Ylistyslaulu logiikalle ja riskienhallinnalle

Uuden Suomen uutinen Espanjan pankkien pääomituksesta poiki kahdenlaista kirjoittelua uutisen alle. Pääsääntöisesti toinen puoli sisälsi sadattelunomaista kommentointia ja sitten puututtiin otsikointiin ja informaation puritanistiseen ilmaisuasuun. Valitettavasti kummallakaan linjalla ei voida perustella sitä, tulisiko Suomen nyt olla mukana tässä Espanjaan levinneessä sotkussa vai ei. Unohdetaanko hetkeksi tunnepitoiset ja mielikuviin perustuvat mietteet ja kokeillaan sillä logiikalla?

Logiikka uupuu Espanjan kohdalla

Millä logiikalla Espanja kieltäytyy pankkitukirahasta, jonka espanjalaisministeri on myöntänyt maansa tarvitsevan, jos siihen kuuluu ns. Troikka-ohjelma, kun Espanjan itse ajama talouden matokuuri on rajumpi kuin mitä Troikka vaatii? Troikan toimintaan kuuluisi siten vain valvoa Espanjan itsensä suunnittelemia ohjelmia ja tarkastaa, että kaikki on niinkuin pitääkin. Loogisen päättelykyvyn mukaan herää ilkeä ajatus siitä, ettei Espanja ole ihan kaikkea kertonut. Tätä ajatusta tukee muutama asia. Ensinnäkin EKP:n pääjohtaja Mario Draghi ripitti Espanjaa siitä, että Bankian pääomitustarvetta yritettiin vähätellä ja kerta toisensa jälkeen sitä nostettiin. Toiseksi Espanjan maakunnista on tullut enimmäkseen vain ikäviä yllätyksiä näiden alueiden velkatilastoista. Kolmanneksi tämä espanjalaisministerin arviot ovat rajusti pienemmät kuin mitä iso nippu analyytikoita ja varainhoitajia maailmalla ovat laskeneet.

Pitäisikö tämä ottaa huomioon, kun Suomen eduskunta äänestää omasta osallistumisestaan EVM:n? Kenelle on epäselvää, mistä varoja käytetään Espanjan pankkien pääomitukseen – ja onko nyt esillä olevat luvut luotettavia? Onko olemassa sellainen vaara, että EVM:n varat menevät pääosin tähän ja euroalue on taas haavoittuva riittämättömien ”palomuurien” vuoksi ja markkinat pakenevat seuraavasta maasta jättäen eurokansalaisten eteen seuraavankin velkapommin? Pienenä yksityiskohtana muistutettakoon, että vaikka EVM onnistuisi ja poikisi voittoa, niin Suomelle tästä ei tule senttiäkään Kreikka II -ohjelman sisällytettyjen vakuuksien vuoksi. Me voimme toisin sanoen korkeintaan jäädä omillemme. Suomen osuus olisi hieman yli 12 miljardia euroa. Se on pikkuraha näihin n. 100 miljardin paketteihin, mutta elintärkeä Suomen omalle taloudenhoidolle. Suomen jääminen pois ei siis vaarantaisi mitenkään merkittävästi tätä rahastoa. Suomen käytös voidaan tulkita niskuroivaksi, mutta tämä pitää esittää siinä valossa, että Suomi haavoittaa itse oman taloudenpitonsa. Suomi on jo ottanut tähän mennessä enemmän osaa kuin mitä Suomella on riskinä ongelmamaiden saatavista.

Henkipaton riskienhallintaa

Riskienhallintaa on toistuvasti laiminlyöty ja valittu ylioptimistiset tulevaisuudenodotukset. Näin ei ole tapahtunut, vaan päinvastoin: monessa tapauksessa on tapahtunut alittanut jopa pessimistiset skenaariot. Riskienhallinnassa on syytä pohtia pahinta mahdollista: EVM:n rahat menevät kaikki – ja sillä ei silti saada korjattua ongelmia.

Mitä looginen päättelykyky kertoo lisäksi EVM:n osallistumisesta? Kreikan laina- ja takausohjelmien vuoksi em. riskienhallinnan näkökulmasta on perusteltua olettaa, että näin todennäköisesti käy nytkin. Pääomapako on ollut Kreikassa reipasta, ja sitä se on ollut muissakin kriisimaissa. Nyt tämä pako on Espanjan riesana. Kun Espanjan riskit siirretään aiempien tukiohjelmiin ajautuneiden maiden mukaan eurokansalaisten riskiksi niin pako alkaa seuraavasta maasta, esimerkiksi Italiasta tai Belgiasta. Osallistumalla EVM:n kautta Espanjan tilanteeseen tulee tilanne yhtä sotkuisaksi kuin mitä se on Kreikan kanssa. Kreikan velkasaneerauksissa pyrittiin suojaamaan veronmaksajat niin EKP:n, tukirahaston (ERVV) ja suorien lainojen kautta tulleilta vastuilta. Yksityisiä sijoittajia tyynnyteltiin 30 miljardilla eurokansalaisten varoilla. Kreikka kiersi alkuperäisiä lainaehtojaan jälkikäteen tehdyillä yhteistoimintalausekkeilla ja tästä voitelurahasta huolimatta tämä velkasaneeraus on vain lisännyt pakokauhua: jos kerran Kreikka voi tehdä noin, niin miksei muutkin?

Euromaiden maksukyvyttömyysuhka johtuu siitä, ettei mailla ole omaa rahapolitiikkaa: niiden valuuttakurssit eivät kellu sille tasolle kuin mitä niiden talouskunto antaa aihetta. Ja kun mailla on maksukyvyttömyysuhka niskassaan niin pääomapako on todellinen riesa. Hyvä kysymys on: jos kerran omista rahoistaan huolestuneet sijoittajat vetäytyvät näistä kohteista niin miksi europoliitikoiden mielestä on hyvä idea laittaa muiden rahoja näihin sijoituksiin? Laittaisivat omistaan ja totta kai kansalaiset saisivat vapaaehtoisesti sijoittaa niihin, jos katsovat aiheelliseksi.

Korjausehdotukset pitkällä tulevaisuudessa

Tässä kohtaa on syytä pureutua sitten niihin ideoihin, millä euroalueen yleistä talousilmettä on ajateltu kohentavan. Jos nimittäin näistä toimista olisikin ainesta ongelmien ratkaisuun? Erityisesti kiinnitän huomion siihen, jos näistä pienistä puroista saataisiin kasaan tervehdyttävä virta.

Yksi idea on se, että Saksa tinkii kilpailukyvystään. Tämä on kiistatta oikeansuuntainen toimenpide. Yhden maan alijäämä on toisen ylijäämää. Idea on se, että Saksassa nostetaan palkkoja, jolloin saksalaiset voisivat ostaa enemmän kriisimaiden tuotteita ja siten korjata omalta osaltaan vaihtotaseiden vinoumaa. Samalla tietysti tuotanto tulisi hieman houkuttelevammaksi tehdä Saksan ulkopuolella.

Luvut eivät lupaa hyvää. Kriisimaiden (nykyisten tukiohjelmamaiden, ei siis vielä Espanja) vienti Saksaan on muutaman prosentin luokkaa koko näiden tuotannosta. Toisin sanoen, vaikka Saksa nostaisi palkkojaan reippaasti niin se saisi mahdollisesti korjattua prosentin sadasosia, ehkä jopa kymmenyksen tai pari kriisimaiden alijäämiä. Vastaavasti Saksa on ilmoittanut, ettei se lähde mihinkään mittaviin korotuksiin. Saksa onkin ilmoittanut, että se voisi tehdä lähinnä ystävällisen eleen. Toiseksi, jos korotuksia tehdään rajusti niin tuotanto voi kaikota Saksasta – eikä välttämättä edes euroalueen kriisimaihin. Muistakaa tämä, että Suomestakin on lähtenyt tuotantoa mm. Aasiaan ja Ruotsiin.

Toisena ideana on ollut, että tehdään kasvuun tähtääviä toimenpiteitä, kuten nostetaan investointihalukkuutta kriisimaissa. Hyvä idea tämäkin. Valitettavasti tässä on se ongelma, ettei se kannettu vesi pysy kaivossa. Kilpailukykyerot ”väärän arvoisesta” valuutasta säilyvät, ja tätä toimintaa pitää subventoida jatkuvasti. Pysyvän tulonsiirron toinen pää kertoo kyllä, mistä syöttö tulee tähän letkuun. Joillain toimilla, kuten parantamalla infrastruktuuria voidaan luoda edellytyksiä tietysti kannattavampaan liiketoimintaan, mutta koska kilpailukykyerot ovat mitä ne nyt ovat, niin tästä ei voida olettaa tulla juuri mitään muuta kuin pysyvää tulonsiirtoa.

Sietämätön pankkiunioni akuuttiinkin hätään

Tämän lisäksi EU-komissio on ruvennut puuhaamaan ns. pankkiunionia. Siihen kuuluisi ainakin kolme osa-aluetta: yhteinen pankkivalvonta, yhteinen kriisirahasto ja yhteinen talletussuojarahasto.

Yhteinen pankkivalvonta meillä jo on, lafkan nimi on EBA. Tämä instituutio on hoitanut mm. kaksi eurooppalaista pankkien stressitestiä. Mitään uutta ideaa tässä ei ole, mutta sen toimintaa voidaan tietysti ajatella tehostavan. Tämä havaitsisi aiemmin ongelmia ja puuttuisi niihin ennen kuin ongelmat äityvät kriisitasolle. Ihan hyvä idea, mutta akuuttia lääkettä tämä ei ole. Siitäkään ei ole tietoa, miten tähän suhtaudutaan. Espanjan ilmeinen haluttomuus päästää nyt Troikka mukaan ohjelmaan on syytä muistaa. Espanjan pankkeja nyt toki tutkii kansainvälisempi tutkimusryhmä, odotellaan kaikessa rauhassa sen tuloksia. Ymmärtääkseni tuloksia pitäisi tulla ensi viikolla.

Yhteinen pankkitukirahasto on periaatteessa tämä EVM. Tässäkin yhteydessä muistutan, ettei tämä ole välttämättä lähelläkään riittävää kokoluokkaa. 2000 miljardin euron rahastolla alkaa päästä ekonomistien konsensuksen kieppeille. Suuret rahastot kiehtovat kriisimaita, ja aiheuttavat epäluuloa ja torppaushalukkuutta ns. ydinmaissa.

Yhteinen talletussuojarahasto onkin täysin uusi tuhansien miljardien eurojen vastuuohjelma. Muutamaan kertaan onkin jo tullut todettua, että pelkästään nykyisissä reunamaissa on n. 3 biljoonan euron talletukset. Millä uskottavuudella mm. Suomi lähtee näitä takaamaan oman talletussuojansa lisäksi? Kuten EVM:n paisuttelussa: kriisimaat tarjoavat tätä joka väliin, kun taas ydinmaat ovat torppailulinjalla.

Muista ratkaisuehdoista ei ole solmun avaajaksi

Entäpä eurobondit? Tämä nostaisi alhaisia korkoja nauttivien euromaiden rahoituskustannuksia ja hillitsisi pahimpien kriisimaiden korkokuluja. Tällä toimella ei ole vaikutusta myöskään kilpailukykyeroihin, eikä se myöskään tee mitään jo kertyneille velkavuorille.

Sitten vielä yhtenä ideana on tämä rahan printtaaminen. Tämä tuhoaisi ostovoimaa ydinmaissa ja tekisi näiden rahoituskuluihin nousupaineita. Kriisimaiden kohdalla tämä ennemmin siirtää vain haluttomuuden syytä olla koskematta maiden velkakirjoihin maksukyvyttömyysuhasta inflatoriseen lisään. Rahatulva olisi vain hoitamassa syömävelkaa, joka ajautuu enenevissä määrin vain euroalueen omaksi ”leikkirahaksi”, eikä niinkään tuottaviin investointeihin, joista voisi odottaa ulkopuolistenkin olevan kiinnostuneita.

Nämä ratkaisuehdotukset ovat kaikki riittämättömiä – jopa yhdessä. Ne, joilla voitaisiin oikeasti tyynnyttää vellovaa kriisiä aiheuttavat vain kestämättömät riskit Suomelle. Niiden onnistumisesta ei kuitenkaan ole takeita. Suurin osa pureutuu lisäksi pitkälle tulevaisuuteen, mukaanlukien vyönkiristysidea, eikä niiden puiminen auta tämänhetkisiin ongelmiin. EMU-alueen rakenteellisiin vikoihin puuttuminen edellyttää pysyvää tulonsiirtoa, tosin suuremmassa mittakaavassa kuin mitä mainitussa investointi-ideassa. Mekanismi on kuitenkin samanlainen.

Yhteenveto:

  • Suomi ajautuu EVM:n kanssa lisää sotkuihin, joista Kreikka osoittaa miten kiristykset ja uhkailut lentävät osapuolelta toiselle. Jännitteet vain lisääntyvät.
  • Suomi ei voi odottaa edes teoriassa EVM:n olevan kannattavaa liiketoimintaa.
  • EVM:n varat käyvät nopeasti riittämättömiksi.
  • EVM pitäisi perustaa ”yöhön”, Espanjankin todellinen taloudellinen tilanne on pitkälti vielä piilossa.
  • EVM tuskin onnistuu tyynnyttämään markkinoita pitkään nyt nähtyjen euroalueen korjaustoimien valossa.
  • Euroalueen korjaustoimet ovat joko sietämättömät Suomen kaltaisille euromaille tai sitten liian pitkällä tulevaisuudessa, ja silloinkin riittämättömät.
  • Umpikujatilanteesta johtuen Suomen tulee jättäytyä ainakin EVM:stä ulos, mielummin vielä EMUstakin.
  • Suomen jättäytyminen EVM:stä voidaan tulkita alkuun häiriökäyttäytymiseksi, mutta Suomea ei eristetä mitenkään. Tämä johtuu siitä, että EMU halutaan pitää kasassa.
  • Suomi on jo osallistunut kriisinhoitoon enemmän kuin voi kohtuudella odottaa.
  • Suomen tulee kaikesta johtuen ennemminkin varautua EMU:n hajoamiseen kuin sijoittaa tähän uhanalaiseen viritelmään enää senttiäkään.

Tähän vielä medialukutaidon harjoitus. New York Times uutisoi, että espanjalaisministerin mukaan maa on aikeissa ajautua ulos rahoitusmarkkinoilta. Olen lukenut toista. Esimerkiksi Morgan Stanley kattavassa Espanja-raportissaan toteaa, että Espanjan laina on keskimäärin melko pitkäkestoista ja maa kestäisi melko pitkäänkin korkeita jälkimarkkinakorkoja, koska velkoja ei tarvitse vielä rullata niin tiheään. Vaikutus tulisi siten vasta vuosien päästä. Samaahan Saksan Wolfgang Schäuble totesi viime vuoden loppupuolella.

Liekö syy ennemmin siinä, että Espanjan pankit ovat lotranneet jo lähes kaikki rahat Espanjan velkakirjoihin – ja nyt pitäisi sitten testata se, miten velka maistuu ihan oikeille markkinoille?

Valitan, että kirjoituksesta tuli taas pidemmänpuoleinen, varsinainen ylistyslaulu logiikalle ja riskienhallinalle.

0
susijumala
Perussuomalaiset Turku

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja.
Sähköpostiosoitteeni nykyisin: henri.myllyniemi@pp.inet.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu