Mahdollisen sairauskohtauksen esittäminen ei ollut sopivaa Helsingin Sanomilta
Vappuna Esplanadilla kaahanneesta nuoresta miehestä esitettiin Helsingin Sanomissa ja useissa muissa medioissa video, jossa mies on joko vahvasti päihtynyt tai psykoosissa tai molempia. Vielä ei ole varmaa tietoa oliko kyseessä sairauskohtaus, mutta miehen omat somepäivitykset antavat viitteitä, että hän on nyt sairaalassa.
On hyvä, että kansalle kerrotaan mitä tapahtui, mutta valtakunnan medioissa ei kuulu levittää videoita ihmisten sairauskohtauksista. Mielisairaudet ovat vakavia aivosairauksia ja psykoosi on kohtaus siinä missä sydänkohtauskin. Päihteillä mahdollisesti on ollut osuutta tapahtumiin, mutta koska selvitys tilanteesta on vielä kesken videon esittäminen ei ollut sopivaa. Video toki voi levitä sosiaalisessa mediassa, mutta lehdistöllä on siitä huolimatta vastuu omasta toiminnastaan.
Kyllä rikollisten naamat tulee näyttää olivat he sitten selvinpäin tai huumeissa. Itse ovat valintansa tehneet. En ymmärrä asennettasi yhtään.
Kuski oli silminnäkijän mukaan ”ihan kamoissa. Huumeiden käytölle ei pidä osoittaa mitään ymmärrystä. En myöskään ymmärrä mitä teki kyydissä ollut. Hän ei ilmeisesti yrittänyt lainkaan estää kuskia. Mersun moottorin olisi voinut sammuttaa nappia painamalla.
Ilmoita asiaton viesti
Kyse ei ole asenteestani vaan koulutukseni myötä opitusta suhtautumisesta sairauksiin. Vielä ei ole tiedossa onko kyseessä rikos vai sairauskohtaus. Niin kauan kuin varmuutta ei ole on epäsopivaa tehdä mutu pohjalta tuomioita.
Ilmoita asiaton viesti
Sairaus ei ole syy suojella tällaista tekijää. Onhan psykopaattikin sairas. Silti hänet näytetään mm murhien kiinniotoissa.
Koulutuksesi on väärässä.
Ilmoita asiaton viesti
Ilo jutella noin huikean lääketieteen ammattilaisen kanssa, joka tietää paremmin kuin koko lääkäriyhteisö miten lääkäreitä koulutetaan. Ja vielä väittää psykopaattejakin sairaiksi vaikkeivat sitä ole.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä Hämäläinen on kokemusasiantuntijana tietoinen siitä, miten lääkäreitä tulisi kouluttaa ja miten lääkäreistä saadaan parhaat puolet esiin. Hämäläinen tietää kyllä puutteet diagnoosiluokituksissa. Jos Hämäläinen tulee oikealla tavalla kuulluksi, psykopatia löytää luetteloon ja saat huomata monta muutakin sairautta, joita olet ehtinyt pitää normaalina ihmisen käytöksenä.
Et ehkä tiedä, mutta Hämäläinen on käynyt Suomen ulkopuolellakin. Hän tietää ja tuntee myös, miten asiat lepäävät ulkomailla.
Käytä hyväksesi, niin et enää höperehdi!
Ilmoita asiaton viesti
Joo lääkärien koulutus perustuu satojen vuosien aikana kerättyyn tietoon ja erityisesti tutkimuksiin. Myös kokemusasiantuntijat on huomioitu, mutta yksi kokemusasiantuntija edustaa vain hänen sairauttaan eikä yksittäistapauksen perusteella voi siten tehdä suuria muutoksia vaarantamatta muiden hoitoa.
En ole missään vaiheessa väittänyt psykopatiaa normaaliksi ihmisen käytökseksi. Se on kuitenkin luonteenpiirre ja sen omaavat ihmiset ymmärtävät täysin mitä tekevät. Jos ajat psykopatiaa sairaudeksi ajat samalla myös rikollisille keveämpiä tuomioita, koska aivosairaus on lieventävä asianhaara.
Koko lääkäriyhteisön tieto ja toiminta perustuu kansainväliseen tietoon ja tutkimukseen ja maailmanlaajuisesti on melko yhtenäistä.
Ilmoita asiaton viesti
Tuossa kommentissani ei ollut sarkasmivaroitusta. Hämäläinen on joka alan kokemusasiantuntija ei vain yhden sairauden, vaan koko ihmisen käyttäytymisen kirjon, kaikkialla maailmassa.
Kuten seuraavissa kommenteissa huomaat, hänellä on tieto myös asioista, joita sinä luulet tietäväsi.
Ilmoita asiaton viesti
Ai pahoittelut en tosiaan hoksannut kirjoitustyyliäsi, täällä on niin monenlaista kirjoittelijaa että meni ihan aidosta. Sitä kun Hämäläisen ja Lamminpään kanssa keskustelee niin unohtaa että täällä on muunkin tasoisia kirjoittelijoita 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Syväoja ilmeisesti tarkoituksella valitsi kaksi ääripäätä. Tuskin tosissasi meitä yhteen niputtaisit. Kai kukaan niin hassu ole. Vai oliko tuo freudilainen lipsahdus. thinking one thing and meaning your mother… I mean, another.
Ilmoita asiaton viesti
Lamminpää, itse asiassa minä taisin olla se, joka teidät kaksi niputti yhteen tuolla alempana ketjussa. Sinun kommentointityylisi on pudonnut tasolle, jossa sitä ei enää erota toisesta ääripäästä mitenkään.
Vaikka aatteenne olisikin erilainen, tyylinne on yhtä asiaton ja merkityksetön.
Anteeksi asiallisuuteni, Syväoja. Pyrin palaamaan näiden kahden veijarin osalle sarkastiseen linjaan välittömästi. Lamminpäälle vielä yritän joskus vastata asiallisesti. Hänen osaltaan en ole ihan kaikkea toivoani heittänyt.
Ilmoita asiaton viesti
Ota ihan rauhallisesti. Mistä sinä untuvikko tiedät mitä osaan tai olen opiskellut. Otetaan lyhyt oppitunti.
Jos väität, ettei psykopatia ole sairaus niin olet väärässä. Neurologit ja aivotutkijat ovat jo pitkään tietäneet vakavien persoonallisuushäiriöiden takana olevan fysiologisia eroja ja vaurioita henkilön aivoissa. Se miten psykopatia luokitellaan on täysin vaihtelevaa. Jos kysyt psykiatrilta saat eri vastauksen kuin aivotutkijalta. Sairauden kaikki tunnusmerkit se kyllä täyttää hyvin.
Mitä tulee tieteen historiaan niin se on lyhyt eikä vuosisatoja pitkä. Pääosin menneiden aikojen tieteen väittämät eivät päde enää. Tiede on tuloksiltaan hyvin usein vanhan ”tiedon” mitätöintiä.
Olet niin nuori, ettet ole nähnyt aikoja jolloin oikeustiede määritti homouden rikokseksi ja lääketieteesi sen sairaudeksi.
Kun aikuistut niin auktoriteettiuskosi kokee parannuksen.
Ilmoita asiaton viesti
Olen rauhallinen kyllä. Olen itsekin aivotutkija ja työskentelen aivoihin erikoistuneessa tutkimusryhmässä, mutta kiva että annat täällä oppitunteja minulle aivoista. Olen myös itse ollut kiinnostunut esim psykopaattisia piirteitä omaavien ihmisten aivojen eroista suhteessa ei-psykopaattisiin. Pitää kuitenkin ymmärtää, että se että joidenkin aivoista löytyy rakenteellisia tai fysiologisia poikkeavuuksia ei vielä ole määritelmä sairaudelle. Osan ihmisistä kehosta löytyy hyvinkin erikoisia poikkeavuuksia, kuten sydän voi olla eri puolella kehoa kuin muilla. Jos elimistön fysiologia kuitenkin toimii kokonaisuutena hyvin aina kyse ei ole sairaudesta. Osa psykopaateistakin elää yhteiskunnan sääntöjen mukaan normaalia elämää.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä esitys maallikoille mikä ero on poikkeavuudella ja sairaudella. Tuo vapun tapahtuma oli jotain sellaista, ettei meidän maallikoiden (tuskin ammattilaistenkaan) kannata alkaa esittämään mielipiteitä. Me kun emme tiedä.
Ilmoita asiaton viesti
Huumeet lisäävät merkittävästi psykoosiin joutumisen riskiä. Silloin kyse ei ole sairaudesta vaan itse aiheutetusta tilasta.
Ilmoita asiaton viesti
Sairauden tunnusmerkkejä on, että se haittaa tai vaarantaa ihmisen ja joskus toistenkin elämän. On puhdasta saivartelua pitää psykopatiaa normaalina terveen ihmisen ominaisuutena.
Et näemmä tiedä, että psykopatiaa lievemmille vielä terveen ihmisen rajoihin mahtuvia vaivoja ovat mm sosiopatia, tunnekylmyys ja narsismi.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos taas Hämäläinen oppitunnista. Ehkä vielä toistaiseksi kuitenkin luotan opinnoissani aivoihin erikoistuneiden professoreiden oppeihin.
Ilmoita asiaton viesti
Huumeiden käytölle ei pidä osoittaa mitään ymmärrystä
——————————–
Ymmärrätkö omaa alkoholin käyttöäsi?
Ilmoita asiaton viesti
Minun viinan käyttö poikkeaa narkkareista siinä, että vähäinen juomiseni on hallinnassa eikä addiktio kuten aineet huumeveikoille. En aja kännissä enkä ryöstä ja varasta saadakseni rahaa viinaan enkä elä sossun tuilla. En myöskään tarvitse kalliita vieroitushoitoja tai terapiaa.
Sinulle voi olla vaikeaa tajuta kaikkea tätä kerralla. Anna sen muhia.
Ilmoita asiaton viesti
Minun viinan käyttö poikkeaa narkkareista siinä
—————————–
Jos kerran kaikki huumeiden käyttäjät ovat narkkareita niin yhtä hyvin sinua voi sanoa juopoksi.
En ole saanut sinulta ainuttakaan asiallista kommenttia aiheeseen liittyen.
Ilmoita asiaton viesti
Vastasit etkä antanut vielä muhia tarpeeksi.
Ilmoita asiaton viesti
Mitä jäi puuttumaan. Kerroin kaiken oleellisen. Puuttuvaa ymmärrystä en pysty toimittamaan.
Ilmoita asiaton viesti
Kerroin kaiken oleellisen.
—————————
Kerroit vain sen, mitä vuosikymmenien valheellinen propaganda saa aikaan jos ihminen itse ei kykene minkäänlaiseen kritiikkiin. Silloin kuulee juuri sellaista puhetta mitä sinä lauot aina kun aiheesta keskustellaan.
Ilmoita asiaton viesti
Ehkä ongelma on sinulla. Et kestä totuutta.
Ilmoita asiaton viesti
Huomauttaisin Hämäläiselle, että media nimenomaan ei ole ”näyttänyt rikollisen naamaa”. Video tilanteesta on näytetty naama peittäen, kasvonsa kaveri on julkaissut ihan itse.
Ilmoita asiaton viesti
Kirjoittaa nyt itse ettei ollut ” kamoissa”.
Hän ohjasi autoa mutta tunsi samalla että oli kyydissä. Eikä halunnut vahingoittaa ketään.
Pyhimyskaahari. Uskovaiset ovat aina parempia.
Ilmoita asiaton viesti
”Kuski oli silminnäkijän mukaan ”ihan kamoissa.”
Tuo ’diagnostinen menetelmä’ ei kyllä riitä sulkemaan pois esimerkiksi akuuttia psykoosia, joka on oikeudellisesti syyntakeettomuuden aiheuttava tila.
Ennen vanhaan asia ilmaistiin ”mielipuolen teko jääköön rankaisematta”.
Ilmoita asiaton viesti
Pitkälti samaa mieltä kirjoittajan kanssa. usein on myös niin, että päihteisiin ajautuminen ovat seuraus hoitamattomasta mielenterveysongelmasta, eikä aina niin kuin usein luullaan, että päihteet ajavat mielenterveysongelmiin.
Ilmoita asiaton viesti
Periaatteessa samaa mieltä, mutta tässä nimenomaisessa tapauksessa kaveri, jonka nimen Tuukka Edvard Taipale HS:kin hienotunteisesti jätti mainitsematta, on kaikessa toiminnassaan julkisuushakuinen, niin terveenä kuin sairaanakin.
Ehkä olemme kaikki edistämässä hänen siirtymistään virkamiesuralta ammattimuusikoksi.
Ilmoita asiaton viesti
Ymmärrän näkökulmasi, mutta olen myös sitä mieltä, ettei lehdistön tehtävä ole tehdä tuomioita siitä kenen kohtauksen saa näyttää julkisesti ja kenen ei. Koen että tuomitseminen jätetään Suomessa siihen erikoistuneille elimille.
Ilmoita asiaton viesti
Oma mielipiteeni on ihan yksinkertaisesti se, että median tehtävä on julkaista video tilanteesta, jossa syystä tai toisesta seonnut melkein tappaa joukon lapsia ja aikuisia, jos tällainen video on olemassa. Tapahtuma oli todellinen ja omiaan vakavaksi varoitukseksi. Tuomiot eivät tähän asiaan liity.
Ilmoita asiaton viesti
Video olisi pystytty leikkaamaan niin että uhkaava tilanne näytetään, mutta itse kohtauksen kuvaaminen oli sopimatonta. ”seonnut” on halventava ilmaisu sairauskohtauksesta.
Ilmoita asiaton viesti
Psykoosissa voi valita mitä tekee, eikä psykoosilla pidä kalastella liikaa huomiota.
terveisin vaikean psykoositilan kokenut
Ilmoita asiaton viesti
Ihmisillä on erilaisia psykooseja, koska psykoosin aiheuttavat syyt aivoissa voivat olla hyvin erilaisia. Olet suhteessa moniin muihin psykoosiin sairastuneisiin onnekas, jos olet saanut kokea vain psykooseja, joissa pystyt hallitsemaan mitä teet. En usko että kenelläkään on ollut tässä tarkoituksena kalastella huomiota psykoosilla, harva psykoosiin sairastanut tietää itse olevansa psykoosissa.
Ilmoita asiaton viesti
Olen kerran kokenut, miltä tuntuu, kun kaikki vainoaa. Baarissa joku oli laittanut jotain psykoosilääkettä tai mistälie kaljatuoppiini. Olin niin pihalla, että soitin poliisille ja pyysin päästä putkaan turvaan. No sinne myös pääsin. Aamulla jo helpotti.
En enää baareissa ole notkunut vuosiin.
Ilmoita asiaton viesti
Harmillinen kokemus, hyvä että ymmärsit ajoissa, että kaikki ei ole kunnossa ja sait apua.
Ilmoita asiaton viesti
Jos väkivaltarikokseen syy-yhteys on psykoottinen tila, niin oikeus tuomitsee tekijän ennalta määräämättömäksi ajaksi psykiatriseen pakkohoitoon. Kirjoitin juuri Puheenvuorossa siitä, että psykoosipotilaiden moraalikäsitys ei ole kaikilla samankaltainen ja suuri osa skitsofreniapotilaista ei edes kykene tekemään selvää pahuutta psykoottisesta tilasta huolimatta muita ihmisiä kohtaan. Monilla psykoosiharhat kääntyvät väkivaltaisina lopulta itseään vastaan, jolloin on olemassa suuri itsemurhavaara.
Ilmoita asiaton viesti
Niin usein psykoosipotilas on vaarallisin juuri itselleen, valitettavasti joissain olosuhteissa myös muille.
Ilmoita asiaton viesti
Olosuhteista olen eri mieltä. Psykoosipotilaiden moraalikäsitys vaihtelee samankaltaisista psykooseista huolimatta. Olen tästä asiasta ollut erään lääketieteen tohtori psykiatrin kanssa samaa mieltä, että tarvitaan selvempi pesäero rikoksiin syyllistyneiden alentuneesti syyntakeisten ja kilttien psykoosipotilaiden välille!
Ilmoita asiaton viesti
Mielenkiintoista
Ilmoita asiaton viesti
Poliisi on jo kertonut, että miestä epäillään rattijuopumuksesta, tosin ei alkoholiin liittyen. Kamapäissään ajaminen on vakava rikos – ja varsinkin keskellä vappurientoja liikenteeltä suljetulla alueella.
Coctailin laatu tulenee julkisuuteen viimeistään oikeuskäsittelyssä.
Lääketiedettä tähän on huume-epäilyn taustoin turha sotkea.
Ilmoita asiaton viesti
Missään ei ole ollut uutista, jossa todettaisiin varmaksi että sairauksilla ei ole ollut osuutta. On itsestään selvää, että pitää selvittää onko taustalla lääketieteellisiä syitä ennen.
Ilmoita asiaton viesti
Ei sitten Kiiski tullut mieleen kysyä itseltäsi mikä ajoi rauhalliseksi ja harkitsevaiseksi tunnetun miehen toimivan kuten toimi, päihteetkö yksin, en usko, vakava hoitamaton mielenterveys, siihen uskon. ”Hän ei ole enää meillä” ilmoittaa poliisi, mutta siis missä, sairaalassa suljetulla psykiatrisella osastolla veikkaan. Ja muistakaa, tälläkin nuorella miehellä on varmasti lähiomaisia jotka kokevat suurta tuskaa ja kysyvät, että miksi.
Ilmoita asiaton viesti
Kuitenkin ajoi huumausaineiden vaikutuksen alaisena, joka on sellainen asia, jota ei voi liittää psykiatriseen kuvaan sinänsä.
Miehellä ikää jo 33 vuotta, joten ei mikään eilisen teeren poika.
Antaa vain nyt viranomaisten hoitaa asia, kuten kuuluukin.
Ilmoita asiaton viesti
Nimenomaan antaa viranomaisten hoitaa asian, ei tehdä täällä omia tuomioita ennen kuin tapahtumista on täysi selvyys.
Ilmoita asiaton viesti
Mistä sinulla on tieto, että ajoi huumausaineiden vaikutuksen alaisena?
Ilmoita asiaton viesti
Se tieto on ensimmäisissä uutisissa. Kahvilassa istunut turisti kertoi.
Ilmoita asiaton viesti
Ai, juoruilleko sinä Hämäläinen tietosi perustat, no se kyllä kertoo kuinka ohuella tiedoilla kantaa otat yleensäkin asioihin kuin asioihin. Sivistys ja ymmärrys ihmisen monimuoteisesta elämästä on tainnut jäädä Aku Ankan lukemisen tasolle.
Ilmoita asiaton viesti
Granlund!
Nyt menet liian pitkälle! Kokemusasiantuntijamme tietää kyllä, miten ihmismieli toimii. Hän on kokenut ja tietää, miten asiat meillä ja maailmalla ovat. Ei tuollaista arvostamattomuutta voi käsittää.
JUORU!! Ettäs kehtaat! Kyllä kokemusasiantuntija toisen kokemusasiantuntijan tunnistaa. Tuon havainnoineen turistin kokemusasiantuntijuus on paistanut kokemusasiantuntijamme silmään.
Ilmoita asiaton viesti
Vähä-älyisempää kommentointia en tiedä kuin sinun Niemeläinen. Iltalehti kirjoitti ensimmäisissä jutuissaan paikalla olleiden maininneen kuskin olleen kamoissa. Huumeet lisäävät merkittävästi psykoosiin joutumisen riskiä. Silloin kyse ei ole sairaudesta vaan itse aiheutetusta tilasta.
Onko sinulla parempi tieto asiassa. Tuskin..
Ilmoita asiaton viesti
Kellään voi olla parempaa tietoa mistään kuin sinulla. Siitähän minä Granlundia ja blogistiammekin moitin. Ettäs kehtaavat arvostella.
Minun mielestäni on täysin selvää, että sinä olet oikeassa ja nämä kokemattomat väärässä. Huumeet ovat varmasti aiheuttaneet tämän kaverin psykoosin, kun sinä kerrot niin.
Jotkut syy-yhteyksiä ja kokemusasiantuntijaa tuntemattomat väittävät, että mielenterveysongelmaiset käyttäisivät huumausaineita, mutta asian täytyy olla juuri kuten kerrot, että terve mieli on tässäkin tapauksessa sairastunut huumeista.
Ilmoita asiaton viesti
Kirjoitat nyt itsestäsi ja opinnoistasi Aku Ankan parissa. Et ole edes pääuutisia lukenut, joihin viittaat ja luulet itse tietäväsi paremmin kuin läsnä ollut kahvilan asiakas. Eikä hän ollut ainut, joka totesi kuskin olleen kamoissa.
Ilmoita asiaton viesti
Melkoisia asiantuntijoita siellä on ollut paikalla, kun poliisikaan ei vielä tiedä että oliko kuski ”kamoissa” vai ei.
https://www.hs.fi/kaupunki/helsinki/art-2000008789836.html
Ilmoita asiaton viesti
Jep jep.
”Poliisilta uutta tietoa Esplanadin kaaharista – ei ollut päihtynyt”
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008808712.html
Ilmoita asiaton viesti
Paitsi HS:ää, asiasta voisi arvostella myös eräitä kirjoittajia US puheenvuorossa missä tapahtuman selittäjänä on esitetty puoluekantaa tai toksista oikeistolaisuutta
Ilmoita asiaton viesti
Eikös kamoissa ajelu sitten ole toksista? Jos tämän tapahtuman yhteydestä on sopimatonta puhua toksisuudesta elämme oudossa hyperorvelilaisessa diktatuurissa.
Arvoautolla on ennenkin ajettu ihmisjoukkoon pari korttelia Espasta länteen. Silloin teosta puuttui niin vahva leimautuminen mihinkään tahoon paitsi juuri arvoautojen omistajiin ja sukupuoleen.
Tässä nyt on käynyt niin että teko tai tapahtuma vilisee erilaisia kiinnittyviä leimoja.
Joihinkin ne kiinnittyy. Tapahtuma saattoi hyvinkin pikavalaista ja tearaalisesti näyttämöistää toksista oikeistolaisuutta.
Ilmoita asiaton viesti
Toksinen oikeistolaisuus on nähdäkseni virheellinen diagnoosi.
Muutenkin, diagnoosien tekemisen voisi jättää lääkäreille.
Ilmoita asiaton viesti
Ei se ole diagnoosi vaan luonnehdinta jonka hyvällä syyllä voi liittää tekoon. Se nyt vaan sattuu olemaan näin. Poliittisten toimijoiden performatiiviset teot tuottavat poliittisia kommentteja.
Eikä sinänsä liity tähän blogin vaateeseen medialle olla julkaisematta videota. Tulin vaan vastaamaan sinun kommenttiisi.
Ilmoita asiaton viesti
Riippuu tilasta. Joidenkin annetaan, joidenkin ei. Juristina olen noihin psykiatrisen sairaanhoidon tiloihin (siis terveystila) tutustunut ja paremmassa kunnossa, mutta vielä sairaalassa olevat, saavat käyttää tietyillä säännöillä esim. kännykkäänsä. Myös tietokoneen käytön salliminen tulee hoidon myötä mukaan. Myös psykoosidiagnoosin saaneet. Siitä kun voi parantua ja se tapahtuu asteittain.
Samoin ns. suljetulta pääsee eri hoitoihin suljetulta yksin, pääsee kanttiiniin ja myöhemmin omille kävelylenkeille.
Alkuun pääsee kanttiiniin esim. vieraiden kanssa, sitten yksin. Ei se suljettu ole synonyymi sänkyyn sitomiselle. Tavoite on hoito ja paraneminen, niin tottakai voinnin parantuessa myös omatoimiset asiat (esim. kävely ulkona) yksin tulee kyseeseen.
Selvästi Sini kuvittelet kaikki mielenterveyspotilaat ”hulluiksi”. Miten esim. syömishäiriön takia hengenvaaralliseen tilaan joutunut? ”Hullu”. Tosiasiassa suurin osa ns. suljetulla olevista ovat fiksuja joilla vain on tullut elämässä ongelmia ja se on laukaissut sairaalahoitoa vaativan jakson. Usein vielä ovat itsestä riippumattomia tilanteitä. Vähän niin kuin auton alle jääminen. Se voi johtua omasta punaisia päin kävelemisestä, mutta yhtä hyvin auto voi sinkoutua jalkakäytävällä kävelevän päälle. Pitäisikö heidät jättää hoitamatta? Ovatko he hulluja?
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos. En todellakaan luule hulluiksi. Epäilen vähän psykoosia tässä tapauksessa. Minusta blogi on asiallinen ja sinun kommenttisi avartava. Käyn vähän toista keskustelua koska täällä viitattiin paheksuen minun lanseeraamaani termiin.
Ilmoita asiaton viesti
”Turmasta ei vielä tiedetä, oliko teko tahallinen vai onnettomuus. Tekijän käytös viittaa mielenterveysongelmiin, henkilökohtaiseen tragediaan. Mutta sellainen löytyy monen muunkin epätoivoisen teon takaa, niiden muslimienkin. Opetus kaikille: kannattaa hetki hengittää ennen kuin alkaa tuomariksi.”
https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000008788277.html
Lappalainen edustaa täällä toksista spekulointia, jos nyt myötäilee hänen omia termejään.
X
Ilmoita asiaton viesti
Mielestäni tulee ja pitääkin rehellisesti näyttää selkeän syyllisenkin temput. Kasvot vain näkyviin.
– Viime kädessä leiman teemme me. Leimaan, stigmatisaatioon, ei kykene lehdistö, vaan me leimautamme ”uhrin” koska jotkin asiat ovat vain ”häpeällisiä”. Ja mahdollselta häpeältä pitää syyllistä suojella.!
Juuri nyt ”suojellessamme” tekijää, korostamme samalla miten häpeällisiä mielenterveysongelmat ovat. No, ne ovat vähän kuin urheiluvammat urheilijalla tai selkäkivut…. ihmisille tulee kaikenlaista kremppaa ja useimmille elämänsä juoksussa myös pääkopan suhteen.
PS. Toksisuus on sanana siten käytetty, että se usein pysäyttää keskustelun inttämiseksi tai parjaamiseksi. Se on hyvä termi silloin, jos haluaa riidellä tai puhua syvimmiltään rasistisia totuuksia viljelevästi.
Ilmoita asiaton viesti
Jo saisit itse tai perheenjäsenesi psykoosikohtauksen, haluaisitko että se esitettäisiin valtakunnan medioissa?
Ilmoita asiaton viesti
Minä en haluaisi, mutta kaikki viittaa siihen, että Taipale itse nimenomaan etsii julkisuutta.
Ilmoita asiaton viesti
Mitä todisteita sinulla on siitä että hän etsii julkisuutta? En ainakaan itse lähtisi tuomaroimaan ennen kuin tapahtumista on selvyys.
Ilmoita asiaton viesti
https://www.instagram.com/p/CdBbCnHNNYX/
https://twitter.com/ttaipalee/status/1520799491389067266/photo/1
Kaikesta emme ole ollenkaan eri mieltä:
https://www.tuukkataipale.net/blog
Ilmoita asiaton viesti
Joo olin noihin jo perehtynyt. Tapaus on poikkeuksellinen, joten en lähtisi tekemään varmoja tulkintoja tapahtumista julkisuudessa olevilla tiedoilla vaan jätän ne heille, joiden vastuulla selvittäminen on.
Ilmoita asiaton viesti
J-P, mitä sinä etsit tällä palstalla kommentoimalla? Ei siinä ole mitään väärää, että etsii julkisuutta, mutta sen yleistäminen rikoksiin ja sairauksiin kertoo vain sinun väittävän täällä kirjoittelemalla olevasi hakemassa rikollisuutta ja sairauksia. Ehkä sinulla on ne jo, mutta ne ovat vielä piilossa. Ehkä ne ovat jo esillä.
Julkisuudenhakuisuus ei ole korrelaatiossa rikollisuuden ja mielenterveyssairauksien kanssa, ei todellakaan!
Ilmoita asiaton viesti
Oma kommenttisi ei korreloi mihinkään tässä ketjussa, mutta miten vastaisit alustajan kysymykseen: Jos saisit itse tai perheenjäsenesi psykoosikohtauksen, haluaisitko että se esitettäisiin valtakunnan medioissa?
Ilmoita asiaton viesti
Miksi esitettäisiin? Jos itse tai jokin perheenjäseneni olisi presidentti, niin tuo tieto olisi syytä julkaista, tavallisen kansalaisen osalta ei.
Tuo blogin aihe on laajempi. Mielestäni tiedotusvälineet eivät alkuun tehneet mitään väärin tiedottaessaan tapauksesta, mutta myöhemmin epäillyn taustan esiintuominen ei ollut asiallista, koska nyt hänet on leimattu. Moni myös pitää häntä terroristina. Varsinkin, kun ei tiedetä esim. mahdollista sairautta teon taustalla.
Vasta tutkinnan ja tuomion jälkeen tuon taustan esiintuominen olisi voinut tulla kyseeseen. Mitä jos hän oli psykoosissa, riippumatta sen aiheuttaneesta? Polttanut sätkän ja ajaessa aivoverisuoni katkennut? Niin paljon mahdollisuuksia, että kannattaa odottaa.
Toit täällä myös henkilön nimen esiin. Miksi?
Mitä tekemistä näiden tekstien osalta on korrelaatiolla? Se, että et löydä mitään korrelaatiota, et edes heikkoa, on aika onnetonta.
Ilmoita asiaton viesti
En haluaisi. En asiaa järin pahanakaan pitäisi. Ehkä jopa päinvastoin.
Syy: häveliäisyys, pelko häpeällisistä piirteistä, sairauksista yms… tuottaa itsessään ihmiseen kammottavaa jälkeä.
– oletettu häpeä ei poistu ennen kuin häpeä on kohdattu.
Ps. Täällä blogistaniassa on todella paljon häpeädynamiikkansa torjuvia ihmisiä, jotka sen vuoksi ovat… no jätetäänpä erottelukriteerit sikseen.
Ilmoita asiaton viesti
Ainakin itse ajattelen että on jokaisen ihmisten oma asia mitä haluavat jakaa muiden kanssa, kukin voi sitten itse valita haluaako normalisoida omia sairauksiaan julkisuudessa.
Ilmoita asiaton viesti
Blogin tarkoitus oli suunnata se koko PS-KD-kokoomusklusterille. Oikeisto trendaa mutta oikeiston liepeillä on paljon negatiivisia ilmiöitä.
Ilmoita asiaton viesti
Eiköhän blogin tarkoitus ole suunnata se kaikille, jotka ovat kiinnostuneita lehdistön asianmukaisesta toiminnasta ja siihen liittyvistä rajanvedoista.
X
Ilmoita asiaton viesti
Hei Kalevi, nyt et katsonut vastausnumeroita. Langassa on myos käynnissä toinen keskustelu minun lanseeraamastani termistä toksinen oikeistolaisuus.
Ilmoita asiaton viesti
Kalevi kirjoitti lyhyesti ja ytimekkäästi totuuden.
Ilmoita asiaton viesti
Joo mutta ei katsonut koko lankaa, mistä olisi selvinnyt että ei puhuttu tästä blogista, jonka sisältöä täällä varmasti ei kukaan erityisesti opponoi. Puhuttiin minun blogissani lanseeraamasta termista.
Ilmoita asiaton viesti
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/sofia-syvaoja/mahdollisen-sairauskohtauksen-esittaminen-ei-ollut-sopivaa-helsingin-sanomille/#comment-3661626
Ilmoita asiaton viesti
Pysyttäisiinkö tässä blokissa sen aiheessa ja sinun blogissa sen aiheessa. Menee muuten turhan hankalaksi verrata blogia muihin blogeihin ja niinen semantiikkaan. Itse luen vain minua kiinnostavia blogeja, joten en lue kaikkia blogeja.
Ilmoita asiaton viesti
Ehkäpä tämä asia päätyy Julkisen sanan neuvostoon, jolloin ala itse ottaa kantaa siihen menikö niin kuin pitikin.
https://www.jsn.fi/journalistin_ohjeet/
Ilmoita asiaton viesti
Tuplan poisto.
X
Ilmoita asiaton viesti
Annetaanko psykoosipotilaiden twiittailla?
Ilmoita asiaton viesti
Ei taida twitterissä olla psykoosipotilaanestotoimintoa.
X
Ilmoita asiaton viesti
Antaako sairaala psykoosipotilaiden tweettailla?
Ilmoita asiaton viesti
Todennäköisesti ei, mutta eipä muissakaan laitoksissa kontrolli toimi sataprosenttisesti.
X
Ilmoita asiaton viesti
Tai hän ei ole psykoosissa. Psykoosidiagnoosi lienee sometuotos.
Ilmoita asiaton viesti
On vielä epävarmaa oliko kyseessä psykoosi. Twitterin käyttö ei kyllä liity asiaan millään tapaa, sairaalassa pitää olla selkeät perusteet jos jotain päätöksiä ihmisen toiminnan rajoittamisesta tehdään. Psykoosi ei automaattisesti ole peruste ottaa puhelin pois. Lisäksi en usko että henkilö on twiittiä lähettäessään enää ollut psykoosissa, jos sellainen on ollut. Nykyään on hyvät lääkkeet katkaisemaan psykoosi nopeasti. Toki toipuminen voi jatku pidempään.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä, miksi ei jos se on hoidon kannalta hyvä asia. Psykoosin hoito on jotain muuta kuin pakkopaidassa pitämistä. Alussa joillekin välttämätöntä, mutta tilan parantuessa, niin miksi esim. twiittaminen olisi kiellettyä? Ehkä psykiatri Sini vastaa?
Ilmoita asiaton viesti
Vappuna Esplanadilla kaahannut Mersu-kuski yritti pidätystilanteessa epätoivoisesti manata riivaajaa pois itsestään, mutta epäonnistui. Hän on tiettävästi edelleen perussuomalaisten jäsen.
Ilmoita asiaton viesti
Taitaa olla Persujen jäsen, mutta mitä tekemistä sillä on tapahtuneen kanssa? Saattoi hyvin esittää, mutta taitaa olla sairas ja siitä tuo tapahtuma. Voi olla toisinkin.
Sinä olet Vihreä. Eikö Vihreät sairasta, puhumattakaan mielenterveysongelmista? Onko mielenterveysongelmat Vihreissä tabu? Näin viestisi ymmärrän. Kaltaisesi Vihreä kieltää mielenterveysongelmat ja niiden hoidon. Pidän sitä sadistisena.
Vastasin viestiin, jossa kysyttiin: ”Antaako sairaala psykoosipotilaiden tweettailla?” Vastaus on, että hoidon edetessä kyllä.
Ilmoita asiaton viesti
Eikö persuilla ole huumorintajua?
Ilmoita asiaton viesti
Kun minulle tuon suuntaat niin en tiedä, en ole minkään puolueen kannattaja. Mielestäni tuossa tapahtuneessa ei ole mitään humoristista.
Ilmoita asiaton viesti
No, minä tiedän: ei ole. Huumorintaju on henkevyyden mitta, ja silläkin heidän ”mestarinsa” on vähäiseksi havaittu.
Ilmoita asiaton viesti
Älykäs ihminen ymmärtää milloin on huumorin aika ja milloin ei. Joten väitteesi, että ”Huumorintaju on henkevyyden mitta” ei pidä paikkaansa, jos ei kykene ymmärtämään mihin huumori sopii ja mihin ei.
Ilmoita asiaton viesti