19. isompi kriisikokous: game changer vai tölkinpotkintaa?

Aamun tunneille kriisikokousta venyttäneet Italian ja Espanjan pääministerit saivat kuuleman mukaan tahtonsa lävitse, ja Pohjolaan asti tuli turpiin. Myönnän suorilta, että väsymys painoi kokousuutisia seuratessani. Julkilausumastakaan en aluksi lukenut tarpeeksi tarkkaan kohtaa, jossa väliaikaisen vakausrahaston osuus vain uudelleen varmistettiin pari passuksi EVM:n siirryttäessä. Sen sijaan valtiovarainministerin vastaus välikysymykseen kuului osaltaan näin: ”Lainaa ei siis anneta suoraan espanjalaisille pankeille. Tämä on ollut Suomen hallituksen johdonmukainen vaatimus.

Tähän kohtaan ilmeisesti tarttui myös edustaja Pekkarinen (kesk.) pohtiessaan sitä, ylittikö pääministeri Katainen (kok.) saamansa toimivaltuudet. Minusta asia on selvä. Jos demokratiamme on siinä tilassa, että välikysymys on vain pikkuinen tarinatuokio, jossa sopii vastailla mitä päähän pälkähtää niin olemme kriisissä. Ilmeisesti hallituksemme pelastavaksi enkeliksi tulee FROB (espanjalainen pankkitukirahasto), jonka katsotaan olevan sopivan erillään itse Espanjan kuningaskunnasta, mutta myös näistä ongelmapankeista: kun raha menee sitä kautta niin se ei mene suoraan pankeillekaan. Käytännössä Espanjan kuningaskunta velvoittaa pankkejaan täyttämään FROB:n lippaan, mutta nyt se on lähes tyhjä, eikä pankeillakaan ole oikein ylimääräistä. Eivät ne muutoin tukea varmaan tarvitsisikaan.

Se siitä, itse aiheena on kokouksen anti. Nyt, kun on saanut hieman nukkuakin niin julkilausuman purkaminen paloihin luonnistuu varmasti paremmin. Suuria muutoksia ei mielestäni tullut. Ainoa uusi idea on tämä, että pankkeja voitaisiin suoraan tukea. Lausumasta puuttuu hyvin paljon kaikkea teknistä tietoa itse tukien suorittamisesta, ehdoista ja sen sellaisista. Näin ollen voisi sanoa kokouksen olevan yhtä tyhjän kanssa, jos sitten ei lähdetä aprikoimaan tulevia kuvioita, eli miten asioita käytännössä sovelletaan.

Suomen ja Saksan linjana on ollut se, että omistajat itse vastaisivat pankeistaan. Tämän jälkeen emovaltio ja sitten lopuksi me kaikki. Ilmeistä on, että kun nyt emovaltio tavallaan yliviivattiin Espanjan kohdalta niin jäljelle jäävät omistajat versus veronmaksajat. Jos tilannearvion tekee perjantaisen kurssirallin mukaan niin veronmaksajat ovat ahtaalla, koska pankkien omistus tuntui houkuttavan kovin paljon. Näin ei välttämättä ole asian laita. Joku muukin on paperista tehnyt ennakkoversiotuntumaa, aivan kuten minäkin tein.

Oletettavaa on, että ”maksajamaat” haluavat sijoittajien kantavan vastuuta. Ainakin jotain sen suuntaista Valtioneuvostosta kuuluu tämän tästä. Se tarkottaisi sitä, että tuen vastineeksi tulisi vanha osakekanta jyrättyä läpi, uusi pääoma tulee tukirahastosta ja uusi osakekanta tämän pohjalle veronmaksajien edunsaajille. Totta kai omistajat varmaan saavat ensin suorittaa pääomituksen itse pitääkseen omistuksistaan kiinni. Halpaa se ei tulisi olemaan, ja silloin mielestäni toteutuu tämä yksityisten sijoittajavastuu. Olen tämän linjan takana sataprosenttisesti, toivottavasti ovat myös nuo päättäjät.

Toinen, hyvin murheellinen menetelmä on lapioida rahat vanhoille omistajille, pistää sormet ristiin ja toivoa parasta. Se tuskin toteutuu, mutta satavarmasti toistuu. Silloin tulee houkuttelevaksi vaihtoehdoksi käydä tukikassan kautta. Tämä on sitä moraalikatoa parhaimmillaan – tai pahimmillaan, riippuu koordinaatistosta. Veronmaksajan ja omistajan vinkkeli kun on varmaan hyvin erilainen.

Velkapaperien osto ei sekään tarjonnut mitään uutta ja mullistavaa jo aiemmin sovitun EVM:n mukaan. Ainakin EKP on toistuvasti toivonut tätä, jotta sen ei tarvitse itse huseerata poimimassa jälkimarkkinoilta lainapapereita. Tämä SMP (Securities Market Programme) toki äityi niin pahaksi, että sillä imuroitiin viikottain yli 10 miljardin edestä lainapapereita. Nopeatoimiset laskevat, ettei EVM:n varat riittäisi tähän vuodeksikaan. Yhtä kaikki, oletan näin, että kaikki paperit mitä EVM ostaa niin se jää EKP:lta ostamatta. Mikään ei muutu siksikään, että EKP:n ostettua myöhemmin saneeraukseen menneitä Kreikan papereita tehtiin kiero bondiswappi sitä ennen, jotta EKP:n paperit saatiin ”suojattua tappioilta”. Käytännössä EKP:stä tehtiin jälkikäteen ensisijainen velkoja (super senior). EVM:llä tämä muita rahoittavia tahoja oleva kauhistus on automaattisesti, joten mihinkään ylimääräiseen kieroiluun ei tarvitse sortua. Mikäli arvelujeni mukaan toimitaan, ei kriisikassa tai ”suuri sinko” kasva yhtään.

Ja kun koko on edelleen alta parin tuhannen miljardin, en näe kokouksen annissa olevan mitään isompaa game changeria, vaan tölkinpotkinta jatkui hieman esteettisemmällä potkaisulla. Markkinat toki tekevät ensi viikolla omat johtopäätöksensä. Niistä sitten on parempi tulkita, miten nämä toimijat tulkitsevat tuon julkilausuman.

Yhtä lailla voitte itsekin tuoda näkemyksenne esiin, olisin siitä hyvin kiitollinen. Itse kun jäin enempi arvailujen varaan.

susijumala

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja. Sähköpostiosoitteeni nykyisin: <a href="mailto:henri.myllyniemi@pp.inet.fi">henri.myllyniemi@pp.inet.fi</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu