Typeryys vai toinen suunnitelma?

Noin viikko sitten katsoin eurokriisin selvittelyssä ylittyneen sen viimeisenkin aidan, jonka jälkeen typeräksi pitämästäni linjasta ei ole enää paluuta. Tyypilliseen, minuun pinttyneeseen optimistiseen tapaani aloin kuitenkin pohtia, josko tässä europäättäjät vain esittävät ja teeskentelevät olevansa täysin pihalla. Tehdäänkö uutta suunnitelmaa? Toivottavasti.

Viimeinenkin aita, jonka ylittänyt voi kaiken toivon heittää on tietysti päätös vakausrahastojen ”väliaikaisesta” kasvattamisesta. Suomalainen tietää mitä ”väliaikainen” tarkoittaa. Katsokaa vaikka miten nopeasti ”väliaikainen” ajoneuvoverokin meiltä poistui. Tämän pienen korotuksen jälkeen, en siis usko sen kaatuvan missään euroalueen parlamentissa vaan puhun siitä jo kuten se olisi toteutunut, olisi hölmö strategia sitten purkaa koko järjestelmä. Ennemminkin pottiin paiskataan aina hieman lisää ja katsotaan rauhoittuuko markkinat. Muutaman tuhannen miljardin lupauksella ja jatkuvasti aktualisoituvilla pankkitukipaketeilla näin varmaan kävisikin, jos kaikille euroalueen kansalaisille suoritetaan lobotomia. On ilmeisen selvää, ettei tähän korotuskierroksiin voida lähteä koska se ei ole loppuun asti poliittisesti kestävä. Jossain vaiheessa jonkun maan kansalaiset hermostuvat. ”Pelastettavissa maissa” kypsytään jatkuvaan deflatoriseen lamaan ajavaa Merkelin talouskuriin. ”Pelastajamaissa” taas ruvetaan pohtimaan josko omat veroeurot voisi käyttää ennemmin vaikka oman maan koulutuksen ja terveydenhoidon ylläpitoon kuin naapurin pankkiirin syöttämiseen. Niin, ja samalla näissäkin maissa ruvetaan ajamaan kohti taantumaa.

Viikon mittaisen tauon aikana totesin itselleni, että tämähän on täysin päätöntä toimintaa ja ettei asiasta enää kannata kirjoittaa, koska mitään ei tunnu enää olevan tehtävissä. Toivon heitänkin nyt siihen, että parhaillaan toteutetaan toista suunnitelmaa: miten purkaa toimimaton valuuttaliitto mahdollisimman pienellä kaaoksella. Tämä mahdollisimman pieni kaaos ei sitten tarkoita aivan tavallisia kansalaisia. ”Nostamme korkotasoa, vain taivas on kattona” -liturgiaa jauhettiin 90-luvun alussa. No, se taivas tuli nopeasti vastaan. Moni suomalainen pitikin yllättää housut kintuissa, jotta järjestelmä ei olisi ajautunut kaaokseen. On murheellisen paradoksaalista; että teurastamalla muutamat rivikansalaiset tilaan, jossa he menevät narun jatkoksi, pelastetaan sitten muu järjestelmä. Mikäli nyt toimitaan euron kanssa vähän samaan malliin, on marttyyriviittoja taas jaossa.

Pieniä vihjeitä on tarkkalukuisille jo jaettu. Muistelkaapa, miten jyrkästi aikanaan pidettiin täysin absurdina ajatuksena sitä, että eurosta eroaisi joku maa. Sittemmin on puheet vaihtuneet jo siihen suuntaan, että esim. Kreikan eurojäsenyys on virhe ja ettei tässä veneessä nyt niin väkisinkään tarvitse pysytellä. En lähde nyt aliarvioimaan europäättäjien älykkyyttä sen suhteen (optimisti kun olen ja toivon heidän olevan ihan fiksuja kavereita), mitä tapahtuu vaikkapa Kreikan erotessa. Sen sijaan moni sinikeltaista tähtilippua heiluttava superfani voi joutua todelliseen pyöritykseen. Tämäkin kriisi tarvitsee marttyyrinsä.

Näiden kahden toisensa poissulkevat lausunnot ovat toki tehty eri ajanjaksoina. Absurdi-puheet pidettiin ihan alussa, kun kriisi yllätti europäättäjät. Tulkitsen asioiden olleen täysin kaaottisessa tilassa. ”Mitä ihmettä nyt oikein tapahtui”, lienee monen päättäjän illan viimeinen ajatus. Optimistina näen, että Kreikka todettiin hetikohta kelvottomaksi, mutta sitä ei sopinut päästää irti. Kreikkalaisille tämä toki tarkoittaa vyönkiristelyä, kurjuutta ja levottomuutta. Myöhemmin tulleet puheet antaisivat vihjeitä siitä, että toinen suunnitelma on tekeillä.

Seuraavaksi lienee syytä perustella, miksi näen rahaliiton olevan enemmänkin riekaleina Kreikan lähdettyä eurokerhosta. Tässä ei ole kyse mistään mädän oksan savotasta, metsuripuuhaa on siksi luvassa paljon enemmänkin. Käyn tutulla tavalla markkinanäkökulmasta asian lävitse.

Kreikan lähtiessä rikkoutuu eräänlainen pakkojäsenyyden tabu. Kuvittele olevasi isompi sijoittaja ja sinulla on vaikkapa Portugalin bondeja hallussasi reippaanlaisesti. Katselet siinä, miten Kreikka käy PSI:t ja muut kevätjuhlaliikkeet, lähtee eurosta ja jättää yksinkertaisesti mahdottomana pitämiään (ja monen muunkin pitämiä) velkoja maksamatta. Mitä pitäisi tehdä? Uskoa sitä pajunköyttä, että Kreikka on ”yksittäistapaus”, koska mm. Portugalissa luvut kertovat kylmällä tavalla sen, että maa on täysin samanlaisella tiellä kohti samoja manööverejä. Se tietää Portugalin bondeille lunta tupaan ja jäitä porstuaan. Pitäisikö sittenkin ”varmuuden vuoksi” myydä pois näitä lappuja? Ehkei nyt ihan kaikkea, mutta reippaanlaisesti pitäisi balansoida sijoituksiaan uusiksi.

Mitä nämä toimet sitten aiheuttavat? Portugalin markkinakorkojen nousun, uusien tukipakettien tarpeen, vakausrahastojen katonkasvatustalkoiden järjestelyfrekvenssin tihenemiseen ja lopulta poliittiseen kaaokseen, mahdollisesti jopa laajoihin levottomuuksiin. Pahimmillaan polku johtaa aseellisiin konflikteihin. Eli myydessäsi Portugalin papereita toimit tismalleen niin, miten europäättäjät eivät haluaisi sinun toimivan. Siksi et heidän retoriikassaan ”ymmärrä mistään mitään ja että euromaat niin kovin yrittävät pistää taloutensa kuntoon”, joskin tätä viestiä ei sinulle ole suunnattu. Sinähän tiedät, vaan vaalikarjaa tässä koitetaan rauhoitella.

Tekemäsi toimet siis vain pahentavat tilannetta (eurouskovaisten mielestä) ja vinoumia. Mitä ilmeisimmin olet juuri ruokkimassa niitä toimia, että seuraavakin maa ottaa lopputilin tästä klubista. Näin Portugalin jälkeen seuraavaan maahan sijoittanut rupeaa ottamaan aikalisiä. Kuten huomataan, tällä menettelytavalla ei päädytä kuin poliittiseen ja taloudelliseen umpikujaan.

Tämän kaiken toivon europäättäjienkin ymmärtävän. Heidän ainakin pitäisi ymmärtää, koska ovat ajamassa tällaista politiikkaa. Siksi oletan, että vaihtoehtoinen suunnitelma on täydessä käynnissä. Palautetaan mieliin se 90-luku ja devalvaation kieltäminen. Nyt samaa temppua koitetaan euroalueella. Kreikan silloinen valtionvarainministeri Venizelos kävi sanomaan kreikkalaisille, jotta pitäkää rahanne pankissa vain, tilanne on täysin hallinnassa. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut. Joko siksi, ettei kreikkalaisilla ole varaa pitää rahoja tileillä kun tuloitta pitäisi pystyä elämäänkin; tai siksi, etteivät he syö Venizeloksen pajunköyttä. He ehkä arvelevat Kreikan eroavan eurosta ja silloin heidän euromääräiset talletukset haihtuisivat suurilta osin savuna ilmaan. Toki näidenkin kreikkalaisten toimet vain pahentavat (edelleen eurouskovaisten vinkkelistä) tilannetta ja suistaa maata euroeroon ja sitä kautta edellä kuvatun dominoketjun päätteeksi vähän muitakin maita. Kävin keskustelua Huopaisen kanssa samoilta tiimoilta. Hän kertoi aikanaan pahentaneen tilannetta Suomessa 90-luvulla, mutta samalla pelasti firmansa kautta suomalaisia yrityksiä. Siis suomalaisia työpaikkoja.

Miten tällä kertaa sitten käy? Missä porukassa itse huomaat olevasi tapahtumaketjun lähtiessä vyörymään? Ketjuhan voi olla joko poliittista mahdottomuutta, tai sitä eroketjua. Federalistien viimeinen oljenkorsi eli EKP ei voi sekään lähteä seuraamuksitta rahanpainantaan. Siihen on monia syitä, mutta ne eivät kuulu tämän blogin aihepiiriin.

susijumala

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja. Sähköpostiosoitteeni nykyisin: <a href="mailto:henri.myllyniemi@pp.inet.fi">henri.myllyniemi@pp.inet.fi</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu