Presidentti Sauli Niinistö avaa virkakautensa viimeiset valtiopäivät
Tänään tasavallan presidentti Sauli Niinistö pitää eduskunnassa puheen ja avaa 02.04.2023 valitun uuden eduskunnan valtiopäivät
Eilen eduskunnan väliaikaiseksi puhemieheksi valittu Pettteri Orpo vastaa eduskunnan puolesta presidentin puheeseen.
Tänään avattavat valtiopäivät ovat viimeiset Sauli Niinistön ensi vuonna päättyvän virkakauden (01.03.2012-28.02.2024) aikana.
Vuonna 2013 ensimmäisestä presidentti Sauli Niinistön valtiopäivien avajaispuheesta lainaan tähän kohdan:
“Eduskunta on kevään aikana vaativan tehtävän edessä. Taloudesta, velasta ja kestävyysvajeesta on jo kuultu paljon puheita, nyt odotetaan enää, mitä hallitus ja eduskunta tekevät.
On niin ennenkin ollut.
Muistan, parin vuosikymmenen takaa, tässä salissa, miten pääministeri Ahon porvarihallitus esitteli leikkauslistoja ja pankkitukea. Ne kylmäsivät esittäjiäänkin ja jokaista kuulijaa. Mutta ne tehtiin, koska tekemättä ei voitu jättää.
Muistan, vähän sen jälkeen, tässä salissa, miten pääministeri Lipposen sateenkaarihallitus esitteli leikkauslistoja. Ne olivat vielä mittavampia eikä hyinen hellittänyt. Mutta ne tehtiin, koska tekemättä ei voitu jättää.
Muistamme myös, miten päättäväisesti suomalaiset tekivät työtä laman voittamiseksi ja onnistuivat siinä. Emme saa unohtaa, että liian raskaan taakan jäivät kantamaan monet yrittäjät ja pysyvästi vaille työtä jääneet ihmiset.”
****
Viime viikolla 04.04.2023 voimaan tullut Suomen Nato -jäsenyys saanee tänään presidentti Niinistön puheessa keskeisen huomion. Mutta tuskin olen väärässä, jos odotan myös Suomen julkisen talouden tilan tulevan puheessa esille.
Niinistöllä on ihan omat talousopit. Omaksuttu Aholta ja Viinaselta. Erona on vain se, että kaksi esikuvaa harjoittivat niin elvyttävää politiikkaa kuin pystyivät. Niinistö on kamreeri ja haluaa leikata silloinkin, kun ei ole pakko. Nyt tullaan näkemään käytännössä, toimiiko Niinistön 12 vuotta vaatima talouspolitiikka kasvun synnyttäjänä ja velkaantumisen pysäyttäjänä.
Puheelta odotan jotain kryptistä, minkä viestiä kukaan ei osaa tulkita oikein.
Ilmoita asiaton viesti
Pikkuisen muistitte väärin:
Lipposen hallituksen (1995-1999 ohjelmasta lainaus:
Luku 4:stä luku Valtiontalouden tasapainottaminen
(Lipposen hallitus piti voimassa Ahon hallituksen säästöpäätökset ja
teki toisen mokovan vielä lisää)
”Valtion velan bruttokansantuoteosuus käännetään vaalikauden aikana laskuun. Tämä edellyttää, että vaalikauden loppuun mennessä saavutetut vuotuiset rakenteelliset menojen supistukset ovat vähintään 20 miljardia markkaa nykytasoon verrattuna. Menojen leikkauksia etsittäessä on oltava valmis tarkastelemaan kaikkia talousarvion menoja. Hakemalla menojen leikkaukset mahdollisimman laajalta alueelta turvataan parhaiten talouden perusrakenteet, toimivat julkiset palvelut sekä kaikkien kansalaisten toimeentulo. Menojen uudelleen arvioinnilla edistetään myös talouden toimivuutta.
Menojen leikkaukset ajoitetaan etupainotteisesti ja ne kohdistetaan ottaen huomioon työllisyysvaikutukset. Vuoden 1996 valtion talousarvioon tehdään vähintään 10 miljardin markan rakenteelliset menojen leikkaukset. Suuruudeltaan noin 12 miljardin markan aiempia säästöjä jatketaan. Hallitus täsmentää vuoden 1996 menojen leikkaukset hallitusohjelman liitteenä olevassa lisäpöytäkirjassa. Siinä esitetyt toimenpiteet merkitsevät vuosille 1997–1999 ajoittuvia lisäsäästöjä, joiden yhteissumma kohoaa noin 5 miljardiin markkaan.”
——
Sauli Niinistö on itsenäisyytemme ajan suurimpia presidenttejä ja kansainvälisesti arvostettu.
Ilmoita asiaton viesti
En osaa lukea kommenttiasi. Aho ja Viinanen leikkasi koska oli pakko, kun ulkomailta ei rahaa herunut. Niinistö seurasi Viinasta vm:nä 1996.
”Siinä esitetyt toimenpiteet merkitsevät vuosille 1997–1999 ajoittuvia lisäsäästöjä,”
Kyllä tuo tarkoittaa lisäsäästöjä. Nokia toi rahaa valtion kassaan, mutta leikkausvimma jatkui. Velkaakin alettiin maksamaan pois, vaikka mitään tarvetta ei ollut.
Ilmoita asiaton viesti
Lipposen hallituksen oli alussa myös pakko tehdä lisäsäästöjä.
Ilmoita asiaton viesti
”Sauli Niinistö on itsenäisyytemme ajan suurimpia presidenttejä ja kansainvälisesti arvostettu.”
Itsenäisyysajan? Millä perusteella? Suomi itsenäistyi 1991 ja sen jälkeen on ollut kaksi presidenttiä ennen Niinistöä.
Kuten kansainvälisesti arvostettu Sanna Marin on todennut, Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on ollut 12 vuotta väärää ja ystävät Baltiassa olleet kaiken aikaa oikeassa.
Ilmoita asiaton viesti
Että silleen !
P.s. Runsas vuosi sitten eräs S Marin vielä vastusti Nato -jäsenyyttä.
Ilmoita asiaton viesti
Ei muuten vastustanut. Niinistö vastusti 1.3.2022.
”Niinistön Nato-kommentit puhuttavat”
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/d064b499-fb7c-4025-bef7-168c4b93b909
Niinistöllä oli 10 vuotta aikaa viedä Suomi Natoon, ennen Marinin hallitusta.
Ilmoita asiaton viesti
Marin kv-medialle
https://yle.fi/a/3-12278447?utm_source=social-media-share&utm_medium=social&utm_campaign=ylefiapp
—
Jatkakaa omassa blogissanne, ei enää tässä.
Ilmoita asiaton viesti