Italiassa tuntuu lähes kaikki puolueet haluavan seuraavaan hallitukseen

Italia on tänään saamassa uuden hallituksen  eronneen   pääministeri  Giuseppe Conten  vähemmistöhallituksen jälkeen.  Uuden hallituksen on muodostamassa  entinen EKP:n pääjohtaja  Mario Draghi  → (Late News).

Nyt ei puhuta vähemmistöhallituksesta, sillä lähes kaikki  merkittävät puolueet  vasemmistosta oikeistoon  ovat ilmaisseet halunsa tulla hallitukseen → mm.  LegaPDM5SFI   ym.

Lega -puolueen puheenjohtaja Matteo Salvinin  poliittisessa takissa lienee ollut  samanlainen ulko- ja sisävuori, sillä niin reippaasti onnistui häneltä takinkäänto.  Matteo Salvinin Lega -puolue on ollut jo pitemmän aikaa kannatusmittausten kärjessä.

Matteo Salvinin  Lega puolue kipattiin pääministeri Conten hallituksen ulkopuolelle.

Miksi nostan täällä Lega -puolueen tikun nokkaan. No siksi, että Lega -puolueen “veljespuolue” Euroopan parlamentissa on Suomen PS.

Lega puolue ei ole saattanut kyseenalaiseksi –  kuten täällä Suomessa PS välikysymyksessä  –  että EU   rikkoo  perussopimuksiaan  (EU:n perussopimukset muodostamalla niistä uuden oikeudellisen tulkinnan nk. elvytyspaketista (HE 260/2020 vp) .

***

Euroopan unionin neuvoston  oikeudellinen palvelu selvitti viime vuonna Suomen ja eräiden muutamien muiden EU-maiden pyynnöstä  , että  EU:n perussopimukset (uutisointi Suomessa)  sallivat elvytysvälineen perustamisen

Mielenkiintoinen case on joka tapauksessa syntymässä, kuka viime kädessä tulkitsee, onko   ehdotettu elpymispaketti EU:n perussopimusten mukainen.   Eduskunnan perustuslakivaliokunta käsittääkseni tulkitsee tuota em. hallituksen esitystä eduskunnan budjettivaltaan (Valtiontalous).

****

Ilmeisesti Suomen PS olisi eturivissä kannattamassa hallituksen esitystä, jos Suomi olisi Italian tavoin saamassa rahaa, eikä maksamassa. Mutta  EU-kriittisen/vastaisen Suomen PS:n veljespuolueen -Lega -puolueen-  viimeisin takainkääntö osoittaa populistipuolueiden  “sielunelämän”.

Pääministeri Marinin kallitukselle osoitetun välikysymyksen ensimmäisen allekirjoittajapuolueen eduskuntaeryhmän puheenjohtaja  vaati  täällä somessa (US 10.02.2021)  Suomen itsenäisyyttä  takaisin. Mitenkä itsenäisyyttä tarvitsee ottaa takaisin, kun se on jo ja  Suomen liikkumavara esim.  ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ei ole ollut nykyistä suurempi koskaan itsenäisyytemme aikana. Suomen valtiollinen johto 1990-luvulla toimi  isänmaallisesti, johtaessaan maamme EU:n jäsenmaaksi.

Välikysyjien  perustelut  muuttuvassa globaalitaloudessa eivät vakuuta minua.  Tuskin se vakuutta monia ulkomaankauppaa harjoittavia vientiyrityksiäkään (Työmarkkinajärjestöjen kanta  –  Suomen yrittäjät)

Välikysymyksen ulkopuolelle jäänyt Kokoomuksen eduskuntaryhmä on jättämässä ensi viikolla   IS:n mukaan oman epäluottamuslauseensa hallitukselle EU:n elvytyspaketista. Suomen pääministerin sooloilu kesällä 2020 EU:n huippukokouksessa ja jääminen nk. tiukan nelikon ulkopuolelle sai Kokoomukselta kovaa kritiikkiä.

Välikysymyksessä ehdotetaan kansanäänestystä EU-jäsenyydestä (elvytyspaketista) . Tällaiseen vaatimukseen on välikysymyksessä yhtynyt KD ja Liike Nyt. H Harkimon harkintakyky lienee pahasti nyt pettänyt.

SJPHKI
Helsinki

Länsidemokraatti. Politiikan ja urheilun laaja-alainen seuraaja koti- ja ulkomailla. Asioiden puolesta toimija. Vuosikymmenien työura viidellä eri vuosikymmenellä maataloustöistä asiantuntija- ja johto- sekä luottamustehtäviin (Eduskunta, ministeriö, keskusvirasto, liikelaitos, osakeyhtiö, poliisihallinto ja työnantajaliittotaso, urheiluseuratoiminta, reservin upseeri) kahdella yliopistotutkinnolla. Suomen tulee olla mukana läntisten demokratioitten yhteistyöjärjestöissä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu