Ehdokaskato ja sen syyt

Aloitin tänä aamuna perinpohjaisemman tutustumisen Turun kaupungin talousarvioon 2012 ja -suunnitelmaan vuosille 2013-2015. Aiemmin olin tehnyt yleissilmäyksen tuohon prujuun, eikä perusteellisempi perehtyminen varmastikaan tänä viikonloppuna ole vielä valmis. Kuntalaisena minulla oli näppituntuma, ettei kaikki ole ihan mallillaan. Valitettavasti olen saanut vahvaa tukea tuntumalleni.

Suurimmat ongelmat johtuvat peruspalveluiden räjähdyksenomaisesta kasvusta, sekä työllisyystilanteen halvaannuttaneen laivanrakennusteollisuuden ainakin hetkellinen täysromahdus. Jälkimmäinen on lisäksi aiheuttanut muuallakin alueellista ahdinkoa, esimerkiksi voisin mainita melko hiljaisen Paimion ”hyttitehtaan” (STX Cabins) ja vastaavanlaisia hiljaiselon merkkejä löytyy toki pidemmältäkin kuin vain Varsinais-Suomesta.

Talousarvion alkusanoissa oli pari melko ongelmallista kuvaajaa vierekkäin. Toisessa oli lähes paikoillaan polkeva asukaslukuennuste ja vieressä yli 85-vuotiaiden väestönosuuden rivakka kasvu tuleville vuosille. Peruspalvelujen osalta tässä on selkeää kustannuspainetta ja ehdin jo ensireaktiona nähdä Turun kaupungilla jatkossa tilanteen, jossa välttämättä vanhustenhoidossa ei ole juuri minkäänlaiseen laitoshoitoon varaa. Vaan kuva synkkeni eteenpäin päästyäni.

Nimittäin en osannut lainkaan arvata millaisia lukemia voikaan löytyä esimerkiksi lasten ja nuorten kohdalta. Lastensuojelun piirissä oli yli 2600 lasta tai nuorta ja tämän ikäluokan (alle 18-vuotiaat) osuus tyrmistyttävät 9,4% vuonna 2010. Vuonna 2009 vastaava suhdeluku oli 8,4%. Pystyn melkoisella varmuudella projisoimaan yleisen talouskaaoksen tuomat vaikutukset. Avohoidon osuutta alaikäisten kohdalla pyritään lisäämään. Siitä sopii hahmoitella itse kunkin nuorten syrjäytymiskeskusteluun aineistoa. Mainittakoon vielä osuudet niin potilaiden kuin kustannuksienkin osalta. Laitoshoito imee 87,8% rahoista, vaikka sen piirissä on alaikäisiä potilaita vain noin viidennes. Lastensuojelun kustannukset on todettu vuonna 2010 olleen noin 33,5 miljoonaa euroa.

Vaan kokonaisuutena ongelma on varmastikin pahempi. Ongelmien yleensä tiedetään kasaantuvan. Esimerkiksi joka kahdeksas lapsiperhe joutuu turvautumaan Turussa toimeentulotukeen.

Mitä ratkaisuja ehdokkaana voi tässä tilanteessa esittää? Lähtökohtaisesti pitäisi kysyä näiltä nuorilta, näiden vanhemmilta ja lastensuojeluun erikoistuneelta ammattiväestöltä – unohtamatta tietenkään kaikkia kuntalaisia, jotka tämän hulabaloon joutuvat kustantamaan. Onko esimerkiksi toimeentulotuki riittämätön, jolloin nettovaikutus kuitenkin kasvaa kalliin laitoshoidon tarpeiden vuoksi? Voiko laitoshoidon kustannuksia saada mielekkäällä tavalla kuriin? Turun kaupunki on linjannut tavoitteekseen ennaltaehkäisevän hoidon, joten siinä mielessä ensimmäinen esimerkkikysymykseni lienee tarkoituksenmukaisempi. Painotan siinä silti nimenomaan nettokustannusta.

Kuntalaiset ovat kuitenkin viime kädessä ne, jotka tästäkin asiasta ”päättävät” nostamalla valtuustoon heidän kannanmukaisia valtuutettuja nappeja painamaan. Turun kaupungin osalta nettolainanottoon mainittiin kokonaisuudessaan olevan n. 90 miljoonan euron lisäpaine kuluvana vuonna. Suurin osa katetaan pitkäaikaisilla lainoilla, ja tarpeen vaatiessa akuutteihin kassakriiseihin varaudutaan lyhytaikaisilla kuntatodistuksilla. Tuloslaskelma oli lähes 20 miljoonaa euroa alijäämäinen. Korkomenot kasvoivat yli kaksinkertaisiksi vuodesta 2010 vuoteen 2011.

En siis suoranaisesti ihmettele, että täällä Turussakin muutamaa ”tuttua ja turvallista” politiikkoa ei liiemmin kiehdo asettua ehdolle näissä kunnallisvaaleissa. Ilmiö on toki samanoloinen lähes kauttaaltaan koko valtakunnassa.

susijumala
Perussuomalaiset Turku

Olen toiminut vuosia freelance-toimittajana Suomessa ja Kreikassa. Olen makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän talouspoliittinen asiantuntija 2/2022 -.

Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja.

Sähköpostiosoitteeni nykyisin: kts. eduskunnan verkkosivuilta sähköpostiohjeet.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu