Se vaan tuntuu siltä…

Eräs ahkerasti toimenkuvaansa viime aikoina vaihtanut perinteisen työväenpuolueen jäsen kertoi, että hieman pilssivesi heiluu. Hän tarkoittanee n. 150% vuotuisen budjettimme nähden olevia kansallisen keskuspankkimme riskejä ja sen lisäksi muutaman kymmenen miljardin euron takausvastuita laskennallisine korkokuluineen.

Katsokaas, köyhästä se nyt vaan tuntuu siltä, että moisilla lukemilla oltaisiin jossain pahassa myrskyssä ja blackoutissa ajelehtimassa tyrskyjen ja merivirtojen viemänä. Silloin sitä helposti tulee mieleen pukeutua pelastusliiveihin ja alkaa suunnitella pelastusveneiden laskua. Se on nähkääs sillä tavalla, että kun on milli tilillä ja kymppitonnin kuukausitulot niin sitä voi ihan hyvin pienessä keinuskelussa löhöillä yläkannella auringonpaisteessa riippumatossa ja nauttia vielä pari Piña Coladaa. Sitä kun on varaa sitten soittaa charter-helikopteri paikalle ja poistua vasta viime hetkillä ennen laipioiden natinaa.

susijumala

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja. Sähköpostiosoitteeni nykyisin: <a href="mailto:henri.myllyniemi@pp.inet.fi">henri.myllyniemi@pp.inet.fi</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu