Epäluulon levittämistä
Sanna Marin on tavallista lahjakkaampi yksilö ja päämäärätietoinen toimija. Häneen ei ole helppo samaistua vaikka hän herättää ihailua.
Koska suurin osa ihmisistä kokee spontaanisti että Sanna Marin on erityislahjakkuus hän soveltuu hyvin epäluulon kylvämiseen.
Ihan koulutetut ja järjelliset ihmiset nolaavat itseään kuten Päivän byrokraatti koska heille on tärkeää esittää Marin jonkun salaliiton luomana hahmona.
Kertomus pahasta eliitistä joka nostaa korokkeelle epätodellista hahmoa palvelee fasistista tulevaa vallankaappausta.
Jatkuvalla syötöllä on Marinia käytetty koko oikeiston taholta kansan luottamuksen horjuttamiseksi. Osa oikeistoa on lähtenyt mukaan outoihin kohuihin vain luokkataistelun vuoksi mutta osa kuten Päivän byrokraatti haluaa luoda epäluuloa.
On otollista levittää mielikuvaa median luomasta tai esiintaikomasta onnistumisesta kun Marin esiintyy meille melkein kaikille tuntemattomassa jättitapahtumassa.
Oikeisto on moraalisesti kaltevalla pinnalla kun se sietää häikäilemättömien trumpilaisten keinojen käytön piirissään.
Saara Huhtasaari uhraa maineensa sen eteen että suomalaiset pelkäisisivät salaliittoa.
Iltalehdet uhrasivat kaiken itsekunnioituksensa kun rakensivat bilekohuun mitä merkillisimpiä juonteita äänisnalyysineen päivineen.
”Saara Huhtasaari uhraa maineensa sen eteen että suomalaiset pelkäisisivät salaliittoa.”
Sini Lappalainen: ”Koulukiusaajatyylisi on kylmäävää”
Ilmoita asiaton viesti
Siinä ketjussa oli se mitä linkistäsi näkee.
Ilmoita asiaton viesti
Saara Huhtasaari on koulutettu ihminen jolloin hänellä on maine siinä. Sitten hän alentuu narraamaan epäilevänsä että MTV lisäisi aplodeja Marinille. Kyllä hän silloin uhraa maineensa.
Ilmoita asiaton viesti
Kuka on Saara Huhtasaari? Googlasin että on joskus blogannut tänne mutta noin muuten, onko meillä mitään syytä kiinnostua hänen twiitistään?
Ilmoita asiaton viesti
Hän nyt vain on yksi epäluottamuksen manaajista ja hänellä on laaja yleisö.
Ilmoita asiaton viesti
Saara on siskonsa sisko. Hän tosiaankin aikoinaan blogaili täällä lähinnä psykologian alaan liittyviä -ihan asiallisia- tekstejään. Tosin omiin silmiini hän näytti useimmiten kirjoittavan sisarensa mielenterveyden tasosta?
Sittemmin olen harvakseltaan seurannut hänen Twitteriään, joka on tiihoslaista huttua. Siis ihan harhaista paskaa.
Ilmoita asiaton viesti
Ok,
ajattelin vaan että jos kyseessä on joku politiikan, elinkeinoelämän ja julkkisjuorujen ulkopuolinen somettava ”nobody” niin ilmeisesti se onkin sisarensa, joka hänestä tekee vapaata riistaa?
Ilmoita asiaton viesti
Kai hän on jonkin tasoinen poliittinen toimija?
https://laitonlehti.net/2021/09/12/saara-huhtasaari-suomen-pride-suunnan-haastattelussa-klo-20-tiistaina-14-9-2021/
Ilmoita asiaton viesti
Ja onhan hän itseään konservatiiviksi väittävä nainen, joka ei kuitenkaan ole huolinut miehensä sukunimeä (Purra, Laura H…).
Ilmoita asiaton viesti
Koulukiusaajatyylisi on kylmäävää.
Ilmoita asiaton viesti
Pääministerin bilekohussa ei tarvitse uskoa kuin omia silmiään.
Ilmoita asiaton viesti
Sannuli oli mukana myös vapaamuurarien hämäräperäisessä Bilderberg kokouksessa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/0c89d855-8e59-46e2-9897-9df46ed0eced
Ilmoita asiaton viesti
Mistää vapaamuurareista ei ole kysymys. Pyydän sinua poistumaan tästä kommenttiketjusta koska ehdon tahdoin levität salaliittoteorioita ihan taattuun tyyliin.
Et ole enää tervetullut kommentoimaan täällä.
Ilmoita asiaton viesti
Tällaiseen kokoukseen se Sanna osallistui
https://www.pirkanblogit.fi/2019/rolf-tornroos/faktatietoa-bilderberg-salaseurasta/
Ilmoita asiaton viesti
Olen kohteliaasti pyytänyt sinua siirtymään muihin ketjuihin.
Ilmoita asiaton viesti
Se pätee tanssiin. Kaikki muu oli törkytarinaa.
Minä sattumalta arvostan tanssiharrastusta ja tanssien juhlimista vaikken itse ainakaan jälkimmäisessä kunnostaudu kovin.
Ilmoita asiaton viesti
Minä näin jotain muutakin kuin tanssimista noissa kuvissa.
Mutta ihan miten parhaaksi näet.
Ilmoita asiaton viesti
Marinin villin eläimellisessä tanssissa taisi olla kyse avioelämän kriisiin liittyvistä paineista. Nyt on käynyt selväksi, että Marinin liitto pidettiin väkisin kasassa vaaleihin asti.
Tanssi ja muu kesäinen viihteellä olo vastapainona työn paineille ei näyttänyt ulospäin hyvältä. Moni ajatteli, ettei maalla ollut kipparia
Minun ymmärrykseni Marinia kohtaa lisääntyi kuultuani kyteneestä avioerosta.
Ukrainan sotaan liittyvät hommat eivät sinänsä kuuluneet pääministerin tontille, vaikka Marin niissäkin profiloitui.
Ilmoita asiaton viesti
Oikeisto on moraalisesti kaltevalla pinnalla
——————————–
Itse kyllä erotan oikeiston ja äärioikeiston toisistaan. Äärioikeiston yksi keino pyrkiä hämärtämään totuutta on epäilyksien herättäminen kuten bilekohussa ja ilmastonmuutoksessa.
Ilmoita asiaton viesti
Toki näin. Mutta Päivän byrokraatti voi asettua siinä jaossa oudosti koska sillä alunperin on kai ollut kokoomuslinkki.
Ilmoita asiaton viesti
Itse en ollut ennen kuullutkaan PB:stä joten oletin sen olevan persujen juttu mutta taisin olla väärässä.
Ilmoita asiaton viesti
”Itse kyllä erotan oikeiston ja äärioikeiston toisistaan.”
Et sitten näytä erottavan. Eipä se nyt ollut mikään uutinen erottelukyvystäsi.
Ilmoita asiaton viesti
Et sitten näytä erottavan.
————————
Kyllä minä erotan. Kokoomuksessakin on äärioikeistolaista ainesta vaikka puolue ei ole sellainen. Siirtyihän Ville Rydmankin kokkareista persuihin ihan luonnikkaasti.
Ilmoita asiaton viesti
”Itse en ollut ennen kuullutkaan PB:stä joten oletin sen olevan persujen juttu mutta taisin olla väärässä.”
Tässä näyte erottelekyvystä.
Oletit äärioikeistolais kommenteissasi, että PB on perussuomalaisten (”äärioikeiston”) äänitorvi. Sini korjasi tietämättömyytesi.
Ilmoita asiaton viesti
Oletit äärioikeistolais kommenteissasi, että PB on perussuomalaisten (”äärioikeiston”) äänitorvi. Sini korjasi tietämättömyytesi.
————————————
Niin oletinkin koska argumentointi viittasi äärioikeistoon. Herätetään pilkkaavia epäilyksiä poliittisista vastustajista jotka eivät ole totta. Kuten sanoin myös kokkareissa on äärioikeistolaista ainesta joten tietämättömyyteni koski mediaa eikä erottelu kykyäni.
Ilmoita asiaton viesti
Ilmastonmuutos on pyhä oppi jota ei saa epäillä eikä sen määrittelemää totuutta saa hämärtää, tarkoittaa Makkonen. Ja et ollut uskovainen?
Ilmoita asiaton viesti
Ilmastonmuutos on pyhä oppi jota ei saa epäillä eikä sen määrittelemää totuutta saa hämärtää
———————————–
Mutta sinähän hämärrät sitä täällä joka päivä.
Ilmoita asiaton viesti
Niin koen itsekin.
Äänestin perussuomalaista hoiva-alan henkilöä ja saan kuulla täällä,että olen kansallissosialisti.
Pitäiskö minun lähestyä kansanedustajaani ja kysyä?.
Ilmoita asiaton viesti
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus löytyy otsikostasi
Ilmoita asiaton viesti
Lappalainen on vuosikausia nähnyt natseja joka kulmalla. Hiukan hän rauhoittui 2/22, kun samaa ideologiaa edustava herrasmies aloitti pienen sotaretkensä tuolla idässä, mutta nyt on taas alkanut pääsemään vauhtiin, ja jokapuolella kaikki ovat taas natseja…
Ilmoita asiaton viesti
MTV kertoo, että NYU käyttää omassa striimissään vain yhtä mikkiä, mutta MTV:llä oli käytössä myös yleisöstä kuvatun videon ääniraitaa. Miksi näitä kahta on pitänyt sekoittaa, kun hurraus on paljon rajumman kuuloista noissa yleisöstä kuvatuissa pätkissä? Ymmärtäisin, jos huomattavaa eroa ei olisi. Kai se yleisöä kuvannut kamera oli paikalla itse puheenkin aikana? Silloin olisi saanut aidot reaktiot uutisiinkin.
Tässä on Kymmenen uutiset, jossa on juttu Marinin puheesta: https://www.mtv.fi/sarja/kymmenen-uutiset-1477/keskiviikko-17-5-klo-2150-kunniatohtoriksi-vihitty-marin-piti-puheen-yankee-stadionilla-edellisesta-suomalaisesiintymisesta-stadionilla-kulunut-lahes-sata-vuotta-20512131
Tuolta saa oikealta valittua videon, jossa on Marinin puhe kokonaisuudessaan: https://www.mtvuutiset.fi/videot-live/prog20025962
Ehkä ruotsalaistoimittajat sitten editoivat Euroviisu-uutisoinneista sen pätkän, jossa Ruotsin pisteitä odotellessa yleisö laulaa cha-cha-chaata.
Edit: Vielä lisäys, että MTV kertoi Trumpin kannattajatapahtumissakin tehtävän näin. Mitään ongelmaa ei siis ole.
Ilmoita asiaton viesti
Eikö Lappalainen vaivaudu kommentoimaan, mitä linkkien takaa näkee? Kuitenkin noista linkeistä voi kuka tahansa tarkistaa, millä tavalla MTV asian on esittänyt, ja verrata sitä koko puheen taltiointiin.
Ilmoita asiaton viesti
Voi että..
Ilmoita asiaton viesti
*taputtaa lohduttavasti olalle*
Ilmoita asiaton viesti
En lue keidenkään nimimerkkikirjoittelijoiden juttuja. Tuollaiset päivän byrokraatit kannattaa jättää omaan arvoonsa.
Ilmoita asiaton viesti
Aika agressiivinen ja radikaali tapaus kuitenkin.
Ilmoita asiaton viesti
Päivän byrokraatti kirjoittaa oikein hyviä juttuja. Kannattaa lukea, niin ehkä opit jotain. Ei uskoisi, että olet Kokoomuksen kannattaja, vai muistanko väärin…
Ilmoita asiaton viesti
Paljon melua tyhjästä.
Kunniatohtoriksi nimitettiin samalla joku toinenkin tanssija.
