Käykö näin Suomen EU-vaaleissa ?

YLE  on julkaissut puoluebarometrin  puolueiden kannatuksesta kesäkuun (Suomen aikataulu)) europarlamenttivaaleissa.

Puoluebarometrin mukaan kokoomus näyttäisi olevan Suomen suurin EU-puolue 22 %:n  kannatuksella. Seuraavina tulevat  SDP 17 %  ja perussuomalaiset 14 %:n kannatuksilla.

Kyselyajankohta: 18.–25.3.2024 | Haastatellut: 1 372 | Virhemarginaali ±2,6 prosenttiyksikköä. Tulokset on esitetty  kokonaislukuina, koska puoluebarometri on suuntaa-antava  arvio.

Tutkimuslaitos  Ipsosin  julkisti maaliskuussa puolueiden  kannatukset Suomen EU-vaaleissa . Kannatukset siinä jonkun verran poikkeaa YLE tänään julkistamasta tutkimuksesta mm. SDP:n ja PS:n osalta

Kokoomus  saanut suurimman kannatuksen viisissä  EU-vaaleissa 2004  – 2009 –   2014 –  2019). 

****

Puolueet ovat jo nimenneet pääosan  ehdokaista.  Aikaa ehdokaslistojen täydentämiseen on 30.04.2024 saakka. Suomesta Euroopan parlamenttiin valittavien  jäsenten määrä 15.

*****

Opinion polling for the 2024 European Parliament election

Kannatusmittausten kärjessä ovat tällä hetkellä Euroopan kansanpuolue (EPP) ja Sosialistien ja demokraattien liitto (S&D). Kolmannesta sijasta käyvät – tässä  vaiheessa-  tasaväkistä kilpaa  RenewECR ja maahanmuutto- ja EU-vastainen  ID -ryhmät.

****

 

SJPHKI
Helsinki

Länsidemokraatti. Politiikan ja urheilun laaja-alainen seuraaja koti- ja ulkomailla. Asioiden puolesta toimija. Vuosikymmenien työura viidellä eri vuosikymmenellä maataloustöistä asiantuntija- ja johto- sekä luottamustehtäviin (Eduskunta, ministeriö, keskusvirasto, liikelaitos, osakeyhtiö, poliisihallinto ja työnantajaliittotaso, urheiluseuratoiminta, reservin upseeri) kahdella yliopistotutkinnolla.
Suomen tulee olla mukana läntisten demokratioitten yhteistyöjärjestöissä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu