Euroalueen valtionvarainministerit kokoustavat taas

Havaitessani hieman keskenään sekavanlaisia uutisia koskien euroalueen ongelmamaiden velkasotkusta lienee parempi kertoa kansantajuisesti, missä mennään. Valitsin tällä erää Kauppalehden uutisen, jossa kerrotaan tämänpäiväisestä kokouksesta, koska siinä mainitaan myös vakausrahastojen koon kasvattaminen. Tätä pidetään palomuurien rakentamisena, eli tarkoituksena olisi estää kriisin leviäminen edelleen samoilla tehokkailla toimilla, mihin nämä toimenpiteet ovat tähänkin asti tepsineet.

Luotottamisen ammattitaidon osoittaakseen euroalueen valtionvarainministerit siis todennäköisesti päättävät vasta hiljattain maksukyvyttömäksi osoittautuneen asiakkaan luotottamisesta. Esimerkiksi Yleisradio tietää kertoa EU:n talouskomissaarin, Olli Rehnin, kiittäneen vuolaasti menetelmiä, joilla euromaa ajautui maksuhäiriötilaan.

Tästä syystä tuntuukin uutisia seuraavilta kenties hieman hämmentävältä, että Yleisradion mukaan pankkien edunvalvontajärjestön, IIF:n johtaja Charles Dallara ei pidä tätä euromaiden kärkinimien kiittelemää toimea hyvänä ideana muiden kohdalla. Lisätäkseni hämmentäviä aineksia kerrottakoon, miten Bloomberg View’n mukaan ainakin Portugalin pitäisi toimia juuri samalla tavalla kuin Kreikka.

Miten sitten pitäisi toimia? Yleisesti ottaen Portugalia pidetään seuraavana ongelmamaana. Aiemmin pohtimiani ongelmakohtia pitäisi siis ratkaista tuossa valtionvarainministerien kokouksessa. Kreikan on todettu jo toteuttaneet kaiken saadakseen veronmaksajien rahaa, joten siinä ei montaa sekuntia luulisi tuhraantuvan, kun asiaa koskevat paperit allekirjoitetaan.

Portugalin velkataakkaa pitäisi siis helpottaa. Miksei siis sivuuteta IIF:n pankkiirien lobbarin näkemyksiä ja käytetä talouskomissaarinkin kiittelemiä toimia? Samalla sitä toteutuisi Suomen hallituksen kannan mukaista yksityissijoittajien vastuuta. Tai siis, se toteutuisi, jos tällä kertaa ei sitten mennä velkakirjavaihdossa lupailemaan mitään voitelurahaa siitä, että yksityiset sijoittajat suostuvat vaihtamaan markkinoiden vähäarvoiseksi noteraamia papereita korkeampiarvoisiksi papereiksi.

Tämä toki sitten toisi varmasti mukanaan markkinahermostuneisuutta. Toisaalta, mitä sillä on merkitystä? Voihan euromaat pistää aina tarvittaessa veronmaksajien rahaa esimerkiksi Portugalin velkoihin. Antaa markkinoiden hermoilla muualla, eipä tarvitse tänne Eurooppaan tulla murehtimaan. Täällä nimittäin asiat osataan hoitaa.

Hiljattain allekirjoitettu talouskurisopimus aiheuttaa listani mukaan Portugalissa rajuja säästötoimia ja siitä edelleen heikompaa velanmaksukykyä. Mutta sehän onkin tavoitetila. Aiemmin jo Rehn piti Kreikan kohdalla asioita hyvinä ja meidän valtionvarainministeri Urpilainen kertoi sen olleenkin ”hyvä päivä.”

Espanjan alttius Portugaliin tuskin haittaa. Valtionvarainministerit voivat ihan hyvin tehdä riittävät päätökset siitä, että Espanjakin ajautuu maksukyvyttömäksi. Portugalin jälkimarkkinakoroista ei kannata huolestua, kun euroalueen veronmaksajat voivat ottaa ne kaikki haltuunsa niin eipähän siellä jälkimarkkinoilla sen jälkeen mitään kauppaa käydäkään.

Siinähän sitä on jännitettävää kokoukseen. Toivotaan nyt sitten, että tällä kertaa kokouksesta tulisi menestys.

susijumala

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja. Sähköpostiosoitteeni nykyisin: <a href="mailto:henri.myllyniemi@pp.inet.fi">henri.myllyniemi@pp.inet.fi</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu