Perustuslakivaliokunta joutuu ottamaan kantaa virkamiehen vastuuseen ja oikeussuojaan

Kirjoitin täällä  aiemmin blogin, millaisia muistutuksia  on perustuslakivaliokunta viime vuosina  käsitellyt.

Ulkoministeri  Pekka Haavistoa   koskevassa muistutuksessa perustuslakivaliokunta joutunee  myös tarkastelemaan virkamiehen vastuuta ja oikeussuojaa perustuslain 118 §:n  perusteella.

Enpä muista ihan heti tapausta, jossa ministerin ja virkamiehen näkemykset samasta asiasta ovat keskenään ristiriidassa. Näinhän  asiasta uutisoitiin perustuslakivaliokunnan kokouksen jälkeen. 

On sellainen tunne, että tuo eilinen uutisointi ei ainakaan paranna  ulkoministeriön sisäistä ilmapiiriä. Joulukuussa valtakunnan päälehti  uutisoi, että  luottamus   horjunut pahasti ministerin johtamiseen.

*****

Oikeuskansleri Tuomas Pöysti  oli illan a-studiossa haastateltavana. Hän oli melko varovainen sanoissaan.   Jopa omaa 10.10.2019 antamaa ratkaisuaan kanteluihin Syyriassa leirillä olevien kotiuttamisesta Pöysti sanoi sekä hallituksen että opposition tulkitsevan  oikein. Oikeuskanslerin varovaisen kannanoton ymmärtää, koska perustuslakivaliokunta viime kädessä tulkitsee perustuslakia ja myös em. perustuslain 118:ää ja virkamiehen oikeussuojaa

Valtioneuvoston esittelijän käsikirja

SJPHKI

Länsidemokraatti. Politiikan ja urheilun laaja-alainen seuraaja koti- ja ulkomailla. Asioiden puolesta toimija. Vuosikymmenien työura viidellä eri vuosikymmenellä maataloustöistä asiantuntija- ja johto- sekä luottamustehtäviin (Eduskunta, ministeriö, keskusvirasto, liikelaitos, osakeyhtiö, poliisihallinto ja työnantajaliittotaso, urheiluseuratoiminta, reservin upseeri) kahdella yliopistotutkinnolla. Suomen tulee olla mukana läntisten demokratioitten yhteistyöjärjestöissä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu