Mika Aaltolalle olisi tilaa politiikassa

Mika Aaltola on noussut melko korkealle presidenttigallupeissa, erityisesti ottaen huomioon, ettei hänellä ole taustaa politiikassa. Huomio on tietenkin seurausta Ukrainan sodasta, johon hänellä on Ulkopoliittisen instituutin johtajana ollut paljon sanottavaa.

On poikkeuksellista ja merkityksellistä, että tutkija saavuttaa näin suuren suosion. Yhteiskuntavaikuttajaksi päätyy usein joko tiedolla ja taidolla tai populismilla. Valitettavan moni valitsee jälkimmäisen. Heillä, joilla on kapasiteettia laajojen tietojen tai taitojen haltuunottoon on yleensä myös liikaa kapasiteettia ymmärtää politiikan maailman ja siihen liittyvän vallan ja julkisuuden toisarvoisuus.

En usko hetkeäkään, että maailman suuret mullistukset olisivat poliitikkojen ansiota, vaikka he mieluusti niistä mitaleja keräävätkin. Myös suurimmat tutkijat ovat usein heitä, joiden nimiä emme ole koskaan kuulleet. Usein kovan työn seuraukset näkyvät vasta myöhään ja suurimmat hyppäykset eteenpäin tieteissä tapahtuvat niin arkimaailmasta vieraantuneessa ympäristössä, ettei siitä ymmärrettäviä iltalehtien otsikoita saa revittyä.

Mika Aaltola on kuitenkin menestynyt juuri tutkijana, mikä on tärkeä osoitus siitä, että hän on kyvykäs hoitamaan hänelle osoitetun työn erinomaisesti. Poliitikon menestymiseen uralla riittää usein, että ulospäin näyttää, että työn hoitaa hyvin ja itse työn hoitamisen voikin sitten jättää avustajille. Nykyaikaisessa maailmassa päättäjän tiedonkäsittelytaidot ovat kuitenkin yhä tärkeämmässä roolissa, eikä sitä voi sivuttaa avustajille. Tieteen tulokset eivät ole yksiselitteisiä ja päättäjän onkin oltava itse kyvykäs käsittelemään sekä tiedettä, että muuta päätösten kannalta oleellista informaatiota.

Ajattelen itse, että poliittisen taustan puuttuminen on vain etu. Poliittisella kentällä vallitsee edelleen mustavalkoinen puolueajattelu, jossa itse uusia ajatuksia tärkeämpää on se kuka näin sanoo. Tämä jarruttaa parhaimpien ratkaisujen etenemistä tai edes niistä keskustelemista. Ylipäätään politiikkaa seuratessa harvoin kuule poliitikoilta rakentavia tai kiinnostavia ajatuksia, kun keskitytään miellyttämiseen ja täytetään omaa ymmärtämättömyyttä tyhjillä lauseilla.

Sanahelinää on jo kuultu ja sen seuraukset on nähty, populismi ei ole koskaan edistänyt maamme kehitystä. Politiikkaan tarvitaan nyt kipeästi vahvaa tietotaitoa, jotta maamme pystyy innovatiivisesti uudistumaan entistä haasteellisemmassa maailmantilanteessa.

+3

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu