Presidentinvaalien toisesta kierroksesta tulossa tasaväkinen
Presidentinvaalien 1. kierros käydään 28.01.2024 ja toinen kierros kaksi viikkoa myöhemmin (ks. aikataulu).
Yle on julkaissut presidenttiehdokkaiden tuoreet kannatusluvut.
Ketkä kaikki ovat lopulta ehdokkaina, selviää vasta joulukuussa. Lue lisää. Ylen mukaan Pekka Haavisto (vihr.) ja Alexander Stubb (kok.) ovat Ylen presidenttikyselyn mukaan selkeimmät ehdokkaat toiselle kierrokselle.
Tutkimus on tehty internet -paneelissa. Onko se oikea tutkimustapa, siitä esiintyy erilaisia näkemyksiä.
***
Näyttää siltä, ettei valitsijayhdistys/kansalaisliike vauhdita ratkaisevasti uuden ehdokkaan kannatusta. Istuvalle presidentille, joka pyrkii jatkokaudelle, se toimii paremmin (esim. 2018 vaalit).
****
Kannatusmittauksia 2022-2023 (nämä eivät ole kaikilta osin vertailukelpoisia, koska vastaaja sai nimetä usean ehdokkaan, jota voisi äänestää).
Suomi tarvitsee seuraavaksi presidentiksi jämeryyttä EU: n / Euroopan turvaksi estämään Venäjän expansiota . Haavistosta tai Stubbista ei tähän ole Saulin korvaajaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Eikä yhdeksän prosentin kannatuksella ole mitään asiaa vaalien voittajaksi.
Aika erikoinen näkemys asioista, jos siis Niinistö on estänyt Putinia hyökkäämästä Suomeen.
Ilmoita asiaton viesti
Onko joku väittänyt Niinistön estäneen Putinia hyökkäämästä Suomeen ?
Hiukan enemmän aikuisuutta lapsellisuuksien sepustuksien sijaan.
Ilmoita asiaton viesti
Venäjän ekspansio on jo tapahtunut, mutta Suomen suuntaan sitä ei ole suuntautunut, kun Niinistö on ollut presidenttinä. Kaksi gallupin kärkinimeä eivät tähän pystyisi, koska eivät ole Niinistö. Asia selvä, jatketaan eteenpäin.
Sekin on erikoista, että Suomen presidentillä muka olisi jotain erityistä vaikutusta EU:n tai Euroopan turvallisuuteen.
Ilmoita asiaton viesti
Venäjän expansio ja lännenvastainen toiminta jatkuu edelleen ja on vain voimistumassa kaiken aikaa – niin Ukrainan tapahtumissa, kuten myös monin erilaisin muin pelikortein hybridisodankäyntinä.
Niinistö on ja oli näkyvä hahmo presidenttinä Suomen nopeassa mielen muutoksessa natojäsennyyden hakemuksen suhteen. Suurkiitos Niinistölle tästä.
Suomen presidentillä on varmasti osaavissa käsissä myönteinen vaikutus EU: n turvallisuuteen, jos vain presidenttinä on kuka tahansa muu Haaviston sijaan. Tässä suhteessa toisellä kierroksella Stubb on ylivertainen tätä valintaa tehtäessä.
Ilmoita asiaton viesti
Niinistö muutti nopeasti mieltään naton ja kansanäänestyksen suhteen, kun paine kansalaisten suunnalta kävi liian kovaksi.
Ei Niinistö siinä ollut johtaja vaan perässähiihtäjä.
Ilmoita asiaton viesti
Mutta ei kuitenkaan ollut perinteiseen tapaan Koivisto- Halonen – Kekkonen malliin tukemassa itäymmärryksin hyviä ja ymmärtäväisiä suhteita venäläisten seikkaillessa kansanmurhin Ukrainassa ja venäläisten nyt ilmitullutta ristiretkeä länttä vastaan.
Niinistö oli paljon nopeampi takinkääntäjä Putinin narrattavana, mitä Saksan sosiaalidemokraatit, Macron ym. eurooppalainen vertaisporukka oli.
Ilmoita asiaton viesti
Annan Niinistölle pisteet lopputulemasta, en sitä edeltävästä prosessista mutta pääasia on että asia hoitui, toki.
Ilmoita asiaton viesti
Nähdäkseni näin tehty internet-paneeli on ihan pätevä. Vastaamaan ei siis päässyt kuka tahansa.
Ilmoita asiaton viesti
Entä ne, joilla ei ole internettiä tai käyttävät sitä harvoin. Onko otos täysin validi, verratuna puhelinkyselyihin.
Ilmoita asiaton viesti
Onhan niitäkin, jotka eivät vastaa tuntemattomista numeroista tuleviin puheluihin. Ylen uutisesta sain käsityksen, että Taloustutkimus muodosti internet-paneelinsa jäsenistä otoksen. Eikös tämä ole normaali tapa tehdä näitä mielipidetutkimuksia?
Ilmoita asiaton viesti
Kiinnitin vain asiaan huomiota. Näitä kannatustutkimuksia
tehdään sekä puhelinhaastattelulla että internet -paneelin kautta.
Jonkun verran poikkeavuutta olen huomannut, kun vertaa sitten kannatusmittausta vaalitulokseen.
Ilmoita asiaton viesti
Huomiota kyselyssä herätti se, että Li Anderssonin kannatus on 6%, Jutta Urpilaisen 5%, virhemarginaali ± 2,6 %-yksikköä ja ainakin Taloustutkimuksen puoluekannatusgallupeissa virhemarginaali pienenee pienimpiin puolueisiin päin.
Tosin Li Anderssonin ehdokkuus on ollut viime aikoina enemmän esillä, eivätköhän demarit ole vielä heränneet.
Ilmoita asiaton viesti
”… eivätköhän demarit ole vielä heränneet.”
– Tuo on kiinnostava kysymys. Gallup-nousu jatkunee, vaikka rokkitähti-Sanna väistyi. Presidentinvaaliin valmistauduttaessa demarit ovat kuitenkin pahasti takamatkalla. Onko puolueella edes todellista motivaatiota kampanjointiin?
Ilmoita asiaton viesti
”Onko puolueella edes todellista motivaatiota kampanjointiin?”
Ei ainakaan Demokraatin tänään julkaisema uutinen aiheesta siltä näytä:
Yle-gallup: Presidentinvaalien toisesta kierroksesta tulossa tasainen
https://demokraatti.fi/yle-gallup-presidentinvaalien-toisesta-kierroksesta-tulossa-tasainen
PS. Suomenmaassa tämä, vaikka Rehn on valitsijayhdistyksen ehdokas
Ylen presidenttikysely: Haavisto ja Stubb vaalien toiselle kierrokselle – kolmannella sijalla Rehn
https://www.suomenmaa.fi/uutiset/ylen-presidenttikysely-haavisto-ja-stubb-vaalien-toiselle-kierrokselle-jolla-kisa-muuttuu-tasaiseksi-2/
Ilmoita asiaton viesti
Eduskuntavaaleissa vasemmiston SDP + Vihreät + Vasemmistoliitto kokonaiskannatus oli n. 33 % luokkaa. Haavisto on ilmeisesti saamassa jonkin verran kannatusta myös muilta tahoilta.
Haavisto 31 %, Andersson 6 % ja Urpilainen 5 % = 42 %, joka on suhteettoman suuri kannatus vasemmistorintamalle.
Ei sinänsä yllättävää, sillä Halosen valinnan presidentiksi varmistivat kahdesti peräkkäin kokoomukselaiset naiset.
Ilmoita asiaton viesti
Hesarissa on kirjoitus kannattajakorttien keräämisestä:
”Sillä, että jatkaa keräämistä, saa potentiaaliselta kilpailijalta allekirjoituksen pois. Lisäksi korttien keräämisen aikana voidaan rakentaa kampanjaa ja isoa vapaaehtoisverkostoa.”
”Vapaaehtoisverkostosta ei kannata luopua, kun se on kerran jo pystytetty, ja korttien kerääminen on mielekästä, matalan kynnyksen tekemistä. Voi pitää tilaisuuksia. Se on vaalikampanjaa.”
Wassin mukaan kannattajakorttien keräyksessä on yksi selvästi häviävä osapuoli: puolueiden ehdokkaat, kuten kokoomuksen Alexander Stubb ja perussuomalaisten Jussi Halla-aho. Kannattajakorttien kerääminen syö poliittista ilmatilaa puolueiden ehdokkailta, jotka aloittavat omat kampanjansa vasta paljon myöhemmin.
Toisin sanoen esimerkiksi presidentinvaalien yksi ennakkosuosikki Pekka Haavisto voi valitsijayhdistyksen kautta kerätä kortteja ja tehdä kampanjaa paljon ennen kilpakumppaneitaan.
https://www.hs.fi/visio/art-2000009849798.html
Ilmoita asiaton viesti
”Tasavallan presidentti on puolustusvoimien ylipäällikkö. Tämän tehtävän hän voi poikkeusoloissa luovuttaa toiselle Suomen kansalaiselle, kuitenkin vain valtioneuvoston esityksestä. Aikaisemmin ajateltiin, että kriisin aikana tehtävä siirtyisi aina ammattisotilaalle, mutta Mauno Koiviston kaudesta alkaen tasavallan presidentti pysyy lähtökohtaisesti ylipäällikkönä kaikissa olosuhteissa, ja tämän sodanjohtoa varten on rakennettu tarvittavia suojatiloja. Presidentti päättää keskeisimmät Suomen puolustuspoliittiset päätökset ja linjavedot. Hän esimerkiksi päättää sotilaallisen puolustuksen keskeisistä perusteista, sotilaallisen puolustusvalmiuden merkittävistä muutoksista ja sotilaallisen puolustuksen toteuttamisen periaatteista. Presidentti nimittää puolustusvoimain komentajan sekä päättää muista sotilaallisista nimitysasioista. Hän nimittää myös kaikki upseerit.” (Wikipedia)
On täysin kohtuullista, että tähän tehtävään valitaan henkilö, joka on suorittanut varusmiespalveluksen ja saanut siellä myös johtajakoulutusta. Haavisto on sivari, Stubb on res. korpraali ja Rehn on res. luutnantti.
On myös hyvä muistaa, että ”karhu” asuu naapurissa. Se tuppaa liian monelta unohtumaan.
Ilmoita asiaton viesti
Mikä mahtaa olla Jukan sotilasarvo? Ja milloin viimeksi kävit kertausharjoituksissa?
Ilmoita asiaton viesti
Unohdit mainita, että Halla-aho on myös sivari, vaikka hänellä onkin ampumisfantasioita Schriptassaan.
Ilmoita asiaton viesti
Halla-aho ei ole tainnut Haaviston tavoin esittää Suomelle tynkäarmeijaa?
Euroopassa vain Suomessa, Kreikassa ja Kyproksella asepalveluksen käy lähtökohtaisesti koko ikäluokka. Suomen järjestelmässä on Haaviston mukaan kaksi suurta ongelmaa.
”Meillä on suuri sodanajan reservi, jonka uskottavuus kärsii siitä, että aseet ja suojavarusteet ovat niin kalliita, ettei niitä pystytä hankkimaan kaikille. Toinen ongelma on suuri keskeyttäneiden määrä, yli kymmenen prosenttia keskeyttää. Koulutuksessa on hukkakäyntiä”, Haavisto sanoo.
Hänen mukaansa ainoa ratkaisu ongelmiin on valikoiva asepalvelus.
Haavisto muistuttaa, että nyt sekä Ruotsi että Venäjä ovat siirtymässä palkka-armeijaan.
https://www.vihrealanka.fi/node/4666
Ilmoita asiaton viesti
Juttu on päivätty 17.6.2009. Venäjä hyökkäsi Krimille viisi vuotta myöhemmin ja uskon että sen jälkeen moni muukin kuin ruotsalaiset ja Haavisto on muuttanut mieltään.
Ilmoita asiaton viesti
Onko joku muu presidenttiehdokkaista kannattanut puolustusmenojen supistamista ja yleisestä asevelvollisuudesta luopumista?
Tässä Haaviston valtiopäivätoimi vuodelta 1989:
Raha-asia-aloite: Määrärahan osoittamisesta Santahaminan vapauttamiseksi asunto- ja virkistyskäyttöön.
https://www.iltalehti.fi/presidentinvaalit/a/2012012515124786
Ilmoita asiaton viesti
Ahaa, nyt kun osoitin että käsityksesi Haaviston ajattelusta perustuu siihen mitä hän sanoi vuonna 2009, päätitkin peruuttaa saman tien vuoteen 1989. Hiukan epätoivoiselta näyttää. Olisiko tässä ajassa jotain mikä olisi relevanttia?
Ilmoita asiaton viesti
Samaa jatkumoahan se on ollut siitä asti kun Haavisto valitsi armeijan käymisen sijaan siviilipalveluksen: vielä 2019 EK-vaaleissa Haavisto oli jokseenkin eri mieltä siitä, että Nato-jäsenyys vahvistaisi Suomen turvallisuuspoliittista asemaa.
https://vaalikone.yle.fi/eduskuntavaali2019/1/ehdokkaat/2719?lang=fi-FI
Ilmoita asiaton viesti
Ja viime vuonna vei yhdessä Niinistön ja Marinin kanssa Suomen Natoon että heilahti.
Ilmoita asiaton viesti
Se nyt vielä olisi puuttunut että olisi kieltäytynyt siitäkin sen jälkeen kun asiasta oli TP-UTVAssa ja eduskunnassa päätetty:)
Ilmoita asiaton viesti
IL:ssä Mika Koskinen sanoo A Stubbin antaneen myrskyvaroituksen:
”Kokoomuksen Alexander Stubb astui presidenttikisan näyttämölle vain kuukausi sitten, ja nyt tilanne on se, että hän on aivan Haaviston kannassa, käytännössä tasoissa”.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/2da01d9a-f4c3-4460-90e1-69717bc4bd9d
Ilmoita asiaton viesti
Joo, Stubbilla saattaa olla mahdollisuus voittaa Haavisto toisella kierroksella, jos sellainen tulee. Muilla ei ole.
Ilmoita asiaton viesti
Ei ole kauankaan,kun uskoit tulevan presidentin kauluksessa olevan kolme leijonaa. Näin ne ajatukset muuttuvat. Mutta onneksi kuitenkin aina oikeassa.
Kuten me Kokoomuksessa aina olemme olleet…..
Ilmoita asiaton viesti
..ja muisti vippaa Känsälältä.
Olen täällä julkisesti ilmoittanut , että A Stubb on minun ehdokas.
Kun presidentti Niinistö piti kesäkuussa tämän
Kultarantaseminaarin, kirjoitin, että paikalla on seuraava presidentti.
Ja montako leijonaa on sotilasarvoiltaan eri kenraaleilla, en ole
täällä puhunut kolmesta leijonnasta.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sotilasarvot_Suomen_puolustusvoimissa#Maavoimat_ja_ilmavoimat
Ilmoita asiaton viesti