Voiko Suomi olla vastuullisen kaivostoiminnan mallimaa?


Ryo Tanaka / Unplash.com

 

Me olemme maailman parhaat.

Näin meille ainakin kerrotaan eri medioissa ja kaivannaisalaa koskevissa tilaisuuksissa. Suomen kestävän kaivostoiminnan mallia ollaan oltu viemässä ulkomaille jo pitemmän aikaa. Suomen brändäämiseen johtavana kestävän kaivostoiminnan mallimaana on liittynyt malmivarantojen markkinointi ulkomaisille kaivosyhtiöille ja sijoittajille. Onhan meillä täällä kansainvälisessäkin mittakaavassa harvinaiset koboltit ja litiumit. Akkumineraalit tai kriittiset mineraalit ovat saaneet merkittävän roolin kansainvälisen kauppapolitiikan näyttämöllä (1). Kaivannaisteollisuuden sekä työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) mukaan meillä on lisäksi kaikin puolin otollinen yhteiskunnallinen toimintaympäristö. Suomalaisten kaivosmyönteisyydestä ja muista toimintaympäristön sopivuustekijöistä osasi myös kertoa ruotsalaisomisteisen Eurobattery Mineralsin toimitusjohtaja esitellessään Hautalammen akkumineraalien kaivoshanketta kansainvälisille sijoittajille viime vuoden lopulla.

”On luotava ennakoitava toimintaympäristö”

EU-parlamentin liikennevaliokunnassa ryhmänsä neuvottelijana toimiva Elsi Katainen järjesti 13.4. webinaarin, jossa akkualan sidosryhmät esittelivät kantojaan valmisteilla olevasta EU:n akkuasetuksesta. Seuraamassa oli myös aiheesta kiinnostuneita järjestöjä ja kansalaisia. Tilaisuuden ensimmäinen puhuja oli elinkeinoministeri Mika Lintilä. Vartin puheessaan hän mainitsi sanat ”vastuullinen” ja ”kestävä” (tai ”kestävä kasvu”) minuutin välein eli yhteensä 15 kertaa. Toistoa tarvitaan tunnetusti viestinnässä runsaasti, jotta kerrottava viesti menee perille. Kuulijoille vakuutettiin, että nyt ollaan todella eettisyyden ja vihreyden ytimessä, kun akkuklusterin taustalla on myös kestävä raaka-ainetuotanto ja jalostus.

ꟷ”On luotava ennakoitava toimintaympäristö. Ei pilata tätä liialla säätelyllä”, ministeri totesi.

EU:ssa on säädelty lähinnä akkujen elinkaaren loppupuolta, mutta nyt EU:n akkuasetuksen odotetaan uudistavan alaa radikaalisti. Tästä syystä voisi olettaa, että käsittelyyn otettaisiin meilläkin myös akkujen elinkaaren alkupää, eli kaivannaisten louhintaan liittyvät haasteet ja tarvittavat säädöskohdat. Lisäksi niin kauan, kun akkujen kierrätyskapa­siteetti on matalahko, tarvitaan primääriraaka-aineita.  Mutta webinaarissa ei käsitelty aihetta ollenkaan. Sen sijaan webinaarin chatissa kansalaiset ja järjestöt yrittivät nostaa asiaa esille. Tilanteen voisi pukea metaforaan virtahepo olohuoneessa: on olemassa iso ja kaikkien näkemä ikävä ongelma, johon ei ole soveliasta kiinnittää huomiota ja sen esiin ottamista vältellään. Nyt se oli raaka-aineiden saatavuuteen liittyvät eettiset kestävän kehityksen kysymykset.

Ministeriön ja teollisuustahojen rakentama ”kaivannais- ja akkueetos” ulkoistaakin suomalaisten huolen: Menetetäänkö Saimaan puhtaat järvialueet ja Lapin erämaat kaivannaissektorin edustajien monesti käyttämän epämääräisen perustelun, ”yleisen edun”, nimissä? Miksi ulkomaisille kaivosyhtiöille varta vasten markkinoidaan Suomen kriittisiä metalleja? Kun huomioidaan kokonaisvaltaisella, puolueettomalla intressivertailulla kunkin kaivosyhtiön aluetaloudellinen vaikutus, mitä jää viivan alle?

Pixabay

Kestävän kaivostoiminnan verkosto

Tällä hetkellä meillä ei ole yhtäkään metallikaivosta, joka toimisi täysin lakien mukaisesti. Eli sieltä ei löydy mallia muillekaan. Kaivosteollisuus ry:n 90 prosenttisesti rahoittama Kestävän kaivostoiminnan verkosto on perustettu seuraavaan tarkoitukseen:

”Kestävän kaivostoiminnan verkosto tarjoaa neutraalin foorumin kaivosalan ja sen sidosryhmien väliselle vuorovaikutukselle. Koska fokus on itsesääntelyssä, verkostossa ei korostu viranomaisten rooli, vaan yhteistyö teollisuuden ja sitä ympäröivän yhteiskunnan välillä. Verkosto mahdollistaa tietojen ja kokemusten jakamisen sekä edesauttaa entistä vastuullisempien toimintatapojen rakentamista ja käyttöön ottamista. Yhteistyön tuloksena syntyy konkreettisia toimintamalleja, raportteja ja muita keinoja, jotka auttavat kaivosteollisuutta toimimaan vastuullisemmin.” (https://www.kaivosvastuu.fi/, korostus SM)

Verkosto on soveltanut kanadalaisen kaivannaisteollisuuden vastuullisuusstandardin räätälöintiä ja käyttöönottoa Suomessa. Verkosto on julkaissut kaivosten yhteiskuntavastuuraportteja ja laatinut paikallisen tason yhteistyötä helpottamaan niin sanotun työkalupakin.

1. Kanadasta tuodussa mallissa on useita heikkouksia

Huolestuneena maan kaivossektorin maineen huononemisesta, Kanadan kaivannaisteollisuus lanseerasi vuonna 2004 Kohti kestävää kaivostoimintaa (Towards Sustainable Mining, TSM) -ohjelman, josta on ollut tarkoituksena tulla kansainvälinen standardi. Sen perustana kerrotaan olevan luottamus yhtiöiden ja paikallisten intressiryhmien kesken: yhteisöjen tulee ymmärtää aloite ja yhtiöiden toiminnan tulokset niiden laatimien raporttien kautta. Tämän luottamuksen rakentamiseksi ohjelmassa on työkalut toiminnan arvioimiseksi.(2) Kanadan alkuperäiskansat ja maan ympäristöjärjestöt (mm. MiningWatch Canada ja Ontarians for a Just Accountable Mineral Strategy) ovat kuitenkin esittäneet rankkaa kritiikkiä TSM -ohjelmaa kohtaan erityisesti paikallisten yhteisöjen oikeuksien näkökulmasta. Jälkimmäinen järjestö esittää kysymyksen, missä määrin TSM-prosessi on luottamuksen arvoinen? Raportin kirjoittaja on MiningWatch Canadan perustajia ja toimijoita, ja hän nostaa esiin seuraavia epäkohtia (3):

  • Vielä 15 vuoden jäsenyyden jälkeen vain hieman yli puolet yrityksistä raportoi toimistaan.
  • Niille, jotka raportoivat, ei ole rangaistusta huonosta arvosanasta eikä epäonnistuneesta arvosanasta. Heidän on raportoitava vain Kanadan operaatioistaan. Rangaistuksia ei ole, kunhan yritys “osallistuu”.
  • Arviointiprotokollat sisältävät usein varoituksen tai ”takaportin”, jolla esimerkiksi todetaan, että ko. toiminnan tehokkuudesta ei ole takeita.
  • Community of Interest -paneeli on teollisuussektorin valitsema neuvoa-antava ryhmä antamaan palautetta TSM: stä ja se tarjoaa mahdollisuuden ymmärtää, mitä alkuperäiskansat, ympäristönsuojelijat ja uskonnolliset yhteisöt sanovat teollisuudesta. Paneelin avulla voidaan myös tunnistaa oppositio jo varhaisessa vaiheessa, ennen kuin se vahvistuu. Paneelin väitetään valvovan yritysten raportointia, vaikka tosiasiassa se ei valvo.
  • Yritysten laatimat itsearviointiraportit on todentanut pääosin yksi ja sama konsultti.
  • Yleisöllä on rajattu pääsy tuloksia koskeviin tietoihin verkkosivustolla, koska raportin perustana olevat tiedot kuuluvat yritykselle.
  • Yritykset ovat riippuvaisia TSM-indikaattoreista rakentaakseen julkista luottamusta ja varmistaakseen pääsyn maahan, pääomaan ja työvoimaan, mutta ne suunnitellaan huolellisesti tasapainottamaan vaikutuksensa yrityksen tulokseen.
  • Alkuperäiskansojen asemaa koskevat tiedottamisprotokollat ja indikaattorit koskevat vain neuvottelujärjestelmiä, eivätkä tärkeintä ominaisuutta eli kansojen tahtotilaa sanoa ei kaivoshankkeille tai vaatia heiltä otettujen territorioiden palauttamista.

Miltä sitten Suomessa kestävän kaivostoiminnan ohjelma näyttää? Suomihan on ollut ensimmäinen maa, jossa Kanadan TSM-ohjelma on otettu soveltaen käyttöön. Tarkastelen seuraavaksi sidosryhmäsuhteisiin liittyviä kysymyksiä, koska se on keskeisin ohjelman teema.

2. Verkostolta puuttuu legitimiteetti tärkeimmiltä sidosryhmiltä

”Vaikutusten tiedostaminen kaivosyhtiöissä ei kuitenkaan riitä, vaan paikallisyhteisön kanssa on käytävä niistä jatkuvaa, rakentavaa ja aitoa, yhteistyöhön tähtäävää vuoropuhelua. Hyvien ja säännöllisten vuorovaikutuskäytäntöjen tulisi jatkua koko kaivostoiminnan elinkaaren ajan, malminetsinnästä kaivoksen sulkemiseen” (Kestävän kaivostoiminnan verkoston työkalupakki, sidosryhmäyhteistyön ohjeistus).

Verkoston hallitukseen on otettu mukaan sidosryhmiä, jotka edustavat kansallisia ympäristöjärjestöjä ja maa- ja metsätalousministeriön asiantuntijaorganisaatiota. Aluksi mukana oli Saamelaiskäräjät, joka kuitenkin erosi verkostosta. Tällä hetkellä verkoston hallituksessa istuvat järjestöistä WWF Suomi ja Suomen luonnonsuojeluliitto sekä Paliskuntain yhdistys. Näistä yksikään ei varsinaisesti edusta keskeistä laajaa ryhmää: haitankärsijöistä ja asianosaisista muodostuneita sidosryhmiä tai intressiryhmiä.

Jotta järjestelmällä tai toimijalla olisi mahdollisuus onnistua tehtävässään, sen on saatava riittävä legitiimi perusta toiminnalleen. Tämä syntyy seuraavista tekijöistä: 1) keskeisimpien sidosryhmien huomioon ottamisesta, osallistumisesta ja yhteistyöstä, 2) moniäänisyydestä, kokemusperäisestä tiedosta, 3) luottamuksesta. Verkoston toiminta on ollut alusta lähtien keskeisimpiä kansalaistoimijoita ulkoistavaa ja elitististä sekä läpinäkymätöntä toimintaa. Hyvin harva viime vuosina kaivoskysymysten ympärille syntyneistä kansanliikkeistä ja järjestöistä edes tietää, mikä Kestävän kaivostoiminnan verkosto on ja mitä se on saanut aikaiseksi. Tilanne ei näin ollen vaikuta aidolta pyrkimykseltä ottaa huomioon myös kriittisempiä ääniä, etenkin kun niiden määrä on kasvanut nopeaan tahtiin viime vuosina.

Verkoston Suomeen kehittämä työkalupakki sisältää hyvin yksityiskohtaisia arviointityökaluja, joissa on lukuisa joukko vastuullisuuden eri puolia kartoittavia kysymyksiä. Ohjelman ongelmakohtina voidaan pitää esimerkiksi seuraavia tekijöitä sidosryhmäsuhteiden arvioinnin kohdalla:

  • Systeemi perustuu kaivosvastuujärjestelmän itsearviointiin. Raportit voidaan näin ollen laatia halutessa ylimalkaisesti ja niissä voidaan kaunistella tai peitellä todellista tilannetta (esim. Dragon Miningin 2019 vastuullisuusraportti, jossa ei mainita ongelmia paikallisyhteisön kanssa ja konflikteja Pelastetaan Kaapelinkulma -liikkeen kanssa).
  • Kaivosvastuujärjestelmän todentajapätevyys on myönnetty vain neljälle eri konsultille, joista yhtiö saa palkata yhden suorittamaan oman raporttinsa todennuksen. Hyvin laajan, monialaisen kokonaisuuden arviointi yhden asiantuntijan toimesta vaikuttaa ylivertaiselta tehtävältä. Paikallisväestön ja sidosryhmien kuuleminen on vapaaehtoista, mikä sinänsä jo tekee arviointiprosessista kyseenalaisen.
  • Sidosryhmänä korostuu saamelaiset, vaikka Saamelaiskäräjät erosi alun jälkeen ajanpuutteeseen vedoten, ja Ei kaivoksia Suomen Käsivarteen -liike ei ole mukana.
  • Paikallisalueen profilointi -työkalun tarkoitushakuisuus: erittäin yksityiskohtaisella, pitkällä lomakkeella yrityksen tarkoituksena on pyrkiä selvittämään tarkkaan väestön ja palveluiden tilannetta ja sosioekonomisia tarpeita: asukkaiden toimeentulon pää- ja sivutoimisia lähteitä, eriarvoisuuden jakaantumista, terveyspalvelujen tasoa ja tarpeita, lasten koulumatkojen pituutta, naapurustojen välisiä kiistoja ja maanomistussuhteita, tai sidosryhmien valtaa mediaan, jne. Näillä yritys saa selville väestötietoja, joiden avulla se pystyy esimerkiksi valitsemaan hyväntekeväisyystyön kohteita, mikä sinänsä tehtävä on usein yrityksillä normaali käytäntö. Tällä profilointityökalulla saatetaan myös pyrkiä lyömään kiilaa naapurustojen välille, kuten monikansallisten yhtiöiden on todettu toimivan paikallisten yhteisöjen heikkouksien löytämisessä ja eriarvoisissa sidosryhmäsuhteissa.

Joskus jokin sidosryhmä yrittää sulkea toisen ryhmän yhteistyön ulkopuolelle. Sidosryhmäyhteistyöhön sitoutunut yritys ei voi suostua sellaisiin vaatimuksiin – kaikkien sidosryhmien on oltava tasapuolisesti edustettuina. Joidenkin ryhmien sulkeminen sidosryhmäyhteistyön ulkopuolelle olisi yrityksen yhteiskuntavastuuohjeiden vastaista ja voisi myös vaarantaa yrityksen maineen. Yrityksen johdon onkin kieltäydyttävä sidosryhmien syrjinnästä yksiselitteisesti ja avoimesti.” (Kestävän kaivostoiminnan verkoston työkalupakki, sidosryhmäyhteistyön ohjeistus. Korostus SM).

3. Verkoston vaikutus ei ilmene käytännössä

Kestävän kaivostoiminnan verkosto perustettiin alun perin Sitran tuella ja se siirtyi pian Kaivosteollisuus ry:n yhteyteen. Verkosto on ollut nyt toiminnassa jo yhteensä seitsemän vuotta, minkä aikana entinen pääsihteeri ehti käydä Euroopan seminaareissa esittelemässä verkoston perustamista (4) Mitä ilmeisimmin tässä on pyritty luomaan ”Suomen mallia” mineraaliklusterin lippulaivatuotteeksi.

Perustavaa laatua olevana ongelmana voidaan nähdä se, että usealta verkoston jäsenyhtiöiltä puuttuu selvästi tahtotila ja sitoutuminen verkoston perusperiaatteisiin.  Mitään radikaalia positiivista muutosta ei siis ole ollut havaittavissa kaivosyhtiöiden toiminnassa – päinvastoin, ne ovat pikemminkin olleet viime vuosina uutisotsikoissa kritiikkiä aiheuttamine hankesuunnitelmineen ja toiminnan ympäristöhaittoineen.

  • Terrafamen ja Dragon Miningin vakavat ympäristörikkomukset ovat olleet paljon julkisuudessa.
  • Kanadalaisten kaivosyhtiöiden tehtävänä on opastaa liiketoimintakäytäntöjä ja kestävän kehityksen periaatteita maille, jotka pyrkivät toteuttamaan ohjelmaa. Tätä on kanadalaisten mukaan tehty juuri meillä Suomessa Kittilässä toimivan kultakaivosyritys Agnico Eagle Minesin kohdalla. Yhtiön verkkosivun mukaan tavoitteena on kestävä kehitys, mukaan lukien ympäristövaikutusten minimointi. Kaivosyhtiön toiminta ei ole kuitenkaan ollut kestävän kehityksen mukaista. Yhtiö rakensi maastoon jopa 24 kilometriä pitkän jätevesien purkuputken alun perin ilman lainvoimaista ympäristölupaa. Näin ollen toiminnan on nähty heikentävän Ounasjoen vesistön tilaa Suomen ja EU:n lakien vastaisesti.
  • Anglo American mainostaa luovansa vastuullista toimintamallia koko Suomen kaivosteollisuudelle Kestävän kaivostoiminnan verkoston jäsenenä, vaikka samalla se pyrkii pääsemään Sakatin kaivoshankkeessa Viiankiaavan Natura 2000 -alueen alle, missä sijaitsee yksi Euroopan rikkaimmista monimetalliesiintymistä.
  • Mawson Energyn uraanikultakoboltti -kaivoshanke on suojelualueilla Rovaniemellä ja Ylitorniolla.
  • Latitude Cobalt 66, jolla kiisteltyjä kaivannaishankkeita Kuusamossa, käyttää verkostoa ekomerkkinä.

Huomionarvoista on, että verkoston jäsenet voivat toimia täysin vastuuttomasti ilman verkoston asettamia sanktioita, olkoonkin että verkosto on vielä itsensä mukaan kehitysvaiheessa.

Pääosin teollisuuden intressipiireistä tai vain teorioista käsin luodut yritysvastuun toimintamallit eivät yleensä menesty käytännössä, mikäli kyseessä ovat paikalliset intressit ja kokemusperäinen tieto. Kestävän kaivostoiminnan verkostolla onkin vaarana jäädä teoreettiseksi ohjelmaksi ilman linjakkaita ja uskottavia näyttöjä.

Perspektiivin laajentaminen tarpeen

Kestävän kaivostoiminnan verkoston lisäksi on menossa muitakin kotimaiseen ja eurooppalaisen mineraaliklustereiden piiriin kuuluvia hankkeita, joissa tavoitteeksi on ilmoitettu sidosryhmäyhteistyön lisääminen osana vastuullista kaivannaistoimintaa. Maan kiviseen osaan eli litosfääriin keskittyneessä Geologian tutkimuskeskuksessa on pyritty ottamaan haltuun myös yhteiskuntatieteellistä ilmiötä; kaivoskysymyksissä toimivia kansanliikkeitä, ja profiloimaan niiden paikkakuntakohtaista toimintaa.

Kestävän kaivostoiminnan verkoston tavoin, uusia käytäntöjä kuten erilaisia sosiaalisen toimiluvan malleja pyritään luomaan kaivosteollisuuden suunnasta tutkimushankkein, ilman tärkeimpien osallistujien panosta ja vahvaa empiiristä näyttöä. Yksi tällainen on Geologian tutkimuskeskuksen johtama EU Horisontti 2020 -puiteohjelman rahoittama tutkimuskonsortio MIREU (Mining and Metallurgy Regions of Europe). Hankkeesta toimitettiin Euroopan komissiolle valitus elokuussa 2020, mihin osallistui yhteensä 31 kansanliikettä ja järjestöä kuudesta Euroopan maasta. Myös Suomen keskeisimmät kansalaisryhmittymät allekirjoittivat valituksen. (5) Huolestuttavaa tässä ilmiössä on erityisesti, että kansanliikkeiden ja -järjestöjen profilointi ja sosiaalisen toimiluvan etsintä suuntaavat helposti katseen pois lakeja ja sääntöjä rikkovista yhtiöistä. Vastuullista kaivannaistoimintaa peräänkuuluttavia kansalaisryhmittymiä kutsutaan myös ”kaivosvastaisiksi tahoiksi”, NIMBY-ilmiöksi, millä pyritään myöskin kääntämään huomio oireeseen varsinaisen syyn sijaan. (6)

Lisäksi mineraaliklusteri ja siihen kytkeytyvät toimijat sekä meillä että Euroopassa nostavat usein esiin niin sanotun ”Kongo-kortin”, jolla vedotaan tarpeeseen lopettaa lapsityövoiman käyttö Afrikassa ja päästä arvokkaille mineraalivarannoille Suomessa omavaraisuuden nimissä. Ei ole kuitenkaan vielä tullut tarpeeksi selväksi, miten taattaisiin maamme omavaraisuus: onko loppujen lopuksi kyse Suomen vai Euroopan omavaraisuudesta? Näillä näkymin Suomihan on holtittomasti jakamassa kriittisiä varantojaan maailmalle. Tätä tukee myös Suomen mineraaliklusteria koskevan raportin tulokset, jotka ovat paikoittain ristiriitaiset (7). Noin neljästäkymmenestä vastaajasta 91 % ajatteli, että mineraalien hyödyntäminen on ”vähintäänkin jokseenkin” kestävällä pohjalla. Valtaosa vastaajajoukosta oli kuitenkin sitä mieltä, että mineraalivarantojen hyödyntämisessä ei ole huomioitu huoltovarmuutta. Tämä on turvallisuuspolitiikan näkökulmasta hämmentävä seikka.

Kehityskysymysten parissa työskennellessäni Tansanian syrjäseudulla törmäsin ohimennen kiinalaiseen kaivosyhtiöön, joka oli perustanut kullan louhintapaikan aivan keskelle pientä maalaiskylää. Sietämättömän koneista lähtevän metelin keskellä työskentelivät aikuiset ja lapset. Paikallinen kollegani kysyi ihmisiltä, tietävätkö he kullan maailmanmarkkinahinnan. Kun selvisi, että yhtiö maksoi heille kullasta huomattavaa alihintaa, ihmisten parissa alkoi nousta tyytymättömyyttä.  On selvää, että väestön tietoisuuden nostaminen oikeuksistaan kuuluu ensimmäisiin askeliin, joilla tilannetta voidaan lähteä korjaamaan. Sitten toisella tasolla ilmeni ongelma, jossa aluehallintoviranomainen valitti toimivallan puuttumista, sillä kiinalaisyhtiö toimi valtion suojeluksessa. Jo nämä kaksi tekijää ilmentävät, että kehittyvien maiden luonnonvaroihin ja ihmisoikeuksiin kytkeytyviä haasteita ratkotaan pysyvämmin monenlaisilla yhteiskunnallisilla tasoilla aina perheiden hyvinvoinnista lähtien.

Ei siis vielä riitä, että esimerkiksi Suomen akkutehtaat lopettaisivat Kongon koboltin käytön, sillä aina löytyy jokin toinen resurssin ja puoli-ilmaisen työvoiman hyödyntäjä tilalle. On vaadittava vastuullista yritystoimintaa oltiin sitten Kongossa tai Suomessa.

Emme vielä tarkkaan tiedä, miten ihmisen eri toimintojen aiheuttamat yhteisvaikutukset ilmenevät ympäristön tilassa. Meillä on globaalissakin mittakaavassa arvokkaat luonnonresurssit, ei ainoastaan mineraalien vaan puhtaan veden ja koskemattomien pohjoisen erämaiden osalta. Suomessa on merkityksellistä se, että tällä hetkellä halutuimmat akkumineraalit, koboltti ja litium, sijaitsevat juuri kriittisten ekosysteemien alueilla, joita on syystäkin vaadittu niin sanotuiksi no-go -alueiksi.

Jose Aragones/Unsplash.com

”Kestävä kaivostoiminta” on oksymoron: sillä on olemassa itseristiriita, koska se kuluttaa loppuun resurssin, josta on riippuvainen, huolimatta siitä, kuinka tahansa varovasti eli kestävästi toiminto on suoritettu.  Kaivokset jättävät jälkeensä suuria määriä rikastuksia ja jätekiviä, jotka ovat useimmissa tapauksissa myrkyllisiä ja joita on hoidettava pitkään, jotta estetään niiden aiheuttamat myrkylliset päästöt ympäristöön. (8)

Jos tarkastellaan sitten vielä Kestävän kaivostoiminnan verkoston esimerkkimaata Kanadaa, siellä puolestaan suuren kromiittivyöhykkeen löytyminen Pohjois-Ontariossa on johtanut klassiseen niin sanottuun hypetys- ja spekulaatiokuplaan. Väitteet jopa 60 miljardin dollarin arvoisista mineraaliesiintymistä eivät ole siellä harvinaisia. Yli 35 kaivos- ja malminetsintäyritystä on tullut toimimaan 1,5 miljoonan hehtaarin alueelle. Alueen kromiitin louhinnan ja sulatuksen kehittämishanke vaikuttaa yhdeksään alkuperäiskansaryhmään ja alueen ekosysteemeihin. (9)

Siirtyminen kestävään talouteen (”joka täyttää nykyajan tarpeet vaarantamatta tulevien sukupolvien kykyä tyydyttää omat tarpeensa”) – tarkoittaa oikeasti valtavaa paradigman siirtymää: pois primäärisiä raaka-aineita hyödyntävästä toiminnasta kohti suljettuja järjestelmiä, sekä ekologisesti vastuullisia kansantalouksia, jotka pyrkivät parantamaan jo aiheutettuja vahinkoja. Se tarkoittaa tällöin myös kaivosteollisuuden vallan sekä viranomaisten päätösten ajoittaista haastamista.(10).

Voidaan väittää, että Suomen kestävän kehityksen, erityisesti ilmastotyön sokea piste on käynnissä oleva TEM:in mineraalipolitiikka osana Vihreää siirtymää. Suomessa se on vielä kovin kallellaan primääriraaka-aineisiin eli näkökenttä on hyvin suppea joka suuntaan, kun kaivannaisteollisuus pyrkii pitämään ilmastotyön diskurssia sen omista kasvuintresseistä muodostuvan kuplan sisällä. Vastuullisuutta korostetaan, mutta siitä puuttuvat merkittävät näytöt.

Vihreän siirtymän ajureita tulisi arvioida monitieteisesti ja kokonaisvaltaisesti, yhteiskuntapoliittisella tasolla. Kyse on ennen kaikkea arvokeskustelusta ja erilaisten tulevaisuusskenaarioiden ja vaadittavien toimien vaihtoehtojen kartoittamisesta.

 

 

LÄHTEET

(1) Joonas Hokkanen, Heikki Savikko, Heini Koutonen, Heikki Rannikko, Tomi Rinne, Minna Pirilä, Suomen mineraaliklusterin kilpailukyky- ja vaikuttavuustutkimus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2020:15. Suomen mineraaliklusterin kilpailukyky- ja vaikuttavuustutkimus (valtioneuvosto.fi)   Mineraaliklusteri pitää sisällään kaivostoiminnan ja louhinnan, metallien jalostuksen sekä kaivos-, louhinta- ja rakennuskoneiden valmistuksen. Mineraaliklusteri on myös osa mineraaliekosysteemiä, johon kuuluu esitettyjen toimialojen lisäksi mineraaliklusteriin liittyvä tutkimus- ja koulutustoiminta sekä hallinto- ja viranomaistoiminta.

(2) https://mining.ca/towards-sustainable-mining/tsm-guiding-principles/

(3) Joan Kuyek (2020) Unpacking the Mining Association of Canada’s Towards Sustainable Mining Program. Ontarians for a Just Accountable Mineral Strategy.

http://www.ojams.ca/uncategorized/unpacking-the-mining-association-of-canadas-towards-sustainable-mining-program/

(4) Materia 2016, 59.

(5) https://www.ecologistasenaccion.org/wp-content/uploads/2020/08/statement-H2020-MIREU.pdf

(6) Susanna Myllylä & Joám Evans Pim 2021 (tieteellinen julkaisu tulossa).

(7) Joonas Hokkanen et al., emt.

(8) Joan Kuyek, emt.

(9) https://www.northernontariobusiness.com/regional-news/far-north-ring-of-fire/environmental-opposition-to-the-ring-of-fire-is-growing-3457667

(10) Joan Kuyek, emt.

+3
Susanna Myllylä

Ympäristöpolitiikan dosentti, HTT, KTT.
Valkeakoskella asuva tietokirjailija ja freelance kirjoittaja/valokuvaaja.
Taustaltaan kehitysmaatutkija ja yritysvastuun asiantuntija.
Kansalaisten kaivosvaltuuskunta ry. (MiningWatch Finland) varapj. [kaivosvaltuuskunta.fi]

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu