Ovatko  riittävä oma vastuu ja yhteiskunnan vastuu tasapainossa ?

Viime viikkoina uutisointia ja keskustelua on hallinnut valtion  budjetin vakauttamistoimet. Voittopuolisesti haastatteluihin on hankittu (YLE ml) henkilöitä,  jotka suhtautuvat menojen leikkaamiseen kriittisesti.

En ole esim. huomannut, että kerrottaisiin esim.   reaalipalkkojen ja ostovoiman  noususta vuonna.

Valtion velkaantumisen tilanne ja seuraukset on jäänyt liian vähälle huomiolle.

Hallitus yrittää estää Suomen joutumisen  EU:n liiallisia alijäämiä koskevaan menettelyyn. Ja toiseksi  luottoluokittajat seuraavat tarkoin  hallituksen pyrkimystä ja   pysyykö Suomen  luottoluokitus jatkossa ennallaan  vai laskeeko se. 

→  Suomelle uuden velan ottaminen ja entisten lainojen uusiminen (ks.  lainanottotarve 2024 → 43 mrd) tulee   lähivuosina kumulatiivisesti miljardiluokassa kalliimmaksi. Vuonna 2022  korkomenot olivat 0,8 milj. euroa, tänä vuonna 3,2 mrd. ja kasvavat tällä vaalikaudella 5-6 mrd:n tasolle. Mistä sitten rahat korkojen maksuun , sillä velanoton  kasvattamisen tie alkaa olla tiensä päässä.

****

Joutuu kysymään: Ovatko  riittävä oma vastuu ja yhteiskunnan vastuu tasapainossa ?  Milloin ollaan tilanteessa, jossa kaikkia yhteiskunnan palveluja ei voida ylläpitää ? 

Lainaan tähän alkuun  Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n johtaja Sami Pakarisen X-viestiä, jossa todetaan: “Kolmannes suomalaisista maksaa enemmistön etuudet ja palvelut”

****
Lopuksi tämä lause, joka jo koulupoikana  iskostui mieleeni: 
Presidentti  John F. Kennedy  sanoi virkaanastujaispuheessaan 20.01.1961:
And so, my fellow Americans: ask not what your country can do for you — ask what you can do for your country. (= Ja niin, kollegani amerikkalaiset: älkää kysykö, mitä maanne voi tehdä hyväksenne – kysykää, mitä voitte tehdä maanne hyväksi.)

 

.

 

SJPHKI
Helsinki

Länsidemokraatti. Politiikan ja urheilun laaja-alainen seuraaja koti- ja ulkomailla. Asioiden puolesta toimija. Vuosikymmenien työura viidellä eri vuosikymmenellä maataloustöistä asiantuntija- ja johto- sekä luottamustehtäviin (Eduskunta, ministeriö, keskusvirasto, liikelaitos, osakeyhtiö, poliisihallinto ja työnantajaliittotaso, urheiluseuratoiminta, reservin upseeri) kahdella yliopistotutkinnolla.
Suomen tulee olla mukana läntisten demokratioitten yhteistyöjärjestöissä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu