Iberian valtausretki

Muistelin vanhoja EKP:n pääjohtaja Mario Draghin lausuntoja. Se kannatti. Vasta siinä kohtaa sain mielestäni palapelin palasia kohdilleen. Draghin taannoinen ripitys europäättäjille kuului omalla suomennoksellani näin: ”Voiko EKP täyttää poliitikkojen toimettomuuden vuoksi aiheutunutta tyhjiötä? Ei voi.” Sitten pitäisi vielä tietää mitä Draghi mahtoikaan tarkoittaa toimettomuudella. Vastaus taitaa löytyä nyt Espanjasta.

Moni analyysi ei usko lainkaan tämän 100 miljardin pankkitukiteatterin riittävän. Lukemista optimistisimmat roikkuvat niinkin alhaalla kuin 300 miljardia, ja hurjimmat jopa päälle 600 miljardissa. Edellämainitun 100 miljardin lisäksi. Eräänlainen konsensus näyttäisi olevan 450 miljardia plus tuo jo luvattu pankkituki. Tämä tarkoittaa periaatteessa EVM:n loppumista jo ennen kuin se on edes pystyssä. ERVV:ssä on vielä 150 miljardia Espanjan pankkituen jälkeen. Jos kaikki eri kirstujen pohjat kaavitaan kasaan, on europorukoiden suuri sinko hulppeat 200 miljardia euroa konsensusarvion mukaan jäljellä, kun Espanja on turvattu pariksi vuodeksi. Liekö siis mikään ihme, että markkinat ovat hermoissaan. Mitä aiotaan tehdä sitten Italialle? Levitetäänkö käsiä ja sanotaan, että nielkää tappiot? Siitä se todellinen velkakirjapako vasta alkaisi.

Mutta entäpä sitten, jos Draghin viestimä toimettomuus onkin kohdistettu Espanjan suuntaan? Eräänlainen itsestäänselvä tulkinta nimittäin on, että siinä menee terveiset kaikille europäättäjille. Sen verran tehotonta touhu on ollut. Sen sijaan jos terveiset ovatkin kohdistettu Rajoylle sen voisi tulkata suomeksi: ”Pyytäkää nyt sitä tukipakettia jo pikkuhiljaa”, samalla kun naputellaan sormenpäillä tammipöytää. Samanlaisia huhuja on tullut Saksasta.

Kuten aiempiin tukipakettiperformansseihin olemme tottuneet niin tukipaketit ensin kielletään kautta linjan. Seuraava vaihe on kuin lapselle syötettäessä kalanmaksaöljyä. Lopulta sitten öljyt niellään vaikka itkua tuhertaen. Tismalleen samanoloisen kaavion puolessa välissä Espanja nyt on.

Teoria sopii myös Saksan suuntaan. Siellähän ei haluta näyttää Merkelin valmistautuessa vaaleihin mitenkään leväperäiseltä rahanhaaskaajilta. Draghin viime viikon puheet saivat saksalaiset niin tuohtuneiksi, että retoriikkaan tulivat mukaan säästöpossujen ryöstöretket. Peli on kovaa. Jollain lailla saksalaisten arvellaan kuitenkin suostuvan omien pankkiensa tukitoimiin, kunhan sitten on ainakin teoriassa tiukkaa budjettivalvontaa Espanjassa. Ja kyllä, saksalaisten omien pankkien tukemiseen. Tilanne on poliittisesti niin arka, ettei Saksassa edes voida keskustella siitä, että lopulta hehän ne tukirahat saavat.

Tässä valossa EKP-Saksa -akselin viesti Espanjalle onkin: antautukaa ehdoitta. Heti, kun troikka valvoo ja ohjelma on virallisesti käynnissä tulee myös EKP mukaan tukitoimiin. Silloinhan täyttyy poliittisten toimijoiden aktiivisuus ja Draghin pariinkin kertaan käyttämä sana ”ehdollisuus”.

Onko tässä teatterissa sitten mitään järkeä? Voiko tätä kokonaisuutta perustella mitenkään? Joka tapauksessa kun nyt näyttää siltä, että tukirahastoista palaa rahaa näihin ongelmamaihin niin EVM:n varat tulevat loppumaan. Toisaalta Saksa ei näillä näkymin voi mitenkään hyväksyä EVM:n pankkilupaa, mutta EVM:n kapasiteetin nosto lienee vielä kaukaisempi haave. Ehkä strategia perustuu siihen toivoon, että jossain kohtaa Saksassa mieliala leppyy sen verran, että voidaan uittaa EVM:n pankkilupa lävitse.

Mikäli tämä kokokaiskuvaus osuu oikein niin merkittäväksi tulevat vain kaksi virstanpylvästä. Joko EVM:lle annetaan pankkilupa, tai sen kapasiteettia joudutaan kasvattamaan merkittävästi. Kumpikaan toimi ei tiettävästi ole suomalaisten enemmistön haave.

Milloin Espanja sitten antautuu ja tulee ”miehitetyksi”? Ensin pitää markkinavoimien antaa hetken jyllätä ja pehmittää puolustusta. Rajoy kuitenkin vastustaa, onhan hänen poliittinen unelmansa hyvin lähellä noloa loppua. Nolous voi vielä vaihtua tunneskaalan ääripäähän, mikäli Troikka löytää luurankoja PP:n ja pankkien yhteisistä kaapeista.

Kuten Aalto opiston Sixten Korkmankin totesi, tämä kriisi tulee vielä jatkumaan. Financial Timesin Wolfgang Münchau uskalsi jopa määritellä kriisin keston. 20 vuotta.