Miksi Suomelle maksetaan lainasta?

Äkkiseltään ajateltuna negatiivisella lainakorolla ei ole mitään järjellistä syytä. Lainaisitko sinä naapurille satasen sillä ehdolla, että naapuri parin vuoden päästä maksaa hieman alle satasen takaisin? Näin kuitenkin on käymässä (ja hetkellisesti jo käynyt) Suomelle. Koska logiikkaa tämän takaa on vaikeampi hahmottaa, tulee asia kuitattua olankohautuksella ja sitten katsotaan asian hyvät puolet. Muistutetaan tilanteen eduista ja kehotetaan nauttimaan tilanteesta. Tosiasiassa tilanne on todennäköisesti paljon raadollisempi.

Talousasiain journalismissakin puhutaan vain ympäripyöreään sävyyn ”hermostuneista sijoittajista” sen kummemmin asiaa perustelematta. Hermoilua on montaa eri astetta, esimerkiksi jotkut hermoilevat siitäkin jos vessapaperirulla on asetettu väärin päin telineeseen.

Päättelin aiemman kirjoitukseni keskivertoa vähäisemmän keskustelun johdosta sen, ettei keskustelijatkaan oikein osanneet ottaa aiheesta kiinni. Mitä keskusteltavaa asiassa on? Toisaalta oletan joidenkin tietävän tasan tarkkaan, mutta eivät hekään ns. ”avanneet peliä” sen enempää. Yritän nyt tehdä sen avauksen.

Hakiessamme syytä negatiiviseen korkoon pitää mennä enemmän henkiselle puolelle. Kyseessä ei ole perinteisen sijoitustoiminnan kulmakivi eli tuotonhaku, vaan pikemminkin pääoman säilyttäminen. Koska negatiivisella korolla pääoma tietysti vähenee niin eri triviaalit vaihtoehdot pitää katsoa lävitse ja pohtia sitä, miksei ne olekaan triviaaleja vaihtoehtoja. Luonnollisin metodi on tietysti olla lainaamatta satasta naapurille. Satalappunen pidetäänkin omassa lompakossa.

Tämä lähes idioottivarma kikka olisi muutoin parempi pääoman säilyttämismuoto, mutta euroalue koostuu monista maista, jotka kaikki käyttävät tätä ulkomaan valuuttaa. Esimerkiksi kreikkalaisen lompakossa sadan euron seteli voi eräänä kauniina aamuna ”pidennetyn viikonlopun” jälkeen ollakin jotain aivan muuta kuin 100 euroa. Se voi ollakin vaikka 100 drakmaa, joilla saa ostettua esimerkiksi 20 euroa. Tätä määrää kun vertailee lievästi negatiiviseen korkoon ei Suomen lainaan sijoittaminen enää tunnukaan niin hölmöltä idealta.

Idea siitä, että eurot ohjataan nimenomaan paremmin pärjänneiden euromaiden valtiolainoihin johtuukin siitä, että jos euroalue hajoaa niin maat varmaankin palaavat kansallisiin valuuttoihinsa. Tai jos vaikka Suomi lähtisi niin tämä valtiolainan arvo kuitenkin säilynee esimerkiksi Suomen markoissa, joilla arvellaan kuitenkin olevan ostovoimaa. Samaan aikaan reunamaiden velkakirjoista on täysi pako päällä ja täsmälleen samasta syystä. Kukaan ei halua, että reunamaan velkakirja – eräänlainen talouden Musta Pekka – jää käpäliin, jos euroalue pirstaloituu.

Euroja voi toki vaihtaa myös muihin valuuttoihin, joiden arvelee säilyttävän arvonsa euron pamahduksen jälkeenkin. Näinhän on myös tehty. Sveitsin frangeja ostetaan suuria määriä, samoin Yhdysvaltain dollareita. Euron arvo onkin pudonnut merkittävien verrokkivaluuttojen suhteen. Valuutoissa on toki muutakin riskiä. Nyt kun ei oikein tiedä mikä keskuspankki taas puskee bittirahaa pihalle sumeilematta niin eri arvostustasot voivat siksi vaihdella rajustikin. Yleensä sijoitukset – tai nyt pikemminkin pääoman säilyttäminen – hajautetaan. Jos ostaa osalla dollareita ja toisaalta taas euroalueen ydinmaiden velkakirjoja niin jos tulee euroalueella rahanprinttausjuhlat niin lainapaperit menettävät todennäköisesti paljon, mutta taas valuuttapuolella tulee kompensaatiota. Tässäkään tapauksessa ei kannata jättää seteleitä lompakkoonsa tai pankkitilille lojumaan, eritoten kriisimaissa. Talletuspaot ovatkin olleet enemmän reunamaiden ilmiöitä.

Negatiivisiin korkoihin on vajottu oikeastaan juuri siinä järjestyksessä eri euromaissa, miten eri valtiontalouksien ajatellaan suoriutuvan euron pirstaloitumisen jälkeen. Saksan korot painuivat ensimmäisenä. Sen jälkeen, kun Saksan valtiolainojen arvostustaso oli kovin korkea ja siksi vähemmän houkutteleva (pitää ostaa kalliilla) niin vanavedessä mukaan ajautuu muutkin ydinmaat, joista siis Suomi on niukalti esimerkiksi Ranskaa edellä. Sijoittajat käytännössä toteuttavat velkakirjaostoillaan sitä tilannetta, että euromailla onkin jo kansalliset valuutat.

Kovin heppoisin perustein eivät suursijoittajat, joiden suurien kauppavolyymien vuoksi nämä arvostustasot näin jämerästi käyttäytyvät, tällaisia pääoman säilyttämisstrategioita tee. Saksan kohdalla voidaan vielä ehkä puhua alkupelosta, ja perustella tätä kokonaisuutta turvahakuisimpien yöunien säilyttämisellä. Sen sijaan se ei ole enää sitä, kun useampaan euromaahan kohdistuu sama käyttäytyminen AA+ -Ranskaa myöden.

Kyse on erittäin varteenotettavasta tapahtumavaihtoehdosta, jota tosin voidaan yrittää vääntää väkisin poliittisten päätösten avulla. Se ei kuitenkaan poista seuraamuksia, joiden huonot puolet voivat keveästi ylittää positiiviset puolet. Eritoten, kun positiiviset puolet koostuvat pääosin enää vain sokeasta poliittisesta ideologiasta. Markkinavoimat kyllä rankaisevat armottomasti sekavaa poliittista valintalinjaa. Toivottavasti tätä ei tarvitse todistaa tosielämässä, vaikka huonolta tämä näyttää. Ehkei tämä viikonloppu vielä ole se ”pidennetty viikonloppu”. Se kuitenkin on tätä menoa tulossa eteen ja hyvinkin nopeasti.

0
susijumala
Perussuomalaiset Turku

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja.
Sähköpostiosoitteeni nykyisin: henri.myllyniemi@pp.inet.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu