Haluaako Saksa pelastaa euron?

Kauppalehden uutisessa Nordean tutkimusjohtajaa Roger Wessmania tituleerataan asiantuntijaksi. Osoittaakseni oman asiantuntemattomuuteni kirjoitan hieman eri sävyyn. Wessman haluaa kiinnittää huomion Aasian nouseviin pörsseihin. Ne taas ovat vironneet Yhdysvaltain positiivisista uutisista. Lopuksi hän laittaa pakettiin, että samaa on syytä odottaa Euroopassa siksi, että Saksalla menee lujaa – ehkä jopa hieman liian lujaa.

Hyvä, tässä kohtaa ei voi olla eri mieltä. Kysymys onkin, että maksaako Saksa muun euroalueen kuiville? Vieressä on muutamia kuvaajia Trading Economics -portaalilta. Muistutuksena esimerkiksi Saksan työttömyysluvut, jotka KL uutisoi (6,8%) ja ovat siten alimmillaan 20 vuoteen voi katsoa kokonaistilannetta euroalueella. Kun nämä luvut ovat kokonaisuudessaan nousussa, mutta Saksassa laskussa niin se vain korostaa sitä tosiasiaa, että euroalueen sisäiset taloudet ovat vinoutumassa jatkuvasti yhä pahemmin ja pahemmin.

Miten Saksa on sitten reagoinut epätasapainojen poistamiseen? Eurobondit, nein. Suuremmat vakausrahastot, nein. EKP:n täysi ralli setelipainon kanssa, nein. Talouskuria, jawohl. Miten euroalue sitten nähdään euroalueen ulkopuolelta? Siellä euroalue olisi yksi iso talousalue, jos siellä olisi liittovaltiomallinen pysyvät tulonsiirrot tasoittamassa näitä epätasapainoja. Lisäksi nykyinen malli, jossa kasataan lainarahaa markkinoilta käy kalliimmaksi. Kun vakausrahastot hakevat luottoa markkinoilta alijäämämaille niin siitä pitää korkoakin maksaa. Sen sijaan jos Saksasta siirrettäisiin sekkivihon ahkeralla käytöllä tulonsiirtoina rahaa esimerkiksi Kreikkaan niin tästä ei koituisi koko alueelle lisää korkokuluja.

Siinä mielessä on ihan ymmärrettävää, ettei vakausrahastojen kasvattaminen ole ensinnäkään järkevää, koska pysyvään tulonsiirtomallin mukaan tätä rahastoa joudutaan vaivaamaan jatkuvasti. Miten sitten eurobondit? Koska ne nostaisivat Saksankin rahoituskustannuksia niin se ei käy. Saksalle tuntuisi käyvän se, että jostain muualta vaan virtaisi jatkuvasti rahaa vaikka Kreikkaan, jotta näillä olisi varaa ostaa saksalaisia tuotteita. IMF:n uusimmista kuvaajista käy ilmi, että euroalue on jo eräänlainen kolmas maailma. Lisäksi muualta on tullut hienovaraisesti vihjeitä siitä, että euroalueen pitäisi itse laittaa asiat kuntoon. Suomeksi tämä on: muu maailma näkee, että nimenomaan Saksalla olisi varaa maksaa euroalue kuntoon ja siksi sen tulisikin maksaa – kyseessähän on yksi talousalue. Kun Saksa osoittaa tähän ilmeistä haluttomuutta niin epäilykset reunamaiden toimintakykyyn hyytyy. Se osaltaan tietysti pahentaa tilannetta. Markkinoilla nähdään, että euroalue voi todellakin hajota ja jos silloin on kiinni esimerkiksi Kreikan papereissa niin lunta tulee tupaan ja jäätä porstuaan. Jostain syystä poliitikot eivät halua myöntää tätä – ei etenkään Saksassa. Suomessakin myöntämistaso on kovin alhainen. Täälläkin vain toivotaan, että jostain tulisi paalua Välimeren rannikolle ja kaikki olisi taas hyvin.

Entä EKP? Voisiko tämä pelastaa tilanteen? Kovin mysteeri onkin siinä, että Saksa tulee kärsimään tästäkin (Suomen ohella), mutta tämä voisi toimia niin huomaamattomasti, ettei Saksa välttämättä tekisi kovaa vastarintaa. Pahaksi onneksi siellä on mm. Jens Weidmann kertomassa, mitä kaikkea siitä seuraa. Se on tuontihintojen kipuamista. Energia (öljy), ”iipädit” ja taulutelkkarit tulevat kalliimmiksi. Teollisuuden nousevat energiakustannukset nostavat myös tuotteiden hintoja ja siinä häviää vientiteollisuuden saama etu kilpailukykyisemmästä hintatasosta. Lopputulos on siksi sama: saksalaisten ja muiden euroalueen ”ydinmaiden” veronmaksajien kukkarolla tullaan käymään tavalla tai toisella.

Viimeisimpään vaihtoehtoon sen verhoillun tukimuodon vuoksi tullaan todennäköisesti päätymään. Kestävää ratkaisua siitäkään tuskin tulee. Kyllä saksalaiset veronmaksajat asian hoksaavat ennemmin tai myöhemmin. Odotettavissa kuitenkin on, että kriisi ehtii eskaloitumaan Iberian niemimaan maissa niin pahasti ennenkuin Saksa taipuu täyteen setelirahoitukseen, että lyhyehkölläkin tähtäimellä on syytä olla varovainen eikä haksahtaa ylioptimismiin. Seuraava euforian vaihe – mahdollisesti hieman pidempi – nähdään, kun Saksa antaa Draghille luvan pistää euroja vastikkeetta liikkeelle. Jonkin ajan kuluttua siitä ongelmat taas nousevat, kun tyytymättömyys Saksassa kasvaa. EKP:n setelisinkoon alistuttaessa ei sitten voida enää katsoa julkisen velan määriä: kokonaisvelka-aste ratkaisee.

Loppuun vielä muistutus tämän päivän CDS-huutokaupasta.

susijumala

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja. Sähköpostiosoitteeni nykyisin: <a href="mailto:henri.myllyniemi@pp.inet.fi">henri.myllyniemi@pp.inet.fi</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu