Hallituksen budjettipolitiikalle  ja pääministerin Orpon johtamistavalle tukea

Ylen  tekemän kyselyyn mukaan valtaosa   ekonomisteista pitää hallituksen aikomia   budjetin menoleikkauksia ja muita sopeutustoimia   sopivan kokoisina.  Oppositiossa sopeutustoimia  – tottakai –  on kauhisteltu , mutta Ylen kyselyyn vastanneiden talousasiantuntijoiden    ääni on toinen.

Pääministeri Orpon hallitus sai vastuulleeen edellisen hallituksen päätöksistä  johtuen – tekemättä itse yhtään menoja lisäävää päätöstä  –  8-10 mrd lisämenot (sote- ja korkomenot) valmiina  jo olleen  10-11 mrd:n mrd:n alijäämän päälle.

Tänään HS:ssa kirjoittaa Marko Junkkari, että  kasvua haetaan hallituksen kädet sidottuina. Elvytys velkarahalla on käytännössä toimenpiteenä kovin rajallista.  Tuo Junkkarin kirjoituksen   sivulause  on aamulla jaetusta printtilehden otsikosta.  

Pääministeri Petteri Orpo ilmoitti  torstaina   Varman toimitusjohtajan  Risto Murron johtamasta kasvuriihi-hankkeesta, jonka tavoitteena on löytää laajasti uusia keinoja kasvun vauhdittamiseksi. Myös HS kysyy  lukijoilta vinkkejä talouskasvun vauhdittamiseksi.  HS:n jutun lopussa on lomake, johon voi kukin kirjoittaa oman ehdotuksensa.

*****

Aamun HS:n   pääkirjoitus antaa  tukea pääministeri Petteri Orpon johtamistavalle  otsikolla: “Orpon management by samperi tekee tulosta”.

Suomen koko julkinen talous on ajautunut vaaralliseen velkakierteeseen. Pääministeri Orpon hallitus on ottanut vastuun velkakierteen katkaisemiseksi ja sosiaaliturvan uudistamiseksi  . Helppoa se ei tule omaan.

*****

Faktatiedon perustaksi: 

 Hallituksen esitys    vuoden 2025 valtion talousarvioksi.

Julkisen talouden suunnitelma (vv.2025-2028)

→VM: Taloudellinen katsaus : Syksy 2024

SJPHKI
Helsinki

Länsidemokraatti. Politiikan ja urheilun laaja-alainen seuraaja koti- ja ulkomailla. Asioiden puolesta toimija. Vuosikymmenien työura viidellä eri vuosikymmenellä maataloustöistä asiantuntija- ja johto- sekä luottamustehtäviin (Eduskunta, ministeriö, keskusvirasto, liikelaitos, osakeyhtiö, poliisihallinto ja työnantajaliittotaso, urheiluseuratoiminta, reservin upseeri) kahdella yliopistotutkinnolla.
Suomen tulee olla mukana läntisten demokratioitten yhteistyöjärjestöissä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu