Presidentti Niinistö käynee Valkoisessa talossa ennen virkakautensa päättymistä
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on syksyn aikana käynyt vierailulla mm. Italiassa ja Saksassa sekä on nyt alkuviikosta käymässä Puolassa . Tässä yhteydessä tulee lisäksi mainita, että presidentti Niinistö on tavannut Naton huippukokouksessa ao. maiden valtiojohtajat, Pohjoismaiden johtajat ja esim. JEF-maiden päämiehet huippukokouksessa.
Ja sitten toisinpäin. Presidentti Niinistön virkakaudella ovat Helsingissä käyneet mm. Kiinan presidentti Xi Jinping , USA:n nykyinen presidentti Joe Biden ja edellinen presidentti Donald Trump yhtä aikaa Venäjän presidentti Vladimir Putin.
Ennustan, että presidentti Niinistö käynee vielä Valkoisessa talossa ennen virkakautensa päättymistä. Presidentti Niinistö on Suomen presidenteistä eniten käynyt Valkoisessa talossa.
Luettelo presidentti Niinistön valtiovierailuista vv. 2012-2024 (ks. myös Wikipedia).
****
P.s. Miksei Venäjän Helsingin suurlähettilästä ole kutsuttu puhutteluun tämän sopimuksen rikkomuksista. Vai onko ilman julkisuutta ?
***
Venäjän ulkoministeriö ilmoitti maanantaina esittäneensä virallisen nootin Suomen Venäjän-suurlähettiläälle Antti Helanterälle liittyen rajanylityspaikkojen sulkemiseen
https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-192757
——–
Kysyin tuossa blogini lopussa, että onko Venäjän Helsingin suurlähettiläs kutsuttu puhutteluun tämän sopimuksen rikkomuksista.
https://finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1994/19940066/19940066_2
Ilmoita asiaton viesti
Puuttuukin enää, että äijä toisi tuliaisina EDCA sopparin eduskunnalle ratifioitavaksi 😵💫
Ilmoita asiaton viesti