Suomi ristiaallokossa

Mitähän tästä tulee? Yhden telakkasotkun jälkeen kansan katseet tietty kääntyvät Suomen hallituksen suuntaan. Mediatalot kirjoittavat uusia lausuntoja ja linjanvetoja todella tiuhaan tahtiin. Välillä ollaan nostamassa veroja, välillä leikkaamassa palkkoja, sitten taas palkat pysyisi ennallaan, telakka valtion hoteisiin, telakkaa ei valtiolle, kunnat yhteen yhdellä mallilla, sitten taas toisella mallilla…

Fyrkankeruuministeri jakaa lausuntojaan Talouselämälle. Yritänpä hahmottaa linjaa. Koska Talouselämä käyttää suoria sitaatteja niin oletan niiden olevan suoraan ministerin suusta sellaisenaan. Jäsentelen toki lausumia hieman eri tavoin niin tämä tulkinta hieman helpottuu.

Julkisuudessa päähuomion on saanut valtion talouden tasapainottaminen, mutta minä peräänkuulutan tässä kehysriihessä kasvua.

Taloutta tasapainottavat toimet on valittava niin, että ne rajoittavat kasvua mahdollisimman vähän.

Avaintermejä tuntuvat olevan ”kasvu” ja ”talouden tasapainottaminen”. Ensimmäisestä sitaatista ymmärtää, että nämä termit ovat ainakin jossain määrin toisiaan poissulkevia. Tämä selviää toisesta sitaatista. Tasapainoilu siis rajoittaa kasvua.

Olemme menettäneet paljon työpaikkoja ja menetämme vielä paljon lisää.

Hmmh, jaaha. Maailmanlopun manaamista. Huomioikaa puolue.

Talouselämän toimittaja kysyy: ”Onko edessä enemmän veronkorotuksia vai leikkauksia?

Ministeri vastaa: ”Todennäköisesti näitä elementtejä löytyy enemmän menojen karsinnan kuin lisäverotuksen puolelta.

Julkisessa keskustelussa useimmiten on ollut yhteisöveron tason lasku tai jonkinlainen Viron veromallin kaltainen muutos.

Ministeri puhuu ”julkisesta keskustelusta”. Missähän kontekstissa? Tämä vaikuttaa minusta siltä kuin ministeri heittää ”julkiseen keskusteluun” koepallon, jota koiralauma käy pureksimaan ja maistelemaan. Kun lopulta kysytään, kenen idea niin ministerin ei tarvitse sanoa, että kyseessä on hänen näkemyksensä. Toisaalta ”julkinen keskustelu” voi tarkoittaa vain hallituspuolueiden kansanedustajien ja ministerien verbaalista interaktiota, kun muu on kalabaliikkia STX-kohusta muistaen huhuilua ja perättömiä juoruja. Viestimisessä olisi suotavaa saada yksiselitteisempää informaatiota.

Arvailut tiivistyvät luettuani pääministeri Kataisen kolumnin. Eikö tämä ole näkemysristiriidassa aiemman esitetyn kanssa:

Edessä on leikkauksia ja veronkorotuksia jo aiemmin tehtyjen päälle.”?

Nyt kun talouden tasapainottaminen määriteltiin jo aiemmin koostuvan veronkorotuksista kuin leikkauksistakin niin yksi ministeri olisi leikkausten linjalla, toinen molempien. Aiemmin esitelty ministeri olisi veronalennusten kannalla, ainakin ”julkisen keskustelun” osalta, toinen taas nostamassa verotusta.

Voiko hallituksen linjaa tämän paremmin kiteyttää, kun kyseessä on saman puolueen ministerit?

Emme kuitenkaan selviä vain budjettia höyläämällä, vaan meidän on
etsittävä ratkaisuja hyvinvointiyhteiskunnan rakenteellisiin
heikkouksiin. Yhtä tärkeää on löytää keinoja yritysten kasvun
vahvistamiseksi, jotta syntyisi uusia pysyviä työpaikkoja.

Fyrkankeruuministeri ilmoitti, että kasvu rajoittuu joka tapauksessa (jos taloutta tasapainotetaan), kyse on vain rajoituksen minimoisesta ja pääministeri taas on vahvistamassa kasvua. ”Kasvu” tuntuukin olevan kaikessa tässä yhteydessä jokin epämääräinen saari jossain kohtaa valtamerta. Sen sijainnista ei ole tietoa, mutta sinne nyt vain jollain keinolla kyllä päästään.

Ristiaallokossa ajelehtiminen kulminoituu parhaiten kyllä telakkasotkussa. Ainakin SDP ja Keskusta ovat ilmoittaneet, että laivanrakennus tulisi olla valtion hoivissa ainakin osittain. PS tekee välikysymystä aiheesta. Kokoomus puolestaan antaisi tappiollisen toimialan mennä (oma tulkintani tehdyistä toimista). Toisaalta STX-sotkussa näkemykset tuntuvat vaihtuvan päivittäin tai jopa tunneittain aina sen mukaan, minkä aseman muut puolueet kulloinkin ottavat.

Eipä tässä rivikansalainen voi oikeastaan kuin odottaa, että ajolautan tähystäjä huutaa: ”Maata näkyvissä!” Sekä tietysti toivoa, ettei tähystäjä tarkoita hautausmaata.

susijumala

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja. Sähköpostiosoitteeni nykyisin: <a href="mailto:henri.myllyniemi@pp.inet.fi">henri.myllyniemi@pp.inet.fi</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu