Onko Suomella rampautunut hallitus johtamaan maatamme ?

Hallitus  alkaa olla asiassa kuin asiassa  pahasti  sisäisesti hajalla. Muuta esimerkki parin viikon ajalta:

Case 1

Hallitus ei ole päässyt eilen  yksimielisyyteen Suomen kannasta EU:n metsätalouden rahoitukseen liittyvästä  nk.  taksonomiasäädöksestä.

Keskustan ministerit aikovat äänestää esitystä vastaan, jos hallituksen enemmistö tuo esityksen eduskuntaan.

Suomen vaikutusvaltaisempiin kuuluva EU-parlamentin jäsen Petri Sarvamaa sanoo, että  hallituksen täytyy kaataa metsille haitallinen EU-taksonomia. 

Tässä – Suomen taloudelle  keskeisessä asiassa –  pitää olla    yksimielinen kanta. Muilta EU-mailta tuskin tulee jatkossa sitäkään vertaa ymmärrystä ja tukea kansalliselle  metsäpolitiikalle, jos hallituksen rivit ovat sekaisin. 

Metsäteollisuus ja MTK vastustavat esitystä. Ruotsi on aiemmin ottanut kielteisen kannan esitykseen.

****

Case 2

Hallitukselta ei saatu eduskunnan kyselytunnilla ( 28.10.2021) selvää vastausta  – kyllä tai ei –   komission ehdotuksesta ilmastotoimia koskevan sosiaalirahaston perustamisesta.  

U 61/2021 vp

Asia on eduskunnan suuren valiokunnan käsittelyssä (Valtioneuvoston U-kirjelmäU 61/2021 vp)

Case 3

Tämän viikon torstain  eduskunnan kyselytunti   (11.11.2021) oli surkuhupaisa ja paradoksaalinen . Oppositio vaatii selvää Suomen kantaa Suomen varautumisesta poikkeustilanteisiin Suomen rajalla  Valko-Venäjän kaltaisiin hybridioperaatioihin.  

Tässä jos missään on hallituksen johtamisessa  suuri vaje. Ei voi olla, että sisäministeriltä ei saada vastausta ja oikeusministeri puhuu vuosikausien valmisteluajasta. Mäntyniemen isäntä alkaa olla ylikuormitettu hallituksen tavasta johtaa yhteistyössä ulko- ja turvallisuuspolitiikan   keskeisiä asioita.

***

Hallituksen työllisyys- ja budjettipolitiikassa hallituksen rivit on pidetty tähän saakka koossa lisävelanotolla. Mutta se ei tule pitkään enää onnistumaan.

+3
SJPHKI
Helsinki

Länsidemokraatti. Politiikan ja urheilun laaja-alainen seuraaja koti- ja ulkomailla. Asioiden puolesta toimija. Vuosikymmenien työura viidellä eri vuosikymmenellä maataloustöistä asiantuntija- ja johto- sekä luottamustehtäviin (Eduskunta, ministeriö, keskusvirasto, liikelaitos, osakeyhtiö, poliisihallinto ja työnantajaliittotaso, urheiluseuratoiminta, reservin upseeri) kahdella yliopistotutkinnolla.
Suomen tulee olla mukana läntisten demokratioitten yhteistyöjärjestöissä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu