Velkakirjakupla

Espanjan ja Irlannin asuntomarkkinat, jotka muistuttavat perinteikästä Yhdysvaltain S&L -kuplaa (Savings & Loan), Kreikan ylisuuret julkiset velat, Portugalin ongelmat ja Italia-pelot ovat yhdellä kohtaa yhteisiä. Islanti puolestaan toimi toisin, koska Islanti pystyi toimimaan toisin. Euromaiden kohdalla nuo poliitikot, jotka tuntevat Brysselin jo varmasti toiseksi kodikseen jatkuvien kokouksien kohdalla ihmettelevät, että mistä tämä johtuu. Kreikka ei ole Espanja, Italia ei ole Irlanti ja vastaavia lausuntoja kuulee. Euron yhden pahimman valuvian – ja tämän ongelman tietoinen piilottelu kertoo kuitenkin mistä on kyse. Tämä on velkakirjakupla. Tätä kuplaa pumpataan edelleen.

Perinteisesti kuplat nähdään vain osakemarkkina- tai asuntokuplina. Niissä omaisuuseriä arvotetaan aivan liiaksi. Kun tätä arvostustasoa ruvetaan epäilemään tapahtuu kuplan tyhjennys. Osakkeiden ja asuntojen hinnat tulevat alas vastaavasti. Yleensä nämä kuplat tapahtuvat yhdessä valtiossa. Esimerkiksi yllämainittu S&L -kupla, kuten subprimekin koski Yhdysvaltoja. Subprimestä pahanlaatuisen teki se, että epäkuranttia kamaa oli kaupattu pitkin planeettaa. Euroalueen velkakirjakuplassa sen sijaan on kyse valtioiden velkakirjojen arvostustason kyseenalaisuudesta.

Kyllä, Irlannissa oli asuntokupla. Se johti pankkien asuntolainakannan hapantumiseen. Valtio tuli hätiin ja sen velkaisuusaste räjähti käsiin. On siis yhdentekevää, mistä suunnasta tämä valtiolle – ja nimenomaan eurovaltiolle – tuleva vastuukasa napsahtaa. Kyse on siitä, että euroalueella valtio on maksukyvyttömyysuhan alainen. Tämä on puitu jo monet kerrat, mennään eteenpäin.

Velkakirjakuplaa pumpattiin osapuilleen vuosikymmenen ajan. Muutaman korkopisteen vuoksi pankit ja muut rahoittajat sijoittivat esimerkiksi Kreikkaan ja Espanjaan. Nämä maat saivat nyt euroaikana halpaa lainaa, tätä mainostetaan Suomessakin. Nyt kriisin kourissa olevat maat olivat ennen euroaikaa kovien korkovaatimusten edessä ja lainakanta pysyi siksi maltillisena. Euroalueen politiikan mukaan ”Kreikka on yhtä riskitön kuin Saksa” aiheutti sen, että kun Saksan korkotaso oli alhainen, eli velkakirjan arvo korkea niin siinä ei nähty tuottomahdollisuuksia. Korkotuotto oli pieni, eikä oikein nähty mahdollisena sitäkään, että velkakirjan arvo nousisi – eli korkotaso putoaisi edelleen. Sen sijaan ihan pikkiriikkisen paremmalla tuotolla pystyi lainaamaan kriisimaille.

Vuodesta toiseen kriisimaiden velkatasot kasvoivat. Jossain se kasvoi sekä valtiolla, että yksityisillä (Portugali), toisaalla taas pelkästään valtiolla (Italia, Kreikka) ja jossain nähtiin vain rakennusbuumi (Irlanti, Espanja) Jokaisessa tapauksessa, oli sitten kyseessä asuntolaina Marbellassa tai kreikkalaisen valtionyhtiön laina niin halpaa oli. Euroalueen pankeille kelpasi ihan pienikin riskilisä (korkoero Saksaan), maksukyvyttömyysuhkaahan ei pitänyt olla.

Lehmanin kriisi herätti kuitenkin tästä vuosikymmenen illuusiosta. Riskejä ruvettiin arvioimaan uudelleen. Havaittiin, ettei Kreikka ehkä pystykään maksamaan velkojaan. Korkotaso oli kuitenkin alhainen, eli velkakirjojen arvo huipussaan. Ihan samalla tavalla kuin osakekurssi on katossa, kun huomataan, että firma onkin konkurssikypsä. Alkaa paniikkimyynnit ja velkakirjan kohdalla tämä tarkoittaa korkotason rajua nousua. Maa ajautuu, kuka milloinkin, rahoitusvaikeuksiin. Velkakirjakupla lähtee tyhjenemään.

Mutta ei. Tilalle tulevat EKP esimerkiksi velkakirjaostoillaan, joilla ei ole mitään muuta tarkoitusta kuin yrittää pitää korkotasoa alhaalla – eli velkakirjan arvoa huipussaan. Kupla ei saa tyhjentyä. Sijoittajat ovat kuitenkin ilahtuneita siitä, että joku ylipäätään suostuu ostamaan näitä velkakirjoja, vaikka tappioita tuleekin (EKP ei maksanut täyttä hintaa).

Miten sitten vakausrahastot? Esimerkiksi Suomi ottaa velkaa, eli laskee liikkeelle velkakirjoja ja ottaa huostaansa Kreikan velkakirjoja. Maksukyvyttömyysuhka pysyy edelleen Kreikalla, mutta nyt on Suomen kautta pidetty kuplaa yllä. Kreikan kuplahintainen velkakirja on nyt tavallaan ulkona parempihintaisena, mutta velkakirjan päällä lukee Suomen tasavalta. Tämän lisäksi velkamäärät eivät vähene, päinvastoin.

Lopulta maksukyvyttömyysuhka todetaan todelliseksi ja ymmärretään leikata velkoja Kreikan kohdalla. Tämä ei kuitenkaan poista kuplaa, koska sen toteutustavasta johtuen suurta osaa velkakirjoja pidetään edelleen epärealistisella tasolla kirjanpidossa. Kaiken lisäksi vain tiettyjen velkojien kuplan annetaan puhjeta. Tällöin on ilmeistä, että parempi on, ettei omista juuri minkään hiemankin epävarmalta näyttävän maan velkakirjoja.

Nyt tapetilla olevan Espanjan kohdalla ehdotetut toimet ovat mielenkiintoisia. Lisää LTRO:ta, joilla pankit ovat ostaneet kuplahintaisia Espanjan velkakirjoja – ja tallettaneet pantiksi EKP:lle – mitäpä muutakaan kuin kuplahintaisia velkakirjoja. Toinen ehdotus on lisätä Espanjan velkakirjojen ostoa, jolloin velkakirjakupla jatkuisi. Tungetaan Espanjalle rahaa, jotta tämä voisi toimia edelleen velaksi ja lisätä velkakirjojen määrää – tietysti kuplahintaisena. Tai sitten tukea suoraan pankkeja, joilla on näitä kuplahintaisia velkakirjoja hallussaan, ja etteivät ne kaatuisi Espanjan syliin, jolloin Espanjan pitäisi taas laskea Irlannin tapaan liikkeelle lisää velkakirjoja – kuplahintaan.

Nyt puuhailun asteella on vain yksi instituutio lisää ylläpitämään euroalueen velkakirjakuplaa. Se ei poista maksukyvyttömyysuhkaa, se ei vähennä velkakirjojen määrää – vaan lisää sitä (Suomi joutuu laskemaan velkakirjoja liikkeelle saadakseen EVM:lle rahaa). Se ei siten poista ongelmaa, vaan paisuttaa sitä vain hieman lisää.

Kauniita kuplanmuotoisia unia.

susijumala

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja. Sähköpostiosoitteeni nykyisin: <a href="mailto:henri.myllyniemi@pp.inet.fi">henri.myllyniemi@pp.inet.fi</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu