Tukehtukaa kaikessa rauhassa, suomalaiset

Sosiaali- ja terveysministeriön Jari Keinänen on aikanaan ehättänyt hehkuttaa Suomen tasavallan hallituksen esitystä ehdottaa homekoulujen ja -sairaaloiden (ml. terveyskeskukset) ruhtinaalliset 30 miljoonaa euroa ehdotusta ”merkittäväksi edistysaskeleeksi”. Koska kyseessä oli hallituksen esitys niin se luonnollisesti meni aikanaan läpi. STM:n, Opetus- ja kulttuuriminiseriön ja Kuntaliiton miljardin esitys kymmenelle vuodelle sen sijaan torpattiin pikaisesti. OKM:n Ritva Kivi on todennut, ettei määräraha nyt suinkaan riitä kaikkiin korjaustarpeessa oleviin kohtiin, mutta se on viesti tahdosta saada suomalaisten asiat kuntoon.

Päiväkotien, koulujen, sairaaloiden, vanhustenkotien ynnä muiden korjauskustannuksiksi on arvioitu pyörein luvuin 5 miljardia euroa. 0,6% määräraha arvioidusta kokonaisuudesta on siis tämä mainittu merkittävä edistysaskel. Toisaalta tuota suhdetta on vaikea arvioida kovinkaan tarkkaan, koska kartoituksessa on pientä heittoa. Voi esimerkiksi olla, että joka neljäs koulu on homevaurioinen tai sitten vain joka kahdeskymmenes. Tai jotain siltä väliltä. Nämä ovat arvioita, joskaan ei minun suorittamia.

Sekin voi olla, ettei kaikkea halutakaan kuntotarkastaa ensi vaiheessa. Kansalaiset voisivat hermostua, jos liian moni saisi tietää lastensa kiskovan homeitiöitä päivät pitkät monissa kouluissa, eikä kaikkia kouluja voida kuitenkaan korjata kerralla. Lisäksi todetut ongelmatapaukset eivät kaikki välttämättä tarvitse kallista täysremonttia, joissain paikoissa riittäisi esimerkiksi toimivan ilmanvaihdon asentaminen. Tähän vaikuttaa rakennuksen ikä, sekä huollon ja kunnossapidon määrä.

On tietysti hyvä asia pitää esillä sellaisia terveysasioita, joihin kansalaiset voivat itse vaikuttaa. Ulkoilu ja terveet ruokavaliot ovat usein otsikoissa. Ja kun kyse on nytkin vaalien alla äänestäjistä niin esillä ovat myös henkilöstömäärät peruspalveluissa. Sen sijaan siihen ei juuri puututa, että monissa terveydenhuollon rakennuksissa hengitetään terveydelle haitallista sisäilmaa.

Tämä on sellainen asia, jota ei korjata esimerkiksi tasavallan presidentin ”ihan tavallisilla asioilla”, jollei sitten tehdä n. 5 miljardin talkootyötä.

Koska hallitus huolehtii mielummin Kreikkalainoja (joihin on tulossa alaskirjauspaineita) ja EVM:n pääomittamista miljardiluokan investoinneilla, tulisi jonkun muun tahon pitää huoli suomalaisista. Mistään näitä korjausrahoja ei kuitenkaan voida taikoa, joten tulisiko Suomen kunnissa pohtia halutaanko näitä kuntotarkastuksia ja tarvittavia korjauksia tehdä. Kansanäänestyskin on mahdollista, kysytään vaikka korvamerkityn kunnallisveron nostamista korjaustoimien ajaksi.

Muutama asia tarvitsee silti muistaa, jos toimiin ryhdytään: käytetään suomalaisia tekijöitä, mielummin paikallisia ja muistetaan se, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

susijumala

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja. Sähköpostiosoitteeni nykyisin: <a href="mailto:henri.myllyniemi@pp.inet.fi">henri.myllyniemi@pp.inet.fi</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu