Kuuluisan niskalenkin kuva tarkentuu
Viime viikolla Suomessa kokoustamassa käyneet vierailevat tähdet, Hollannin ja Saksan valtiovarainministerit yhdessä Suomen valtiovarainministerin kanssa saivat ajoiksi julkilausuman, josta on noussut melkoinen poru. Kiista on siitä, miten asia on muotoiltu 29.6. käydyn euroalueen huippukokouksen julkilausumassa.
”Kun euroalueen pankkeja varten on perustettu toimiva yhteinen valvontamekanismi, jossa EKP on osallisena, EVM:llä voisi olla mahdollisuus pääomittaa suoraan pankkeja tavanomaisen päätöksen nojalla.”
Yksiselitteisyys on kaukana. Suomessa kokoustaneen kolmikon mielestä tämä tarkoittaa vain valvontamekanismin jälkeen muodostuneita pääomitustarpeita. Muiden mielestä se koskee ihan kaikkia riippumatta siitä, milloin nämä vajeet on syntyneet.
Tulkinnanvaraisuus loppuu kuitenkin siinä kohtaa, jos yhteinen valvontamekanismi kaatuu tulkintojen ristiriitaisuuksiin. Kokonaan toinen asia sitten on, kenellä on kanttia kaataa valvontamekanismin eli tämän ns. pankkiunionin muodostaminen. Suomessa on kuitenkin syytä valmistautua suomalaisille epäedullisemman mekanismin voimaantuloon. Erittäin hyvää luettavaa on 13.6. kuluvaa vuotta tehty Valtiovarainvaliokunnan mietintö.
Sittemmin suomalainen on ruvennut toppuuttelemaan muita suomalaisia. EU:n talouskomissaari Olli Rehn on jo käynyt selvittämässä, että eduskunta on hyväksynyt EVM:n täysin väärin odotuksin. Pääasia onkin nyt vain se, että se on hyväksytty. Rehn paimensi myös muita suomalaisia kertomalla, että nyt on turha enää rutista ”vanhoista pääomitustarpeista”, vaan nyt on aika pistää lompakko levälleen.
Miten pankkiunionin kanssa sitten käy? Hyvää pohjustusta tähän saa eduskunnan täysistunnosta.
Kommentit (0)