Vaihtoehtoiset maksuvälineet

Iranin rialin heikennyttyä kauppasaarron seurauksena rupesin ensimmäisenä pohtimaan vaihtoehtoisia valuuttoja. Samanlaisia esimerkkejä on pitkät sivut historiassa, miten rahan arvo heilahtelee jyrkästikin. Kun luottamus vaihtovälineen, rahan, suhteen katoaa niin ihmiset alkavat hakea vaihtoehtoisia maksuvälineitä. Näin esimerkiksi Kreikassakin. Latviassa maaseudulla ei yhdessä vaiheessa lati kelvannut, vaan yhteisöt elivät puhtaassa vaihdantataloudessa.

Toisenlaisiakin rahasta poikkeavia maksuvälineitä on käytössä Suomessakin. Tunnetuin lienee lounasseteli. Nyt monessa kunnassa puuhataan erilaisia palveluseteleitä. Ensi alkuun koko idea voi tuntua hieman hankalalta ja teennäiseltä. Lounasseteleistä nousi ihmetystä, kun supermarketin kahvilassa makaronilaatikkoa saa lämmintiskiltä ostettua lounassetelillä, mutta ei vuokaan laitettuna eineshyllyltä. Voisihan ajatella, että ostakoot lounassetelillä vaikka hiusharjan, kyllähän sitä ihminen joutuu joka tapauksessa syömään, että rajoite tuntuu turhalta.

Näin ei välttämättä asia olekaan kansantalouden kannalta. Jos eineen saisi ostaa lounassetelillä niin miksei sitten samoin tein lounassetelillä voisi ostaa ulkomailta tuotua säilykettä tai muropakettia? Rajaamalla kuitenkin lounaspalvelun paikkaan, jossa työ myös tehdään niin tästä tulee aikanaan verotuloja, kun lounassetelit tilitetään. Lounassetelillä onkin näin kansantaloudellisesti hyvä ohjaava vaikutus.

Tämä tulisi pitää mielessä kun erilaisille palveluseteleille määritellään kelpuutettavat yritykset. Ensisijaisesti tulisi suosia niitä yrityksiä, jotka tarjoavat palvelun oman kunnan asukkaiden työpanoksella. Jos tällaista ei voida tehdä, tai listalle ei tule tarpeeksi kilpailuasetelmaa niin listaa voi täydentää suomalaisia työllistävistä firmoista, ja ennen kaikkea niitä, jotka hyödyttävät kotimaista taloutta.

Kunnan kannalta tässä voidaan astua toiseenkin miinaan: turhan paljon maksamiseen. Mikäli palvelun voi tuottaa vaikka 70 eurolla ja palvelusetelit ”printataan” sadalle eurolle niin miksei palvelun sovituksi hintatasoksi tule sitten hämmästyttävästi 100 euroa. Esimerkki on räikeä ylihinnoittelussa, mutta elintärkeää pitää mielessä. Asiakkaan tulisi siten saada palvelusetelistään rahaa takaisin, jolloin kilpailuasetelman vuoksi hintataso pysyy paremmin kurissa. Näin palvelusetelillä saadaan kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Palvelusetelien käyttöä voisi siksi miettiä laajemminkin ohjaamaan kulutuskäyttäytymistä. Taloudellisessa ahdingossa oleville perheille voisi myöntää vaikkapa toimeentulotuen päälle erilaisia palveluseteleitä, kunhan ne ohjaavat kulutuksen kuntaa hyödyttävään elinkeinotoimintaan. Näin kunnan ja Suomen ”tappio” jää pienemmäksi ja ahdinko todennäköisesti helpottaa.

0
susijumala
Perussuomalaiset Turku

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja.
Sähköpostiosoitteeni nykyisin: henri.myllyniemi@pp.inet.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu