Suomikin voisi vaatia puolet budjetistaan EKP:lta

Saksalaisen Die Weltin pohjautuva Taloussanomien uutinen kertoo, että Kreikka olisi saanut ELA-tyylistä hätäpaniikkirahoitusta EKP:n nyökyttelemänä 4 miljardia euroa. Asiasta on Die Weltin EKP:n sisäisten lähteiden mukaan sovittu viime torstaina. Tarkoitus on pitää Kreikka pinnalla syyskuuhun asti, jolloin Troikan eittämättä herkullinen raportti Kreikan tilasta tuodaan fanfaarein esille.

Kyseessä on siis kuukauden mittainen rahoitus. Kreikkalaisia on osapuilleen kaksinkertainen määrä suomalaisiin nähden, joten tasapuolisuuden vuoksi Suomen tulisi vaatia EKP:n nyökyttelijäkööriltä 2 miljardia kuukausittaista rahoitusta. Tämä tietäisi vuodessa 24 miljardin pottia, eli osapuilleen puolet Suomen budjetista.

Mutkat suoriksi vetämällä tämä tarkoittaisi (valtion) verotuksen puolittamista. Kuka vastustaa tätä ideaa?

susijumala

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja. Sähköpostiosoitteeni nykyisin: <a href="mailto:henri.myllyniemi@pp.inet.fi">henri.myllyniemi@pp.inet.fi</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu