OECD:n Gurria ja palkitsemisen kulttuuri

Angel Gurria kävi televisiossa n. puolen minuutin haastattelussa kertomaan 2-3 kertaa itseään toistaen; että meiltä puuttuu keinot palkita maita, kuten Espanjaa, oikeista toimista; että oikeita poliittisia ratkaisuja tekevät maat jäävät ilman palkintoa; ja ettemme palkitse maita oikeista päätöksistä.

Jäikö jollekulle vielä jotain epäselväksi?

Gurrialle tietysti on varmaan turha yrittää kertoa, että virheellisistä talouspoliittisista ratkaisuista saattaa tulla joskus rangaistuksia markkinoilta. Ja kun kyseessä on ihmisistä niin noin kymmenen vuoden ajan tehtyä virhettä voi seurata suurta luottamuspulaa.

Ajatelkaa itse. Kymmenen vuotta ryypännyt alkoholisti on yhtenä aamuna niin pahassa krapulassa ja intoutuu vannomaan, ettei juo etyylialkoholia enää ikinä.

Voihan tuota palkita hyvästä ratkaisusta vaikka kannustamalla. Gurria taisi kuitenkin vihjata, että sitä tulisi tällaiselle antaa vähintäänkin oma lompakko ja luottokortti. Maailma kun on raitistunut taas.

0
susijumala
Perussuomalaiset Turku

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja.
Sähköpostiosoitteeni nykyisin: henri.myllyniemi@pp.inet.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu