Game-changer ei taida vieläkään tulla

Torstaina ja perjantaina EU:n johtajat käyvät jälleen tuhlailun puolelle, kansalaisten piffaama kokous kuuluu sarjaan n. 10 miljoonaa euroa. Tuon ymmärtäisi, jos siellä saavutetaan jotain. Tällä kertaa vain enempi lounastetaan ja keskustellaan. Päätöksiä voi odottaa joulukuussa, tai sitten ei. Nimittäin asialistalle on tulossa niin värikkäitä ehdotuksia, etten usko näistä päästävän sopuun. Ja kuten kesäkuun kokous osoitti: vaikka päästäisiinkin, niin vähän ajan kuluttua kaikki palautetaan lähtöpisteeseen.

Vaarallinen hyvänolontunne

Ilman markkinapainetta päätöksiä ei vain synny. Tavallaan tämä on Suomen kannalta hyvä asia, sillä tehdyt päätökset puristuksessa ovat järjestäin meille epäedullisia. Siitä huolimatta hyvänolontunne on vaarallinen. Kansalaisille voidaan myydä illuusiota siitä, että olemme tilanteen herrana. Näin esimerkiksi Kreikankin avustusohjelman kanssa tehtiin tiukat ehdot, joita ilman ohjelma katkeaa. Katkesiko se 1. ohjelman osoittauduttua täysin huuhaaksi? Katkeaako se tällä kertaa, jos toinenkin ohjelma osoittautuu huumoripläjäykseksi? Kriisimailla on edelleen kiristyspositio, niskalenkki. Hallitsematon EMU-alueen purkaantuminen tietäisi varmastikin kaaosta ja tällä kriisimaat voivat kiristää muita maita. Tuntuvat velkasaneeraukset näissä maissa mitä ilmeisimmin saisi tilanteen hetkellisesti korjatuksi. Vaan samalla se osoittaisi sen, miten ongelmallisessa tilanteessa Euroopan pankit ja sitä kautta valtiot ovatkaan. Hyvätkin maat, Suomea lukuunottamatta olisivat pahemmassa kriisissä.

Mutta ilman markkinapainetta uskaltautuvat ns. ydinmaat tuoda omia ideoitaan esille. Näin esimerkiksi Saksasta Wolfgang Schäuble käy ehdottamaan euroalueelle omaa valuuttakomissaaria ja perussopimusten avaamista, koska tällainen kontrollin luovuttaminen ei ole lakiteknisesti mahdollista nykyisen perussopimuksen ollessa voimassa.

Ilman markkinapainetta ehdotukset eurobondeista ja ydinmaiden varojen käyttämisestä kriisimaiden pankkien pääomitukseen kaikuvat kuuroille korville. Tuo paine kuitenkin palautuu ja silloin Suomikin taipuu ehdoitta.

Turhat luokituslaitokset

S&P:n laskiessa Espanjan pitkäaikaisten lainojen luokitusta parilla pykälällä alimmalle investointiasteelle ei juuri reaktioita aiheuttanut. Vapailla markkinoilla Espanjan velkakirjoilla jos kauppaa ylipäätään tehdään niin niitä käsitellään jo kuin roskalainoja. Moody’sin päätös pitää Espanjan luokitus S&P:n vastaavalla tasolla ei sekään juuri vaikuttanut mihinkään. Tämä ihan muistutuksena niille, jotka ovat valmiita osoittamaan syntipukeiksi pahat luokituslaitokset.

Luokitusuutisilla ei ole siksikään minkään valtakunnan merkitystä, että tarvittaessa EKP kyllä säveltää sääntöjään ja hyväksyy lähestulkoon kaikenlaisen roskalainan ostoskoriinsa. Kreikan ollessa maksuhäiriössä EKP ei sentään kehdannut kelpuuttaa näitä papereita, mutta alistunut EKP piti Kreikan pystyssä muilla keinoilla, vähän hienovaraisemmin. Näistä operaatioista Suomen Pankin pääjohtaja Liikanen on lain mukaan tiedottanut pankkivaltuustolle ja täältä tieto on kulkeutunut eduskuntaan. Näin kuka tahansa kansanedustaja on tietoinen näistä manöövereistä. Kysykää vaikka.

Pankkiunioni, mikä se on?

Herman Van Rompuyn tuotua omia näkemyksiään pankkiunionista voidaan todeta, etteivät ne liiemmin eroa niistä, mitä IMF pitää oleellisena. Ehdoton ykkösasia on yhteinen talletussuoja ja vähintäänkin yhtä tärkeänä pidetään yhteistä kriisikassaa. Suomi ja Saksa eivät taas ole tällaisista ilmeisesti kuulleetkaan mitään, vaan jaksavat toitottaa jotain sivuseikkaa, kuten pankkivalvontaa. Pankkivalvontaahan tehdään jo euroalueella parillakin portaalla. EBA on kansainvälisempi instituutio ja onhan mailla tällainen instituutio kansallisesti, Suomessa Finanssivalvonta. Pitkin Eurooppaa nämä valvontakoneistot ovatkin jo osoittaneet kiistattoman tehokkuutensa.

Markkinapaineen tullessa takaisin toivottavasti Saksa ja Suomikin oppivat lukemaan pankkiunionista IMF:n tekstejä selaamalla, vaikkakin valtioneuvostosta asti hehkutetaan IMF:n asiantuntijuutta. Siitä huolimatta, että IMF itse totesi tehneensä pahemman laatuisen arviointivirheen, ja se tehtiin juurikin euroalueen kriisin hoidossa.

En näillä näkymin ylläolevan johdosta odota tulevalta kokoukselta pienintäkään saavutusta. Positiivista on se, ettei sitä odota myöskään itse kokoukseen osallistujat.