Ilmoita asiaton viesti
Ei ole tyhjää se miten Marin tekee Suomea tunnetuksi.
Ilmoita asiaton viesti
Eiköhän tuo tapahtuma hillittyine aplodeineen häipynyt New Yorkin suurkaupungin taustakohinaan.
Ilmoita asiaton viesti
Kaikki mainonta omaa sen luonteen että se vähitellen häviää. Lisää pökkyä pesään vaan. Lisää lahjakkaita suomalaisia areenoille ja saleihin.
Ilmoita asiaton viesti
Kommunisti Sini on taas aivan pihalla. Mitäs, jos menisit töihin?
Ilmoita asiaton viesti
Sini taitaa nyt unohtaa sen klassisen ”ääniraidan” muuttamisen, tosin poistamisen, valokuvasta josta poistettiin Trotski kun Leni, kaikkien kommunistien idoli piti puhetta.
Olisi jopa outoa jos tallaista ei tapahtuisi nykyisenä digiaikana kun väärennys on kaiken lisäksi hyvin helppo.
Ilmoita asiaton viesti
Ai että Jocken logiikka menee että koska ääniraitoja voi manipuloida niin MTV istuu hiki hatussa niitä manipuloimassa silloin kun kuuluu pikkuisen aplodeja jollekin joka eitue Jocken agendaa.
Ilmoita asiaton viesti
On sulla outo logiikka?
Kirjoitin vain että olisi outoa jos nykyaikana ei tuollaista tehtäisi kun se palvelee omaa agendaa.
Tämäkin tapaus vain vahvistaa sen. Joku on joko lisännyt tai poistanut ääniraitaa.
Ilmoita asiaton viesti
Miten lauseesi ” olisi outoa jos nykyaikana ei tuollaista tehtäisi kun se palvelee omaa agendaa” liittyy blogiin tai MTVhen? Ei mitenkään.
Yleinen lause jonka kirjoitat koska se on guilt by association. Noloa.
Ilmoita asiaton viesti
Niin miten?
Eikö blogikirjoituksessasi jo ole kuva tekstistä jossa puhutaan mahdollisesta manipulaatiosta?
Ilmoita asiaton viesti
On. Sinä sanot että manipulaatio on teknisesti mahdollista. Sanot itsestäänselvyyden jotta vahvistaisit kytköstä tämän casen ja manipulaation välillä.
Käytät guilt by association- tekniikkaa. .
Ilmoita asiaton viesti
https://twitter.com/maitokalevi/status/1659201190360662017?t=dfR65ZG2HahufaLI0lX6Cw&s=09
Ilmoita asiaton viesti
Tämän poikkeuksellisen lahjakkaan pm:n aikaansaannokset näkyvät vasta jonkin ajan kuluttua. Elvytyspaketti-varoja on jo alettu jakaa, ja Välimerenmaista tänne suuntautuva turismi tuo pakettiin sijoitetut varat moninkertaisesti takaisin. Aivan kuten pm Marin oli laskenut. Sote ja koululaitos on saatu maaliin eli siihen kuntoon, että korjattavaa tuskin löytyy. Pitää hieman odottaa ja tulokset aivan kuin hyppäävät silmille. Aivan kuten pm Marin oli laskenut.
Vaikka presidentti kävi Valkoisessa Talossa 12/21, niin vasta pm Marinin lausunnot 1/22 antoivat ymmärtää, että nyt ollaan menossa Natoon. Kansan mielipide Natoon liittymisestä kääntyi v2022 alkupuolella piirun verran yli 50% ollen siinä 80% tuntumassa. Ei ole nähty tarpeelliseksi tutkia, oliko tällä liittymisen kannalta vaikutusta. Pm Marin on ilmaissut, että hän oli liittymisen kannalla jo paljon ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Tämä tieto lienee varmistettu ja aikakirjoihin tallennettu.
Ilmoita asiaton viesti
Oikein. Miksiköhän Latvala meni arvostelemaan Bilderberg porukkaa, vaikka heistä ja heidän tapaamisistaan ei saa tuoda mitään julki. Olipa röyhkeä kirjoitus Latvalalta.
Ilmoita asiaton viesti
Miten Marinin poikkeuksellinen lahjakkuus blogistin mielestä ilmenee. Ei ole ihan tavatonta pystyä suorittamaan maisterin tutkintoa kuudessa vuodessa, joten kyse lienee myöhemmistä saavutuksista. Onko Marin esimerkiksi joskus ollut alansa töissä ja suoriutunut tehtävässään erityisen hyvin?
Poikkeuksellista saavutusta ei tule itsellä mieleen muuta, kuin valtionvelan ennennäkemättömän suuri kasvattaminen ja SOTE-uudistuksen tavoiteltujen menosäästöjen kääntäminen jättimäisiksi menolisäyksiksi. Vaikea nähdä noiden olevan merkkejä poikkeuksellisesta lahjakkuudesta.
Korjaus: Maisterinopinnot kestivätkin kymmenen vuotta, eivätkä kuutta kuten ulkomuistista sarkasmin saattelemana kirjoitin. Se ei kuitenkaan liene edelleenkään merkki poikkeuksellisesta lahjakkuudesta.
Ilmoita asiaton viesti
Onhan noita lahjakkuksia hänelle kasautunut ja hän ei ole soittanut viuluaan selän takana. Kokonaisuuksien hallinnasta ihailen kaikkia ministereitä. Paineenkestokyky viha-aallon keskellä. Kielitaito. Rohkeus. Jne.
Ilmoita asiaton viesti
Kielitaito? Englantia osaa toki auttavasti, suomalaisessa mittakaavassa ehkä jopa hyvin. Onhan se mukavaa, ettei tarvitse sentään hävetä ääntämystään kovin paljoa. Mitä muita kieliä Marin hallitsee äidinkielensä lisäksi? En ole kuullut hänen koskaan puhuneen sujuvasti mitään laajemmin, muilla kuin suomen ja englannin kielillä. Sanoisin että Marinin kielitaito vaikuttaa varsin suppealta maisterin tutkinnon suorittaneeksi. Aiempi pääministeri Alexander Stubb taitaa puhua sujuvasti viittä kieltä…
Ilmoita asiaton viesti
Hm ehkä sitten kielelliset kyvyt. Osaa käyttää kieltä monenlaisissa rooleissa, osaa kiteyttää, osaa myös käyttää somea.
Ilmoita asiaton viesti
Eli varmaa on vain että hän on poikkeuksellisen lahjakas, mutta et ole ihan varma miten tuo lahjakkuus ilmenee. No, useimmat lienevät jossain asiassa hyviä, mutta ei se tarkoita että he ovat poikkeuksellisen lahjakkaita. Marin vaikuttaa minusta olevan jossain mediaanin yläpuolella, mutta en näe mitään merkkiä poikkeuksellisesta lahjakkuudesta. Tunnen useita paljon älykkäämpiä ja fiksumpia johtajia.
Mielestäni Marinin suurimmat puutteet ovat kyvyttömyys itsereflektioon ja haluttomuus vastuunkantoon.
Ilmoita asiaton viesti
Marin kertoi suorassa tv-lähetyksessä, että korona on seurausta ilmaston lämpenemisestä ja luonnon elintilojen kaventumisesta.
Ei ole kyse Sannan viisaudesta, älykkyydestä tai neroudesta, vaan yksinkertaisesti hänen kannattajistaan. Mitään suurtekoja ei ole. On Yle HS, IS, MTV eli toimittajien hehkutuksesta ja jotkut menevät mukaan.
Ilmoita asiaton viesti
Vähän on olo kuin sillä lapsella, joka ei sadussa ymmärtänyt keisarin vaatteiden kauneutta.
Ilmoita asiaton viesti
Englantia kyllä, mutta tosiaan ne muut. Toisen kotimaisen taito? Puhenäytteitä on niukasti, kuunteleeko edes sujuvasti?
Ilmoita asiaton viesti