Matikka on hanurista

Yleisradion uutinen saksalaistutkimuksesta koskien matematiikan oppimista luulisi pistävän opetusministeriön tutkat herkälle. Valitettavasti itse tutkimus on ”kiven alla”, enkä sitä saanut luettavakseni. Yhteiskunnalliselle instituutiolle lukuoikeudet sen sijaan vaikuttaisi heltiävän helpommin. Matematiikan opettajakoulutusta hetken käyneenä havahduin siihen, että itse opettajaksi opiskelu, kuin myös opettajille tarkoitettu työkalupakki eivät vastanneet niihin huutoihin, mitkä itse katsoin auttaneeni omissa matematiikan opinnoissa.

Mikä sitten on pielessä? Olen toisinaan sivumennen valittanut sitä, että opetustoiminta on pitkälti ulkoa opettelemista, eikä se useinkaan palvele itse opiskelijaa kuin vain sen verran, että muistaa asiat seuraavassa tentissä. Kun aikaa kuluu niin millä tahansa oppimismetodilla hankittu käyttämätön tieto rapistuu, se on selvää. Sen sijaan valmiudet tehdä nopea uudelleenoppiminen ovat erilaiset riippuen siitä onko kalloon yritetty takoa tietoa vai onko tiedot haettu oma-aloitteisesti uteliaisuuden avulla.

Miksi opettajista sitten tehdään sellaisia monologeihin taipuvaisia viestimiä? Ero vaikkapa opetusvideoon on se, että opiskelija voi tarvittaessa laittaa opetuksen hetkeksi tauolle ja tehdä mieltä askarruttavia kysymyksiä. Muistan ne muutamat kysymyskerrat, jotka itsekin tein. Vastaus oli melko usein kuin politiikolla: vastaus ei vastannut millään muotoa siihen mitä halusin tietää. Asia jäi epäselväksi, kun ei siinä viitsi ruveta kuluttamaan oppituntia rautalangan vääntämiseen. Matematiikassa tämä tarkoittaa sitä, että kun uusi informaatio pohjautuu vanhaan – ja jos aiemmin on jäänyt mysteereitä niin kuormattu lisätieto nyt ei ainakaan helpota tilannetta.

Tämän nyt luulisi olevan helpohkoa korjata. Lähdetään pohtimaan uutta lähestymistapaa opiskeluun, joka ei sisällä ulkoa pänttäämistä. Tätä pänttäämistä tehdään ehkäpä siksi, että matematiikka on harjoittelulaji. Mitä enemmän laskee samantyylisiäkin tehtäviä, sen paremmin niistä suoriutuu. Tämä todennäköisesti tiedostetaan, ja ainoa keino varmistaa se, että opiskelijat todella harjoittelevat on tehdä sitä oppituntien aikana. Tämä on ihan ymmärrettävää ja sen vuoksi haaste parempaan opetukseen kasvaa: kellossa ei tunnit riitä aivan kaikkeen.

Oppilaiden kohdalla ongelma onkin paljon ikävämpi. Kuten uutisessa todettiin, vain alussa älyllä on merkitystä (lopun ollessa siis harjoittelun tulosta). Tämä saattaa antaa alussa hyvin vääränlaisen kuvan matematiikan ”helppoudesta” tai ”vaikeudesta”. Esimerkiksi älykäs lapsi huomaa matematiikan olevan lasten leikkiä, tuudittautuu tähän ja törmää myöhemmin seinään. Törmää siksi, ettei ole pystynyt havaitsemaan harjoittelun merkitystä. Vastaavasti hieman vähemmän älykäs lapsi ahdistuu jo ensi metreillä, kun opettajat tuntuvat puhuvan täysin sekavia ja niistä ”hieroglyyfeistäkään” ei ota edes sielunvihollinen selvää. Kaikista vaikeinta on tässä ajattelukuviossa mieltää, että liian älykäs ei opikaan, vaan se onkin ennemminkin rasite.

Tässä mielessä matematiikan opettaminen yhden muotin mukaan ei tuotakaan optimaalisinta tulosta. Ei ainakaan, jos ulkoa opettelemista käytetään. Voi kai siksi sanoa, että matikka on hanurista.

0
susijumala
Perussuomalaiset Turku

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja.
Sähköpostiosoitteeni nykyisin: henri.myllyniemi@pp.inet.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu