Valuutat aseina

Lähestulkoon globaalin taantuman edessä monet perinteikkäät
länsimaat ovat keksineet lähteä yhtäaikaisesti kasvattamaan
vientiä ja saamaan sitä kautta maihin rahaa. Ideahan ei ole huono,
jos se tehdään vaikka tuotekehittelyn kautta valmistamaan yhä
laadukkaampia hyödykkeitä ja palveluita. Monissa maissa julkista
taloutta kuitenkin trimmataan siivoamalla kertaeriä, kuten
investointeja, pois budjeteista. Näin tehdään myös Suomessa. Sen
sijaan vienninedistämistalkoissa käytetään työkaluna valuuttoja.
Omituiseksi tilanne meneekin kun tätä strategiaa toteutetaan vähän
joka puolella.

Jos jo ensimmäisenä mieleen tulee kysyä, jotta minne kaikkien
kumulatiivinen vienti sitten kasautuu tuonnin pysyessä tavoitteen
mukaisesti pienenä? Tuonnin kasvaessa rahaa valuu maasta ulos
enenevissä määrin, eikä tämä ole julkistalouden tavoite. Mutta
tämä ei yksistään riitä mieltä askarruttavaan kyselyyn. Vielä
kun voisi vastata, että millä olettamuksella kaikki voisivat
heikentää valuuttojaan niin, että eri valuuttaa käyttävän maan
tuontina yhden maan vientituotteet menestyisivät. Kilpajuoksusta
mahdollisimman halpaan valuuttaan käytetään yleisesti termiä
valuuttasota. Näissä sodissa voi ilmetä poikkeuksellisia
tilanteita, jotka kaikki eivät ole Suomellekaan huonosta.
Yksittäisiin tapahtumiin ei voida kuitenkaan tuudittautua. Matto voi
lähteä jalkojen alta aivan odottamatta.

Kuntarahoitus sai positiivisen yllätyksen: sen liikkeellelaskemat
velkakirjat kävivät kaupaksi alle paikallisen markkinakoron.
Toisin sanoen
velan ostaja tienaa vähemmän kuin mitä he itse rahastaan maksavat. Kuntarahoituksen varatoimitusjohtaja
Esa Kalliolla on tietysti aivan aiheellinen syy riemuun, mutta
perustelut vahvasta luottamuksesta Suomeen ovat sen sijaan paljon
kyseenalaisemmat. Nimittäin, jos velan ostajana olisi vaikka joku
saksalaisinstituutio niin epäilyksille ei olisi mitään ilmeistä
syytä. Saksalainen instituutio käyttää valuuttana euroja. Velan ostaja tuli kuitenkin Sveitsistä.

Sveitsin keskuspankki SNB tuskaili pitkään kriisivuosien
edetessä siitä, että maan frangeja pidettiin turvasatamana.
Frangien kova kysyntä nostaa tietysti hintaa, eli Sveitsin frangien
arvo kohoaa. Liialliseen valuutan yliarvostukseen SNB vastasi
kurssirajalla. Eurolle tämä raja on 1,2. Sveitsin tehtävänä on
vain huolehtia siitä, että frangeja on riittävästi saatavilla
niin frangin kurssi ei nouse. Täysin päinvastainen ongelma Suomella
oli 90-luvun alun kriisissä, jossa pääomaliikkeet olivat Suomesta
pois, Sveitsissä taas virrat ovat olleet Sveitsiin päin. Suomen
puolustaessa valuuttakytköstä ERM:n tuli Suomen Pankin huolehtia
siitä, että muita valuuttoja oli liikkeellä riittävästi. Koska
Suomen Pankilla ei ollut oikeutta painaa muita rahoja niin se myi
reservejään. Kun ne loppuivat piti nostaa kädet pystyyn.

Kun Sveitsistä ostetaan euromääräistä velkaa niin samalla se
nostaa euron arvoa, mikäli nyt valuuttakauppoja tehdään. Yhtä
lailla Sveitsi on pumppaamassa esimerkiksi Yhdistyneiden
kuningaskuntien puntaa. Britit taas mielummin näkisivät punnan
hieman vajoavan, mutta alentuneet lainakorot tuskin heitäkään
tällä hetkellä surettaa.

Ongelma velallisille tuleekin siinä kohtaa, kun tilanne
normalisoituu. Kun sveitsiläisasiakkaat loistavat poissaolollaan
esimerkiksi silloin, kun vanhoja velkoja pitää uusia niin kauppa ei
käykään enää entiseen malliin. Jos nyt ajatellaan
Kuntarahoituksenkin asemaa niin velan halpuus ja ”luottamus
Suomeen” ei saa siten muodostua itsestäänselväksi tekijäksi.
Jos tulevat budjetit mitoitetaan nykyhetken mukaan niin korkomenoista
tuleekin aikanaan todella suuret murheet. Totta kai ”tilanteen
normalisoituminen” helpottaa muuten, eikä rahoituspohja
välttämättä ole niin velkavetoinen.

Valuuttasotaa käydään myös Aasiasta asti. Japani ilmoitti
olevansa edelleen mukana EVM:n rahoituksessa ”tukemassa” Euroopan
jaloillepääsyä.
Itse asiassa valuuttakurssit reagoivatkin niin,
että Japanin jeni niiasi uutisen tultua ulos. Kun selvisi, että
tämä ”jalo osanotto” toteutetaankin Japanin jo olemassaolevilla
reserveillä
, eli valuuttakauppoja ei tulekaan niin jenin kurssi
palasi takaisin.

Koko kuviota voisi pitää absurdina teatterina, jossa pari
taikuria heiluttelee vain taikasauvojaan ja loihtii mitä maukkaampia
aterioita nälkäiselle yleisölle. Jokainen voi pohtia mitä silloin
tehdään, kun esitys päättyy ja taikurit lähtevät kotiin. Yksi
lähestymistapa on tietysti perinteinen ”hätä keinot keksii” ja
mässäillään nyt tämäkin hetki kun voidaan. Voihan se olla ihan
hyväkin idea, mutta sitä tuskin kannattaa sanoa taikureille ääneen.

Sitten se paha skenaario:

Vaan nyt jos velkaa imuroidaan samalla nostaen euron kurssia
(koska muut verrokkivaluutat halpenevat suhteessa enemmän) niin
euroalueen vienti voi ruveta yskimään. Sitä kautta talouskasvu
jatkaa laimeana tai jopa negatiivisena pidempäänkin. Velan vesiraja
nousee hiljalleen siihen pisteeseen, että useampaakin euromaata
ruvetaan pitämään maksukyvyttömänä. Pelkotilat johtavat suureen
ja äkilliseen pääomapakoon osapuilleen koko euroalueelta, Saksa
ehkä säästyy. Rahoituskustannukset karkaavat käsistä ja
luottoluokitukset putoavat kilpaa.

Niin, tuo ei sitten ollut toive tai manaus. Se on etukäteen tehty
huolenosoitus tai jopa selkeä varoitus.

susijumala

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja. Sähköpostiosoitteeni nykyisin: <a href="mailto:henri.myllyniemi@pp.inet.fi">henri.myllyniemi@pp.inet.fi</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu