Nykyinen hallitus jättää  seuraavalle hallitukselle  itsenäisyytemme ajan suurimman velkaperinnön

Nykyisen hallituksen hallitusohjelmasta (jonka tekstiä ei hallitus ole suostunut korjaamaan) poimittua:

julkinen talous on tasapainossa vuonna 2023 (oikea vastaus  alijäämä -10-12 miljardia)

Hallitus sitoutuu valtiontalouden menoja koskevaan kehysmenettelyyn (uusi tapa: nimetään uudet  menot kehyksen ulkopuolisiksi) 

Hallitus on valmistelemassa 1,7 miljardin euron vuoden ensimmäistä lisätalousarviota.  Tämän momentin  ( Nettolainanotto ja velanhallinta)  8,3 miljardin luvut ovat nousemassa   10 miljardiin. 

Miksi  kuukausi sitten ei eduskunnalle kerrottu,  että tällä momentilla (Valtionvelan korko)  menot on alibudjetoitu yli miljardilla. Seuraavalle hallitukselle tiedoksi, että tuolle momentille tullaan tarvitsemaan jo 4-5 miljardin määräraha vv. 2026-2027 paikkeilla.

 Hallituksen julkisen talouden suunnitelmassa  vuosille 2023–2026 kaunisteltiin tulevien vuosien alijäämän jäävän n. 7 miljardin tasolle.

→Kirjoitin täällä monta kertaa, että luku on miljarditolkulla alakantissa. Ihmettelen vain sitä, etteikö valtiovarainvaliokunnan mietintöön (VaVM 14/2022 vp)  kirjattu tosiasiallista kehitystä.

****

Velan määrä tulee kasvamaan vv. 2023-2027-2031 aikana lisää arviolta 25-30  miljardia kahden seuraavan vaalikauden aikana, vaikka edettäisiin talouspolitiikan arviointineuvoston  vuosi sitten   tammikuussa  ja  valtiovarainministeriön virkamiespuheenvuorossa   joulukuussa esittämillä  kahden vaalikauden vakautusmalleilla.

***

P.s.  Ulkomailla on pantu jo merkille Suomen paha velkaantumiskehitys. Suomi tulee olemaan ”hattukourassa”  lainamarkkinoilla (ks. bruttolainanottotarve ).

***

Hallitus vastaa ensi viikolla välikysymykseen  valtion velkaantumisesta.  Löytyykö eduskunnasta ylipuoluerajojen kansanedustajia (kuten Lipposen hallituksesssa vv. 1995-1999) , jotka viheltävät velkakehityksessä ”pelin poikki”.

SJPHKI
Helsinki

Länsidemokraatti. Politiikan ja urheilun laaja-alainen seuraaja koti- ja ulkomailla. Asioiden puolesta toimija. Vuosikymmenien työura viidellä eri vuosikymmenellä maataloustöistä asiantuntija- ja johto- sekä luottamustehtäviin (Eduskunta, ministeriö, keskusvirasto, liikelaitos, osakeyhtiö, poliisihallinto ja työnantajaliittotaso, urheiluseuratoiminta, reservin upseeri) kahdella yliopistotutkinnolla.
Suomen tulee olla mukana läntisten demokratioitten yhteistyöjärjestöissä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu