Kun kilpailukyky ei piittaa defensseistä

Saksaa pidetään oikeutetusti euroalueen moottorina. Saksan taakse on muodostunut pieni joukko tukijamaita: Suomi, Hollanti ja Itävalta. Tämän lisäksi pienemmät taloudet Viro ja Luxemburg kannattelevat tätä euroaluetta – ja eritoten euroalueen kriisimaita. Tässä kirjoituksessa hälvennän illuusiot tukijamaista. Oheinen kuva on tästä hyvä muistutus. Mitä tahansa selityksiä vaihtotaseemme romahdukselle euroaikana tarjotaankin, kielletään defenssinomaisesti tämän johtuvan kilpailukyvyn menetyksestä. Tätä tautia potevat pidemmältikin nämä kriisimaat.

Käydään kuitenkin ensin lävitse toisen tukijamaan, Hollannin tilanne. Hollanti, joka on ollut Saksan liittokansleri Angela Merkelin tukijoukoissa ajamassa tiukkaa talouskuria euromaihin joutui melko noloon tilanteeseen: maa ei suoriudu itse omista vaatimuksistaan. Telegraphin yksi monista eurokriittisistä kirjoittajista, Ambrose Evans-Pritchard kertoo hieman omin sanoin Hollannin huhtikuun vähittäismyyntiluvuista, jotka romahtivat 11%, enemmän kuin kriisin syleilyyn joutuneen Espanjan luvut. Se, mikä tekee kirjoituksesta erityisen lukemisen arvoista on se, että siinä on pitkälti lainausta arvostetun analyysiyhtiö Lombard Street Researchin johtajan Charles Dumas’n tekstistä.

Hollanninkin kilpailukyky on mennyttä, samoin voi kai sanoa Suomenkin luvuista. Me saimme hyvän startin, kun lähtötasomme oli hyvä ja valtion velkaa oli saatu lyhennettyä suhteellisen mukaviin lukemiin kriisin alettua – vaihtotase oli edelleen plussalla. Kriisin levitessä ja pahetessa tämä vaikuttaa kuitenkin ensisijaisesti euromaiden kysyntään mm. suomalaisille tuotteille. Ne firmat, jotka ovat suunnanneet katseensa muualle pärjäävät vielä vähän paremmin, joskaan ei missään nykymuotoisessa talouskolkassa olla tältä kriisiltä täysin suojattuja.

Muutamat ovat sentään keskittäneet huomiota myös Suomen paisuneisiin julkistalouden kuluihin, eikä syyttä. Tätähän on voitu tehdä kun maahan on vielä imuroitu rahaa ulkomailta positiivisella vaihtotaseella. Tilanne on kuitenkin kilpailukyvyn menetyksen vuoksi kääntynyt niin paljon, että meidänkin pitää ruveta tekemään ”sisäistä devalvaatiota” voidaksemme jatkaa eurokerhossa. Olemme vaarassa katsoa isänmaatamme samassa jamassa kuin missä euroalueen kriisimaat ovat nyt, Kreikka pahimpana. Tähän ei montaa vuotta mene. Katalyysinä tälle kehitykselle toimivat jatkuvasti kasvavat vastuut. Niitä ei ennen alaskirjauksia merkitä budjetteihin, eikä rasiteta Valtiokonttoria lainojen kerjuulla. Sen sijaan luottoluokittajat kyllä osaavat nämäkin riskit ottaa huomioon. Kun luottoluokitus tällaiselta pieneltä maalta lähtee sen ensimmäisen kerran, on kyyti kylmää jatkossa. Prosyklinen, deflatoriseen lamaan ajava talouden tukahduttamiskierre kerää vauhtia ja luisu pahenee. Jos isoilta mailta naputetaan kerralla kolmekin luokituspykälää pois, niin tuskin se pienemmillä talouksilla sen herkullisempaa menoa tulee olemaan.

Tästä samasta syystä velanpurkurahastot, jotka esitin aiemmin, eivät todennäköisesti toimi. Ne voivat antaa sen pari vuotta, ehkä koko olympiadin verran, lisää aikaa kerätä yhä suurempaa myrskyä. Tähän kriisiin päädyttiin, kun eri kilpailukykyisten valtioiden lainakorot harmonisoitiin todellista riskiä pienemmälle tasolle. Tästä syntynyttä kriisiä yritetään nyt korjata siten, että eri kilpailukykyisten valtioiden lainakorot harmonisoidaan todellista riskiä pienemmälle tasolle. Ja kukaan ei huomaa tässä mitään ironista?

susijumala

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja. Sähköpostiosoitteeni nykyisin: <a href="mailto:henri.myllyniemi@pp.inet.fi">henri.myllyniemi@pp.inet.fi</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu