Ei ole kysymys muutamista sadoista miljoonista, vaan miljardiluokan lisävelanoton määrästä

Eilen  oli  TV:ssä  SDP:n, vihreitten ja vasemmistoliiton eduskuntayhmien puheenjohtajat. Syntyi katsojille mielikuva, että vuoden 2023 kehyksistä on kysymys vaan muutaman sadan miljoonan näkemyseroista. Mutta tärkein asia jäi – tarkoituksellisesti – sanomatta – velanoton määrä. 

Näyttää siltä, ettei kehysriihessä synny uskottavaa tiekarttaa Suomen julkisen talouden ja kestävyysvajeen hallintaan saamiseksi. Seuraava hallitus on samalla lailla ”nesteessä” kuin pääministeri Ahon hallitus vv. 1991-95 (Ahon hallituksen ohjelma) .  Oli pakko ottaa silloisen valtiosihteeri Raimo Sailasen leikkauslista täytäntöönpantaksi. Huomattava on, että seuraava pääministeri Paavo Lipposen I-hallitus piti voimassa Ahon hallituksen säästötoimet ja teki toisen mokoman vielä lisää (Lipposen hallituksen ohjelma).

Mutta moni politiikkaa vuosikymmeniä seurannut on ihmeissään – huolimatta nykyisen hallituksen poliittisten avustajien Suomen ennätysmäärästä – kehysneuvottelujen johtaminen on amatöörimäistä ja ulostulot hallituspuolueitten toimesta suoranaista toisten härnäämistä. 

Veronkorotusten nostaminen pääministerin  kompromissiesityksissa neuvottelupöytään  oli suoranainen provokaatio keskustalle. Mutta ei ole ollut ministeri Saarikollakaan tilanne hallussa. Valtiovarainministerin sysääminen kehysriihessä sivustakatsojaksi on  suoranaista osaamattomuutta , kun pohjana on koko kehysriihessä kuitenkin valtiovarainministeriön pohjaehdotus.  Näin vuosi sitten huhtikuussa 2020  (Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2021-2024)

****

Näinä päivinä eduskunnan perustuslakivaliokunta antanee  lausuntonsa, millä enemmistöllä nk. EU:n elvytyspaketti tulee käsitellä  (Asia on esillä tänään). Saksan perustuslakituomioistuin antoi toissa viikolla osaltaan puoltavan lausunnon. 

+3
SJPHKI
Helsinki

Länsidemokraatti. Politiikan ja urheilun laaja-alainen seuraaja koti- ja ulkomailla. Asioiden puolesta toimija. Vuosikymmenien työura viidellä eri vuosikymmenellä maataloustöistä asiantuntija- ja johto- sekä luottamustehtäviin (Eduskunta, ministeriö, keskusvirasto, liikelaitos, osakeyhtiö, poliisihallinto ja työnantajaliittotaso, urheiluseuratoiminta, reservin upseeri) kahdella yliopistotutkinnolla.
Suomen tulee olla mukana läntisten demokratioitten yhteistyöjärjestöissä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu