Velalla lapset koppeihin

Muutamassa hassussa kuukaudessa Turun peruspalvelulautakunta katselee, että taitaa tässä budjetti ylittyä meidän osalta yli 13 miljoonalla eurolla. Sitä ei sitten tiedä, mitenkä paljon lisää löytyy. Viikko edellisestä todetaan ylitysriskin olevan 15 miljoonaa, tai jopa vielä suuremmat. Kuten alustavan vilkaisun yleiseen talousarvioon vuodelle 2012 havaitsin jo ihan maallikkona, että lastensuojeluun menee rahaa tolkuttomasti. Tämä onkin mainittu erikseen peruspalvelujen suurimpana menoriskinä.

Säästöpotentiaalikn on. Vuoden 2010 mainituista luvuista resursseja allokoidaan huokeampaan avohoitoon inaus enempi. Muutos on tervetullut, mutta pieni pettymys jää silti lukujen taakse kummittelemaan. Ennen vuotta 2014 ei ole suunnitelmissa tehdä mitään radikaalia. Useiden miljoonien ylitys ei ilmeisesti tunnu päätä huimaavan.

15 miljoonan euron -linkistä, joka on aloituskappaleessa, todetaan lastensuojelun vievän enemmän rahaa, lähes puoli miljoonaa. Päivätyltä päätökseltä löytyy tämä pöytäkirja. Kun sitä alkaa alusta lukea niin tuli vaikutelma, että tämähän on kelvollinen esitys. Säästöjäkin tulisi melko hyvin, vaikka väkeä palkataankin avohuollon piiriin auttamaan ja ennaltaehkäisemään ongelmien kärjistymistä. Kolme lastenkotia lakkautukseen ja kaksi remontoidaan mielekkääksi. Juuri näin, mutta miksi ihmeessä aiemmin todetaan tämän vievän lähes puoli miljoonaa euroa enemmän vuodessa?

Seuraa vaihtoehtoinen esitys: lisää väkeä, mitään ei lakkauteta, remontoidaan enemmän ja tehdään keittiön puolella tarkistuksia, jotka nekin aivan kuin ensisijaisessa esityksessä. Kas ihmettä, näin sitä saadaankin kuluja enemmän aikaiseksi. Niin hyvin on rahaa, että vaihtoehtoinen esitys meni jatkoon. Tässä tuhlailulinjan valinnut kokoonpano.

Sitten oma pohdintani tästä. Olin itse ennen näitä pöytäkirjoja pohtinut sitä, että saataisiin yksi tai molemmat pienet lastenkodit lakkautettua. Yllätys olikin, että ensisijaisessa esityksessä oli myös kolmas lastenkoti lakkautuspäätöstä odottamassa. Näistä koituneista säästöistä nimenomaan allokoidaan varoja ennaltaehkäisevään suuntaan. Pelkästään yhden tai kahdenkin lastenkodin vuokrasäästöissä nimittäin voitaisiin auttaa vaikeuksissa olevia lapsiperheitä (joita on siis osapuilleen joka kahdeksas lapsiperhe Turussa toimeentulotuen piirissä) paitsi henkilöstöllä kotiavun kuin ihan suoraan toimeentulon parantamiseksi. Parantunut toimeentulo kun voi hyvinkin vähentää syrjäytymisvaaraa (on varaa esimerkiksi harrastaa muiden lasten ja nuorten kanssa) niin tämä lisätulonsiirto tulee sitten kansantaloudellisessa mielessä pääosin takaisin muualta verotuksen kautta.

Vaalikoneissakin asetetaan veronkorotukset tai lisälainanotto kahdeksi vaihtoehdoksi. Miksei sinne ole keksitty laittaa vaihtoehtoa, jolla voidaan säästää haitallisuuksista pois, jolloin voisi vaikka laskea veroja tai vähentää lainanottoa?

Turulla on vielä haasteita aivan riittävästi jatkossa. Itse toivon julkisille rakennuksille kuntotarkastuksia ja niiden pohjalta tulevat mahdolliset toimenpiteet tuovat lisäkustannuksia. Ei tällä tavoin voida jatkaa, että velkaa revitään kaksin käsin, jotta saadaan turkulaiset sullottua koppeihin.

P.s. Pieniä rahareikiä löytyi muuten näistäkin yllälinkkaamista pöytäkirjoista. 170 000 € vuodessa siihen, että maahanmuuttajille on henkilökohtainen palvelupiste. Tämän voi laittaa sähköiseksi verkkoon ja samalla tavalla kuin verkkopankkeihin tottuneet suomalaisetkin saavat valita: jos menee henkilökohtaisella palvelulla maksamaan laskunsa, niin se ei halpaa lystiä ole. Kotouttamispalvelut näyttävät silmämääräisellä tarkastuksella sentään olevan hyvin hoidetut.

0
susijumala
Perussuomalaiset Turku

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja.
Sähköpostiosoitteeni nykyisin: henri.myllyniemi@pp.inet.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu