Rahanprinttaajien universumi

Olen seurannut mielenkiinnolla muutamia rahanprinttausta koskevia blogeja, niiden saamia railakkaitakin kommentteja ja kumpaisissakin esiintyneitä linkkejä. Jonkinlainen konsensus tuntuu vallitsevan siitä, että tämän taustalla häärivät keskuspankit. Sitten on liikepankit siinä välissä omien luontikikkoinensa kanssa sähläämässä. Lopulta me osattomat sukankuluttajat olemme vain kärsijän roolissa pyyhkimässä tuskanhikeä pois otsaltamme kauhistellessamme päivittäistavaroiden hintojen nousua. On se niin väärin.

Kaiken pahan alku ja juuri

Lähden aika yleisillä linjauksilla liikkeelle. Meillä on täällä Maapallolla tietty määrä asumuksia, ruokaa, kodinkoneita ja viihde-elektroniikkaa. Toki täällä on paljon muutakin mainitsemisen arvoista, vaan en nyt tee tämän pidempää listaa. Jos nämä kaikki laskettaisiin yhteen nippuun ja laitetaan äänestys pystyyn, että minkä arvoisesta paketista on kyse niin jonkinlainen keskiarvo tälle muodostuisi. Jonkun mielestä se oli paljon, jonkun mielestä meni liian halvalla. Sellaista se vain on. Joku arvostaa Pleikkaria niin paljon, että maksaa siitä rahaa. Toiselle taas kyseessä on täysin toissijainen kapistus, jota ehkä aivan ilmaiseksi voisi vastaanottaa kokeilumielessä.

Oletetaan, että päädyttiin sataan rahayksikköön. Useimpien mielestä viihde-elektroniikkaa oli vain kovin vähän. Joten Pleikkareita lisää, kiitos. Näitä vempeleitä kun tahkotaan hieman lisää niin, ettei vanhat ole käyttökelvottomia niin nyt meillä on kasassa sadan rahayksikön paketti plus enempi Pleikkareita. Tällöin sata rahayksikköä ei ole enää sama mittari uudelle paketille. Jos uusi paketti maksaisi lisäyksineen sata rahayksikköä niin silloin aiempien tuotteiden hinnat tulevat alas. Näin käy useimmilla tuotteilla. Toisilla tuotteilla, kuten vaikkapa antiikkiesineillä hinnat tuppaavat vain nousemaan ajan myötä.

Yleisempi käytäntö on, että aiempi paketti on edelleen sata rahayksikköä, mutta nyt tuli uutta tavaraa mukaan niin samahan se on sanoa, että uuden kokonaispaketin hinta on vaikkapa 105 rahayksikköä. Rahaa tulee siis lisää, eikä se välttämättä tarkoita mitään infernaalisen Mefistoteleen koiruuksia.

  • Raha itsessään vain määrittelee, miten eri resurssit ml. hyödykkeet allokoidaan. Sillä ei oikeastaan ole omaa itseisarvoa.

Minä, hinnoittelija – pankki, toimija

Pankit tässä välissä tekevät tätä uutta rahaa, koska planeetalle tulee lisää rahanarvoista tavaraa. Ja me määrittelemme markkinataloudessa tämän lisämäärän. Jos yksiö Helsingistä hintalapulla 200 kiloeuroa on liikaa niin se jää ostamatta ja rahat lainaamatta (lainaraha kuuluu oleellisesti tähän). Jos kaupat syntyvät 150 kiloeurolla niin silloin se asumus on noteerattu sen arvoiseksi. Se, mitä se on seuraavalla kaupankäynnin hetkellä on taas toinen asia. Pointti on se, että me itse määrittelemme nämä hinnat. Joku voi esimerkiksi mitata kaiken arvon perunakilon kanssa (oletetaan 1€/kg, kaupan hinnat – ei tuottajan). 150 tonnia perunaa on hyvä kauppahinta, mutta 200 tonnia perunaa liikaa vaadittu tästä kyseisestä asumuksesta.

Keskuspankkien tehtävä on kontrolloida – ainakin perinteisessä mielessä – tätä koko orkesteria. Esimerkiksi EKP:n korkokouksia kytätään ja tehdään veikkauksia siitä, mikä on milloinkin ohjauskoron taso. Jos näyttää siltä, että nyt ruvetaan kuplimaan ja lisäarvon tuottamisessa jäädään luottohuumassa jälkeen niin korkotasoa nostetaan, eli raha tehdään kalliimmaksi. Tämä hillinnee luototusta, ja silloin reaalitalous ehtii kyytiin mukaan.

  • Rahan hinnoittelua ohjaamalla pyritään pitämään talous vaaterissa.

Painokoneiden laakerivalmistajille ylkkyä

Federal Reserven johtajasta Ben S. Bernankesta on sanottu paljon, ja useimpien mielestä mies ei osaa käyttää kuin painokonetta. Jos Bernanke painaa biljoonan dollaria niin se on selkeä osoitus, että näin myös on. Sen sijaan voisi sanoa, että kovin vaatimatontahan tuo on. Nimellisarvoisestihan tässä on kyse vain vaihtorahoista, sillä onhan näitä sadankin biljoonan dollarin maksuvälineitä nähty:

Se kuuluisa maksuväline. Toisaalta taas jos Yhdysvallat printtaa biljoonan, niin mitä sitten, sitähän se tekee alinomaa? EKP printtaili LTRO-ohjelmillaan samaa suurusluokkaa. Ruotsin näin tehdessä tämä olisi huimannut. Tämän vuoksi vertaillessamme suurimmat rahanprinttaajat tulee nämä määrät suhteuttaa sen alueen tuotantoon. Bkt:hen sidottuna Japanin keskuspankki piti pitkään kärkisijaa tällä asteikolla. Vuonna 2006, Kiinan kansanpankki ja EKP löivät japanilaisille jauhot suuhun.

Kiina on mennyt menojaan, ja Federal reserve ilmoittautui mittelöön mukaan 2008 lopussa Lehmanin sotkujen myötä. Fedin tase oli jopa hetkellisesti suurempi (valuuttakurssitasoitettuna) kuin EKP:n koneisto antoi myöden. Hämmentävintä onkin siinä kohtaa kun tarkastelemme euroalueen ja Yhdysvaltain bkt-tasoitettua lukemaa. EKP on printannut noin puolet enemmän rahaa kuin Federal Reserve. Kiina on oma lukunsa tässäkin mielessä.

Alueiden velkoihin tulee tehdä tietty ero keskuspankkien nykyhuumassa. Esimerkiksi Saksan valtionvelkaa ei lasketa EKP:n taseeseen. Sen sijaan, jos EKP käy itse ostamassa pois vaikka kreikkalaisia velkakirjoja niin nämä sen taseeseen tulee. Tällä mallinnuksella LTRO:n kanssa tase paisui. Federal Reserve printtaa nyt rahaa ostaessaan asuntoluottopohjaisia papereita. Sillä on myös liittovaltion velkakirjoja taseessaan.

Yhdysvaltain velkakirjoja onkin pitkälti myös paljon muualla kuin Federal reservellä. Kiinalla yksistään merkittävä määrä.

  • EKP on printannut rahaa n. 30% euroalueen bkt:sta, Federal Reserve n. 20% Yhdysvaltain bkt:sta.

Mikä euroalueella tökkii?

Minkäänlaista korrelaatiota ei voida löytää Kiinan, Yhdysvaltain tai EKP:n rahanprinttauksesta talouden kasvuun. Kiina printtaa paljon ja siellä tuntuu luistavan. EKP printtaa, mutta tökkii. Sen sijaan Yhdysvallat ei printtaa niin paljoa, mutta tuntuu silti menevän euroaluetta paremmin.

Ongelmana euroalueella onkin vyönkiristykset. Kun aloitetaan mittavat säästötoimet niin yksityiset tulevat varovaiseksi. Ei enää marssita pankkiin hakemaan huutoäänestyksellä lainaa. Yritykset eivät investoi, vaan pikemminkin karsivat kuluja. Sisäistä devalvaatiota. Luotoille ei ole kysyntää. Tarjonnankin puoli toki tökkii, kun euromaasta riippuen kuraa on jo holvit ja pankinjohtajan lahkeetkin täynnä. Enempää ei voida ottaa. Eikä etenkään silloin, kun puntarit osoittavat matalapaineeseen. Federal reserve Yhdysvalloissa otti kuraa haltuun, mutta euroalueella tähän ei Saksan Weimarin pelosta johtuen lähdetä.

Euroalueen pankit henkitoreissaan ovat vielä kuormittamassa (tai ainakin sijoittajat näin pelkäävät) euromaita ja niiden julkista taloutta. Valtiotkin ovat siten helisemässä rahoituskriiseineen. EKP onkin näiden massiivisten printtauksiensa jälkeen tehnyt ehdottoman minimin, ettei koko roska kaadu täyteen kaaokseen. Mutta sen tulee myös kuunnella Saksaa, joka on suurin osa tästä Lipposen mainitsemasta maukkaasta kakusta.

  • Keskuspankit eivät yksin voi pelastaa tilannetta. Esimerkiksi Japanin kadotetut vuosikymmenet osoittavat, ettei rahanprinttaaminen tee auvoiseksi.

Bernanken ja Draghin lupaukset

Draghin Lontoossa antama lupaus kriisiaaltojen lyödessä reilusti läpi koko euroalueen on jo klassikkotavaraa. Sen sijaan vähemmälle huomiolle on jäänyt Bernanken lupaus pitää korkotasoa alhaalla kunnes työttömyys on korkeintaan 6,5%. Tämä on siitä mielenkiintoinen tempaus, että siinä luodaan konkreettinen mittari ja maali, jota voi seurata. Pankit tietävät rahan olevan halpaa ainakin siihen asti. Sen tietävät myös muut yritykset suunnitellessaan investointeja ja sen tietävät myös kuluttajat.

Tarkoitus on herättää luottamusta. Uskallus investointeihin voi kasvaa. Nähtäväksi jää.

Sen sijaan ongelmia voikin syntyä sitten siinä kohtaa, kun kriisi alkaa hellittää. Joskushan tämäkin episodi saa päätöksensä. Tasapainoilu korkojen ja keskuspankkien taseiden supistamisen kannalta voi olla kellosepän tarkkaa puuhastelua.

Ongelmat ovat sitä suuremmat, mitä eri aikaan talous sitten aikanaan virkoaa. Jos esimerkiksi Euroopassa pohditaan vielä Kreikan seitsemättä tukipakettia, kun Yhdysvallat kirmaa 3-4% kasvuun ja korot nousevat niin tuskinpa moni sijoittaja jää tänne kyttäämään Saksan velkakirjoja negatiivisella korolla, kun Yhdysvalloista saa parempaa tuottoa.

Euroopankin voi olla nostettava silloin korkoja suuremman pääomapaon pelossa. Tämä kannattaa markkinakorkoisten lainojen ottajienkin pitää mielessä. Tällä haavaa mitään suurempaa korkoharppauksia ei ole näkyvissä. Bernanke asetti Yhdysvalloissa selkeän maalin, ja samanoloista voi euroalueellakin odotella.

  • Talouden virkoaminen ei sekään välttämättä mene ihan putkeen. Eiköhän se silti kriisitilanteet voita.
0
susijumala
Perussuomalaiset Turku

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja.
Sähköpostiosoitteeni nykyisin: henri.myllyniemi@pp.inet.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu