Se tyhjänpäiväinen dokkari

Yleisradion TV1:llä maanantaina 30.7. klo 21:30 alkanut dokumentti on saanut jotkut kynäilemään tännekin. Voisin yhtä lailla kantaa korteni kekoon. Hyvää dokumentissa oli se, että asiat voisivat alkaa kiinnostaa yleisöä. Huonoa taas se, että se ohjaa yleisön polulle, joka ei välttämättä ole aivan optimaalinen. Varteenotettavista ja kenties jopa toimivista keinoista dokumentti ei oikeastaan sanonut halaistua sanaa. Viikon keittiön pöydällä väljähtänyt vissyvesikin maistuu paremmalta.

Käyn ensin lävitse ne hyvät pointit, joihin kannattaa kiinnittää huomiota. Ensinnäkin se, miten pyöröovet rullaavat korkeimman hallinnon ja suurpankkien välillä. Valtio (hallinto) jeesaa pankkeja, ja pankit taas velkaantuvia valtioita. Symbioosissa on yksi sijaiskärsijä, ja se ovat kansa. Siis ne samat tappisilmät, jotka haltioituneena kuuntelevat ”suuren rahan” brändäämiä poliitikkoja. Kuka oli kuullut jostain Obamasta 20 vuotta sitten? Tai kun nyt taas vaaleja käydään niin miten tuttu kaveri olikaan Mitt Romney yhtä monen vuoden takaa? Sitä saa mitä tilaa.

Yhdysvaltain presidentinvaalit käydään oikeasti jo kahden suurpuolueen asettaessa omaa ehdokastaan. Kansa saa sitten valita jonkun paikallisen gurun ja parin suuren rahan rummuttaman ja lobatun henkilön välillä. Toiset ovat jatkuvasti haastatteluissa, kameroiden edessä ja mainoskatkoilla.

Sitten raivostutaan siitä, kun valtiovarainministeriksi tuleekin joku pankkiporho, joka kertoo ykskantaan, että nyt on vain tuettava pankkeja. Kas kun eivät lisää siihen toteamukseensa muistutusta, mistä puulaakista olikaan tullut poliittisen vallan huippupaikoille. Ja niinpä möykätään Wall Streetillä, joku pankkipohatta käy isällisen rauhallisesti kuuntelemassa hetken toisten murheita ja se on siinä.

Toinen hyvä pointti oli tietoisuuden lisäämistä. Miten kaikki ovat kytköksissä toisiinsa? Pelkkä keskuspankki – liikepankki – kuluttaja on turhan yksioikoinen ketju, joskin helppo kertoa maallikolle, missä mennään. Missä olivat dokumentin pohdinnat eläkevakuutusrahastojen kannattavuudesta? Mitä tapahtuu, jos kaikki vedetään tasaiseksi ja ”uusiksi” – sitähän siinä haettiin? Luotiin mielikuvaa, että torjumalla kaikki ei eletä lasipullossa ja tukehduta yksinäisyyteen. Niinkö helppoa tämä kaikki muka on?

Jos puolitoistatuntisen sijaan perehtyy hieman syvällisemmin aihealueeseen – talouteen niin kuva saattaakin muuttua hyvin nopeasti. Dokumentissa esiintynyt hopeakauppias… siis ”hopea-asiantuntija” lobbaili ihan kiitettävästi hopeakannan puolesta. Yksi lysti onko hopeakolikko oikeasti kuparia vai hopeaa. Sen määräävät ihmiset itse, mitä yhteistuumin kelpuutetaan vaihtovälineeksi. Asian voi pohtia myös tältä kantilta: viimeistä sikaa ei myydä tukulla seteleitä, mutta ei myöskään kottikärryllisestä kultaa. Jos kelpuutat kottikärryllisen kultaa, mutta seuraava taho ei myykään siitä viimeistä sikaansa on sinulla läjäpäin metallia, joka on pirun huono elintarvike. Eri asia, jos vatsalaukkusi toimii kuningasveden voimin.

Kolmas hyvä pointti oli väkivallan käyttäminen resurssien saamiseksi puoli-ilmaiseksi. Kun luonnonvaroiltaan rikas alue miehitetään ja toimitetaan resurssit omaan käyttöön ilman, että joudutaan tekemään mittavia vastapalveluksia (eli ostetaan raaka-aineet reiluun ja käypään hintaan), voi yksi osa hyvin ja toiset ei ihan niin hyvin.

Sen sijaan, että öykkäröi nykyistä valtakoneiston (pankit) riistoa vastaan kannattaa ennemmin katsoa, mistä se hyöty tulee. Moni hakkaa nyrkkiä pöytään ja vaatii itsekkäästi toimivia toimimaan yhteisönsä hyväksi. Mutistaan, että nämä nykyajan rosvot saavat tehdä kaiken tämän, koska se on laillista. Ja lopuissakin tapauksissa lakia tulkitaan hieman oudolla tavalla. Dokumentissa myös surkuteltiin sitä, miten ennen vanhaan oli itsestään selvää, että myllyn työntekijät omistivat myllynsä. Tämä ei ole kiellettyä tänä päivänäkään. Jos vanhassa myllyssä voi olla vain palkollisena niin kaikki joukolla irtisanoutumaan ja perustamaan uusi mylly, jossa omistajuus voidaan jakaa laillisesti osakkeilla. Ja jos taas aiemman myllyn osakkeet ovat jo valmiiksi julkisesti kaupan niin siitä vain ostamaan itselleen se omistusosuus. Silloin sitä tahkoo tulosta myös itselleen, eikä vain kasvottomille ”vedättäjä-pankkiireille”.

Hankkikaa siis tietoa, jotta voitte äänestää ”paremmin” kuin että valitsette vain lobatuista broilereista sopivan näköisen. Ihminen on luonteeltaan utelias ja tiedon hankkiminen palkitsee joka tapauksessa, vaikka sitten päätäntävalta säilyisi kuitenkin siipikarjafarmina. Uskokaa pois: te olette kaikki tietonne jo ansainneet. Nyt teidän vaan pitäisi lunastaa tämä oikeutenne.

susijumala

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja. Sähköpostiosoitteeni nykyisin: <a href="mailto:henri.myllyniemi@pp.inet.fi">henri.myllyniemi@pp.inet.fi</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu