Kaikkien liputus

Ei pidä kuntien, ei kaupunkien liputtaa Priden puolesta, koska se on radikaali seksuaalipoliittinen tapahtuma. Meillä on jo lippu kaikkien suomalaisten puolesta, ja se on väriltään sinivalkoinen.

Kannatan tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja ihmisoikeuksia. En sensijaan kannata sukupuolineutraalia ideologiaa.

Uskon, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia, kuten niin monet ne muut, jotka eivät halua hypätä Pride -kelkkaan mukaan. On hyvä, ettei Suomen ev.lut kirkko ole mukana Prideilla tänä vuonna. Viime vuonna kirkkohallitus tempaisi ja antoi setasertifioida itsensä.

Kirkko saisi minusta mennä Prideille vaikka joka vuosi, jos se uskaltaisi siellä a) puolustaa avioliittoa naisen ja miehen välisenä liittona, ja b) tunnustaa, että sukupuoli on muuttumaton, synnynnäinen ominaisuus. Olisihan se hienoa myös, jos c)  piispat siellä  myös pitäisivät esillä sanan- ja uskonnonvapautta ja asettuisivat puolustamaan Päivi Räsästä.

Arvostan yksilönvapautta. Jokainen saa marssia vaikka yksisarvisten puolesta, mutta kuntien, kaupunkien tai kirkkojen ei pidä ottaa osaa sellaiseen tai vastaavaan. Homma kun on niin, ettei sellaiset ratkaisut taatusti edusta kaikkien asukkaiden tai seurakuntalaisten näkökulmaa ja mielipidettä. Ihmiset eivät pidä siitä, että joku muu yrittää päättää, mitä mieltä he ovat. Siksi ”ei” kaupunkien ja kuntien Pride-liputuksille, sillä niiden tulee olla kaikkien puolella, ei vain tietyllä tavalla ajattelevien ja uskovien kansalaisten.

 

 

 

 

 

 

 

 

SusannaKoivula

Sosionomi(AMK)-kirkon nuorisotyönohjaaja,vaimo ja Aito avioliitto -vaikuttaja "Ajatuksista ei peritä tullia" -Luther <a href="https://mobile.twitter.com/SusannaKoivula" title="https://mobile.twitter.com/SusannaKoivula">https://mobile.twitter.com/SusannaKoivula</a> <a href="http://susannakoivula.com/" title="http://susannakoivula.com/">http://susannakoivula.com/</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu