Kuka ajoi PTT:n miinaan?

Olen pyrkinyt välttämään helmikuun aikana kotimaisten poliittisten ryhmien setvimisen. PTT:n tekemän eurotutkimuksen julkistamistilaisuudessa puhunut pj. Timo Soini (ps.) latoi melko monet hämmentäneet sanat. Toiset lähtivät ilkikurisesti hykertelemään. Voi tietysti olla melko vaikea selvittää vaikkapa saduista, mistä niistä on kyse, jos ei keskity kuin sanoihin: ”Olipa kerran”. Helsingin Sanomat kuuli vain sen, minkä halusikin. Paljon selektiivisemmin ei voi miinaan ajaa.

Mikä esimerkiksi on ”puolimielekäs juttu”, mistä Soini kertoi? Muutamat puheenvuorolaiset muistavat myös ns. hallituskihlauspuheen. Kuten Kokoomuksen pj. ja tasavallan pääministeri toteaa jyrkän kiellon liittovaltiolle. Demaripuolelta pitkäaikainen vaikuttaja ministeri Tuomioja toteaa osapuilleen samaa. Näiden lausuntojen tulkinnanvaraisuus on hyvin vähäinen. Katainen ilmoittaa haluavansa Ferrarin, mutta ei maksaa siitä Ferrarin hintaa. Mutta näiden kolmen eri puolueen jäsenen kanssa ei ole suurta erimielisyyttä liittovaltiokehityksestä. Soini totesi, ettei hän(kään) kannata sitä. Näin ollen he ovat kaikki ”samalla puolen aitaa”.

Vaan mikä tästä sitten tekee miinan, johon Helsingin Sanomatkin ajaa? Se, että PTT päätyy aivan samanlaiseen lopputulemaan kuin moni muukin tutkimuslaitos ja suursijoittajia neuvova analyysiyhtiö. Euroalueesta on tehtävä liittovaltio, jossa tulonsiirroilta ei vältytä. Miksei, kantaisihan Saksa lähes yksinään koko muun euroalueen taakkanaan. Jos se sopii heille niin se varmaan sopii monelle muullekin? Puolimielekäs juttu.

Sen sijaan kuka kiinnitti huomiota siihen, että tämä liittovaltio on toteutuspuolella lähes mahdoton? Lainaan PTT:tä (s. 21):

”Euroalueen integraation syventäminen riittävälle tasolle vaatii kuitenkin perussopimusten muuttamista, mikä vie vuosia ja omalta osaltaan lisää tarvittavien päätösten täytäntöönpanoon liittyviä poliittisia riskejä kaikkien jäsenmaiden osalta.”

Onko meillä sitten aikaa? Sivulta 28:

”Jos elintasoerot, tai tuottavuuserot, euroalueella jatkavat kasvuaan, heikkojen maiden kansalaisten tyytymättömyys todennäköisesti kasvaa. Maiden sisäinen yhtenäisyys ja poliittinen epävakaus kasvavat. Yhä useammin näissä maissa aletaan kyseenalaistaa eurojäsenyyden hyötyjä riippumatta siitä, olisivatko hyödyt haittoja suurempia. Todennäköisyys poliittiselle murrokselle, joka johtaa eurojäsenyyden haastamiseen, kasvaa merkittävästi.”

Italian vaalit, muistaako kukaan enää? Kultainen sarastus Kreikassa? Katalonian itsenäistymispuuhat? Nämä kaikki ovat merkkejä siitä, että elintaso- ja tuottavuuserot kasvavat. Sen näkee myös monista talouden indikaattoreista. Saksa porskuttaa – muiden kustannuksella. Mikään ei ole viitannut siihen, että erot olisivat kaventumaan päin. Jopa se hieno mantra, jossa kriisimaat ovat petranneet kilpailukykyään (sisäisen devalvaation mukaan) todetaan raportissakin näin (s. 76):

”Kriisimaista Espanja, Portugali ja osin myös Kreikka ovat muutaman viime vuoden aikana onnistuneet parantamaan kilpailukykyään. Valitettavasti tämä ei ole tapahtunut kasvua lisäämällä. Syynä on ollut työllisyyden heikkeneminen ja palkkojen aleneminen.”

Massatyöttömyydelläkö näitä kasvavia velkoja on ajateltu maksettavan, jos ”liittovaltio” on poissa laskuista?

En ole aivan varma ovatko kaikki todellakin lukeneet saman raportin kuin minä, mutta kovin erilaisia tulkintoja tuntuu löytyvän. Monen mielestä ”euro on paras vaihtoehto, kansalliset kelluvat valuutat vasta toiseksi paras” osoittaa siis kiistatta sen, että Perussuomalaiset ovatkin nyt sitten euron kannalla? Ehkä tällaisen tulkinnan ja miinanajon jälkeen kannattaa miettiä, josko tämä on vasta avaus keskustelulle. Tällä tavoin tullaan keskustelutekniikassa ”vastaan” ja kuunnellaan myös vastapuolta, osoitetaan sympatiaa ja empatiaa.

Ja kun vastataan lopuksi, että meistäkin tämä on ihan ”puolimielekäs juttu”, mutta harmi kyllä – mahdotonta.

Siinä kohtaa kannattaa valita silloin se ”toiseksi paras” vaihtoehto.