Vain syyttömiä rangaistaan (osa 2)
Jos osaisin olla ironinen, niin voisin varmastikin ilakoida eräiden Suomen valtioneuvostopuolueiden linjausten mukaisesti sijoittajavastuun toteutumisesta. Vaan koska ironia ei ole minun taitolajiani ainakaan siinä määrin, miten jotkut luonnehtivat tämän Kyprospaketin vain vahvistavan euroryhmän asemaa, joudun ikäväkseni lukemaan hyvinkin tylsiä uutisia maailmalta.
Kuvitelkaapa tilannetta sijoittajavastuun osalta sillä tavalla, että ne, jotka jonottavat tarkoin säännöstellyn käteisen käyttöä pääomakontrollin villiinnyttämässä maassa satasen päivävauhtia ovatkin näitä sijoittajia. Sen sijaan ne, jotka rahanpesuepäilyksien ja verosuunnittelun vuoksi ovat paisuttaneet pankkien vastaavia siirtävät rahansa pois ennen vesurin iskua täysin laillisesti. Tämä on se toimi, jolla Kyproksella tällä hetkellä mennään.
Koska tämä nyt sitten vahvistaa euroryhmän asemaa ollen mitä ilmeisimmin täysin tietoinen valinta, että varakkaat venäläiset oligarkit saavat pankkien ollessa kiinni etulyöntiaseman varojensa siirtämisestä pois, kun taas kyproslaiset eläkeläiset pääsevät nousemaan em. sijoittajaportaalla ottamaan täyden iskun vastaan. Nimittäin tiedotustilaisuudessa euroryhmän (jonka asema siis vain vahvistuu) pj. Jeroen Djisselbloem kertoi, että talletusten tukanleikkuuprosentit eivät ole vielä tiedossa. Ne muodostuvat ajallaan siten, että Kyproksen suurimman pankin (BoC) vakavaraisuusaste täyttää 9% rajan. Siis, että niin paljon konfiskoidaan tallettajien varoja kunnes määrä tulee täyteen.
Ja nyt, kun venäläiset oligarkit ovat siirtäneet jättiomaisuutensa pois niin jäljelle jäävät nämä kyproslaiset eläkeläiset. Voipi käydä siis niin, että yksinomaan heidän pienistä talletuksistaan kasataan tämä pankin pääomituskasa. Euroopan Unionissa me kutsumme tätä ”reiluksi meiningiksi”.
Arvatenkin voisi kysyä, jotta miten ihmeessä ne venäläiset ovat saaneet rahansa pois? No, esimerkiksi sellaisen brittiläisen konttorin kautta, joka kuuluu näiden suljettujen pankkien perheeseen. Sieltä käsin nostorajoituksia tai muutakaan ei ole. Harvalla tavallisella kyproslaisella piensäästäjällä tällaisia etuoikeutettua asemaa on hankittuna.
Euroryhmä oli tasan tietoinen siitä, että jokin mättää. Nimittäin Kyproksen keskuspankki pyysi huomattavasti korkeampia määriä käteistä EKP:lta kuin mitä se ilmoitti EKP:lle talletusnostoihin uppoavan. Mistäköhän syystä? Jos nyt lainkaan ajattelee venäläisten oligarkkien itsekkyysastetta niin nämä eivät ole jättäneet senttiäkään kyproslaisten pankkien tileille odottamaan talletusryöstöjä.
Koska kirjoitukseni tuskin on omalta osaltaan vahvistamassa euroryhmän asemaa en jaksa olettaa, että tätä pidetään mitenkään huomionarvoisena uutisena. Ne, joiden mielestä tässä on jotain kiehtovaa, voivat käydä lukemassa Reutersin uutisen tästä aiheesta.
Kuten jo eilen tuli todettua, ei kait kukaan vakavissaan usko, että venäläiset hyväksyisivät 30-60% leikkaukset 20-30miljardin talletuksista?
Ilmoita asiaton viesti
Reutersin uutisessa yksi lähde sanoi, ettei mitään ollut enää jäljellä (tarkoitti varmaan näitä mainitsemisen arvoisia talletuksia), kun taas eronnut varapuheenjohtaja sanoi, että joitain miljoonia on kadonnut, mutta ei miljardeja.
Eiköhän totuus tule jossain vaiheessa ilmi. Tuskinpa nuo fantsuttajat voivat esimerkiksi kertoa, että EVM:stä laitettiin 200 miljoonaa, jos sieltä on laitettu tuplaten?
Ilmoita asiaton viesti
Blogin pointtia tukee sekin, että pankkien avautumista Kyproksella on vielä lykätty torstaihin asti: on annettu lisäaikaa tehdä transaktioharjoituksia.
Ilmoita asiaton viesti
Aikaa saattaa mennä myös seuraavanlaisen tilannekuvauksen vuoksi:
– Hei, aloitetaas se tilikartoitus. Eikös sillä Boriksella ollutkin miljardi? Siitä on hyvä aloittaa.
– Ei täällä ole koko Borista. Lopetti tilinsä kolme päivää sitten.
– Aha… omituista, ehkä mä muistin väärin. Tarkoitin varmastikin Mikhailia. Katsos nyt, sama pää kesät talvet.
– Ei ole Mikhailillakaan mitään tiliä täällä.
Ilmoita asiaton viesti
Kirjoitin viime viikolla että helvetti on jäässä jos pankit maanantaina aukee.
Päivitys 26.3.2013.
Helvetti on jäässä jos torstaina pankit aukee.
Vaikka juuri taas valehdeltiin:
Cypriotic finance minister says I think Cyprus banks will open on thursday and says Cyprus has the backing of the ECB
Klo 14:56
Niihä siinä kävi.
Ed Conway, Sky News:….haircut to implemented on Fri, so boC may not reopen til then.
Ilmoita asiaton viesti
Näitä välistävetoja tapahtuu, mutta tilirahasta jää merkinnät.
Tilinsiirrot on jälkikäteen todennettavissa. Jos halutaan, niin ne voidaan mitätöidä. Kyse on vain siitä halutaanko.
En ole euron kannattaja, mutta minusta kaikista oikeudenmukaisin paketti olisi ollut se alkuperäinen, jossa pienistä sijoituksista, eli talletuksista olisi mennyt vain sen yhden vuoden koron verran, eli 6,75% ja suurista 9,9%. Tällöin kenenkään vahinko ei olisi ollut niin suuri, että he olisivat vaihtaneet maata ja pankkia.
Nythän kyproslaiset tyhmyydessään tuhoavat maansa pääelinkeinon.
Ilmoita asiaton viesti
Nyt jälkiviisaana alan varovaisesti kallistua Piirosen mielipiteen kannalle. Pankkihölkkää ovat harrastaneet nyt todella isot tallettajat (lue: sijoittajat).
Sinänsä on mielenkiintoista todeta 2 promillen talouden keikuttavan pörssikursseja maailmalla, valuuttakursseja myöten.
Ilmoita asiaton viesti
Urpilaista tulee kuitenkin onnitella siitä, että ”Karjalan kosto” toteutui osittain, ja Karjan meiltä ryöstäneet venäläiset saavat ainakin jossain määrin takkiinsa. Nämä uuden uutiset kuitenkin vesittävät Karjalan koston juhlintaa.
Ilmoita asiaton viesti
Ote timpurin käsikirjasta: Jos talo on vino kannattaa tarkistaa perustukset, vaikka joutuisi leimatuksi populitiksi!
http://www.youtube.com/watch?v=PZhFt4o0uRk
Routasuojaus tekemättä, salaojat riittämättömät ja betonissa on käytetty vajaavaisia ainesosia! Ei ole ihme jos harjahirsi istuu vinossa!
Arkkitehdit ovat syyttömiä! Rakentajat ovat syyntakeettomia! Rangaistaan naapurin populistia, joka huuteli rajalla ohjeita!
Ilmoita asiaton viesti
Piensijoittajalla, pienyrittäjällä, työttömällä, tavallisella kadun tallaajalla, jota puolustaisi ei näytä olevan edustajaa EU:ssa.
Olemme perimmäisten asioiden edessä.
”On lapsellista puhua EU-liittovaltiosta”, sanoi Teija Tiilikainen. Kertoo paljon EU-hypettäjien asenteista.
”Vai lapsellista, jos 9 % kannattaa ja yli 90 % vastustaa liittovaltiollistumista EU:ssa”, sanoi Sampo Terho.
Luulenpa tilanteen olevan sama useammassa EU-maassa.
Sääliksi käy normitallaajaa Kyproksella, Kreikassa, Portugalissa. Ne joilla ei ole mitään otetaan se olematonkin pois. Ne joilla on annetaan lisää a la Venäläinen varastetun rahan sijoittaja Kyproksella.
Joku kirjoitti ”arabikeväästä EU:ssa”. Tämä johtaa varmasti vastakkainasetteluun, jossa tullaan käyttämään muitakin aseita kuin ”lapsellista puhetta”.
Ei hyvä.
Ilmoita asiaton viesti
Katsoin haastattelun aamu- tv:stä ja tämä Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikaisen lausuma ”On lapsellista puhua EU-liittovaltiosta” on konkreettinen esimerkki ylimielisyydestä vakavien asioiden keskellä.
EU:n liittovaltioasiassa olemme todella vakavien asioiden edessä, kuten Sampo Terho antoi ymmärtää ja niitä ei ole syytä kuitata sanalla ”lapsellista”. On kysymys maamme itsenäisyydestä ja itsemääräämisoikeudesta. Itsenäisyyttä ja sen säilyttämistä ei ole aikaan saatu halvalla.
Suomalaisten uhrit: 26 662 kaatunutta Talvisodassa ja 63 327 kaatunutta Jatkosodassa eli yhteensä 89 898 sankarivainajaa eivät saa olla missään nimessä turhia uhrauksia. Päätäntävalta on ehdottomasti säilytettävä Brysselin sijasta Helsingissä.
Kypros on nyt konkreettinen tämän päivän esimerkki itsenäisyyden ja itsemääräämisoikeuden menettämisestä, johon Kyproksen poliittinen eliitti on ollut osaltaan voimakkaasti myötävaikuttamassa.
Ulkopoliittinen instituutti olisi syytä lakkauttaa täysin turhana laitoksena. Se olisi syytä saattaa myös valtion ”tuottavuusohjelman” piiriin.
Ilmoita asiaton viesti
En voi itselleni mitään, suokaa anteeksi: oletteko aivan varma, että tämän kriisinhoidon olleen niin erinomainen, että Helsinki on jatkossakin parhain paikka hoitaa asioita? Välillä minulla on sellainen tunne, että eräässä instituutiossa Niuvanniemelläkin toimittaisiin paremmin.
Ilmoita asiaton viesti
Kommenttiin liittyen. Professori Keijo Korhonen aloitti esitelmänsä Suomalaisella klubilla 28.5.2009 seuraavasti: ”Suomi on kuin mielisairaala, jota potilaat johtavat”.
Täytyy olla kaikesta huolimatta optimisti ja toivoa, että vuoden 2015 Eduskuntavaalit tuovat muutosta, jotta Helsingistä (Arkadianmäestä) saadaan paras paikka asioiden hoitamiseen. Pelkona on kuitenkin se, että aikajana tähän on liian pitkä. Suomi-neito konttaa jo.
Ilmoita asiaton viesti
Talvisodan päättymisestä ja Suomen kunniallisesta torjuntavoitosta tuli kuluneeksi 13.3.2013 tasan 73 vuotta. En havainnut valtamediassa ainuttakaan mainintaa asiasta.
Suomen sotasankarit pelastivat maamme itsenäisyyden lähes 100 000 kaatuneen
ja haavoittuneen verellä. Tästä kiitos heille ja Luojalle. Ihme!
Nyt Suomen taloudellista itsenäisyyttä luovutetaan kynällä pala palalta
länteen.
EU:n Liittovaltio muotoutuu silmiemme edessä. Siitäkö puhuminen on lapsellista? Jo riittää maksettu manipulaatio!!
Ilmoita asiaton viesti
Presidentti Putin on vaatinut Venäjän Kyprokselle lainaaman 2,5 miljardin lainaehtojen uudelleen neuvottelua, miksi? Vaatiiko Venäjä Kyproksen kaasukenttiä pantiksi, sekä laivasto- ja lentotukikohtia niiden suojaamiseksi Turkilta, joka on myös vaatinut ko kenttiä itselleen. Venäjän ainoan Välimeren laivastotukikohdan, Syyrian Latakiassa, vuokrasopimus voi olla pian katkolla, jos kapinalliset voittavat sisällissodan. Tässä voi vielä olla euro-kriisin lisäksi edessä sotilaspoliittinen kriisi pahimmassa tapauksessa.
Ilmoita asiaton viesti
Naulan kantaan! Kuka maksaa kierroksen ?
http://juhahamalainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/135…
Ilmoita asiaton viesti
…ja mualimman taloussektorilla myös mannerlaatat ovat liikkeellä?
http://www.bloomberg.com/news/2013-03-25/brics-nat…
Ilmoita asiaton viesti
Napojen lisääntyminen on kyllä hyvä juttu. Mä en silti jaksa mitenkään uskoa tämänkään ryhmittymän moraaliin tai hyvyyteen ihan loputtomasti.
Ilmoita asiaton viesti
Sikäli lienet vallan oikeassa, että isorikkaat ja suursijoittajat ovat aina askelen edellä piensäästäjiä, ostaessaan, myydessään, siirtäessään. Heillä on kuin monilla maaeläimillä useita pesäkoloja ja käytäviä.
Muuten olen sitä mieltä, ollut jo vuosikymmeniä, että pankkisalaisuutta ei tarvittaisi. Ykssilönsuojaa liioitellaan laajalti, mm. rikollisten suojelemiseksi.
Ilmoita asiaton viesti
Mitä asioille on tehty? Miksi huudetaan vaalien alla populistisia ja vääriä mielikuvia luovia sloganeita, kuten ”sijoittajavastuu mukaan”, jos sitä ei ole mitään aikomusta lähteä ajamaan? Pikemminkin päinvastoin, asetetaan verotusoikeuden turvin täysin osattomat sivulliset näiksi ”sijoittajiksi”.
Ilmoita asiaton viesti
”Sijoittajavastu” toteutuu täysimääräisenä, kun sijoittaa vähäiset ”roponsa” oman sukan varteen taaloina. Bonuksena voi saada pienen kurssinousun jos hyvin käy. Kullan hinta on tapissa, maaomistuksen verotusta voidaan kiristää ja autot ruostuvat mutta US-dollari on ja pysyy, ellei sitten taivas putoa niskaan, kuten Tseljabinskissä.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä oli oikeasti surullinen uutinen. Tosin: en ole huomannut mitään poikkeusta siitä säännöstä, että vain tavis kärsii, kun pankkeja pelastellaan. Jokotai.
Eli konfiskaatio aktivoituu siihen yhdeksään prosenttiin tavalla tai toisella.. Pankkiautomaattinostoprovisiona siitä iki-ihanasta satasesta?
Henri, tässä kirjoituksessa on myös ihan upea ironian kaari, joka tiivistyy loppuun ja saa katharsiksensa ehkä vasta seuraavassa blogissa.. Onko tulossa trilogia?
Kahdessa viimeisessä kappaleessa voi melkein aistia kirjoittajan aivoista nousevan turhautumisen savun.
Kiitos silti.
Ilmoita asiaton viesti
Asianhan voisi Kyproksella korjata niin, että aina nostaessaan rahaa (maksimisataseen asti) joutuu käteisenä syöttämään masiinaan 150 euroa ”palvelumaksua”.
Osien määrä ei riipu niinkään minusta.
Ilmoita asiaton viesti
Kai se vähän…? Missä on ironisen turhautumisesi ääri?
Jos saavutat sen ennen kuin tämä absurdi tölkin potkiminen saa päätöksensä ja he tekevät ensimmäisen järkevän päätöksensä, saattaa käydä niin, ettei vaan enää kone pysy tärinältä kädessä. Tosin vaikutat koko rauhalliselta..
Ja onhan tää sillee jännää seurattavaa.
Ja kyllä, palvelumaksut on nousussa..
Ilmoita asiaton viesti
”Vaikutan” kenties siksi rauhalliselta, että uskomukseni mukaan tosiasiat kuitenkin – kaikesta huolimatta – selviävät. Minun toimintamalliini on siksi iskostunut ajatus, jotta miksi niitä tosiasioita ei voisi ottaa selville heti alkuunsa?
Joidenkin muiden mielestä ”tosiasiana” pidetään sitä, että on otettu niskalenkit markkinavoimista ja kriisi on päättynyt virallisestikin jo ties kuinka monta kertaa. Siltäkö tämä todellisuus ympärillä toden totta näyttää? Ihanko Monty Pythonin sketsien mukaisesti Kypros on tuolla helisemässä ja heidän ongelmansa on vain käsikirjoitettu tähän näytelmään vailla mitään todellisuuspohjaa?
Ilmoita asiaton viesti
Pahoittelut off-topicista ja alkeisiin palaamisesta, mutta Kaukinen ei näköjään enää julkaise kommenttejani, joten kysyn täällä (Myllyniemen mielipide kiinnostaa erityisesti, mutta olen kiitollinen kenen tahansa antamasta vastauksesta).
Onko nykyinen kriisi Saksan, Suomen ja yleisesti ottaen pohjoiseurooppalaisten valtioiden aiheuttama? Jos, niin millä perusteilla? Miten kyseiset maat pakottivat eteläeurooppalaiset valtiot ylivelkaantumaan?
Ilmoita asiaton viesti
Lyhyt vastaus: kyllä on. Erityisesti Saksan. Vika on myös Ranskassa.
Saksa sai 1953 rujosti vastuitaan anteeksi, joista villaista oli painamassa mm. Kreikka.
Saksan syntilista:
– Maa oli ensimmäisten joukossa, joka lipsui Maastrichtin sopimuksesta. Koska teitä kiehtoo ilmaisu ”pakottaminen velkaantumiseen” niin esitän kysymyksen samassa muodossa: pakottiko Kreikka Saksan velkaantumaan yli sallitun määrän? (Ranskakin oli näitä ensimmäisiä rikkureita.)
– Saksan ylijäämät ovat vastinpareja toisten alijäämille. Jos toiset eivät olisi ottaneet velkaa ja suostuneet alijäämiin niin Saksan ylijäämä ei olisi tällä tavoin toteutunut. Saksaa pidetäänkin erheellisesti esikuvana ja siksi tilannetaju hämärtyy. Jos kaikki maailman valtiot toteuttaisivat ylijäämää niin miten tämä loppujen lopuksi onnistuu?
– Toisin kuin 1953 saneerauksessa, joka mahdollisti omalta osaltaan Saksan nousun polviltaan ei ole kuitenkaan heijastunut nykyisen kriisin hoitoon. Toisenlaisen linjan valinta todennäköisesti aiheuttaa myös toisenlaisen lopputuloksen, eikö se olekin ihan loogista?
– Saksan toiveesta/painostuksesta korkotasoa on pidetty Euroopassa luonnottoman alhaalla, koska Saksalle kävi kalliiksi niin yhdistyminen kuin IT-kuplan puhkeaminenkin. Tämä luonnottoman alhainen korkotaso on houkuttanut muitakin maita velkaantumaan.
Ranskan syntilistaan kuuluu sitten enempikin se, että de facto antamalla ”luvan” Saksan yhdistymiselle tämä vaati yhteisvaluutan. Ranska ajatteli, että tällä tavoin muut Euroopan maat saavat ”kahlittua” Saksan taloudellisen mahdin (jo silloin Ranskassa tiedostettiin tämä Saksan ominaispiirre). Ei tainnutkaan mennä ihan niinkuin Stromsössä?
Ilmoita asiaton viesti
Henri Myllyniemi: – ”Maa oli ensimmäisten joukossa, joka lipsui Maastrichtin sopimuksesta.”
Miten? Milloin?
– ”niin esitän kysymyksen samassa muodossa: pakottiko Kreikka Saksan velkaantumaan yli sallitun määrän?”
En taida ymmärtää, mitä tuolla kysymyksellä haetaan, joten vastaan oman vähäisen ymmärrykseni pohjalta: ei, ei pakottanut. Kreikka väärensi taloutensa tunnuslukuja päästäkseen mukaan euroalueeseen ja halpojen korkojen piiriin. Sinne päästyään se hyödynsi halvat ja vakaat korot kahmimalla velkaa niin paljon kuin irti sai, ja käytti rahat esimerkiksi maksamalla eläkkeitä kuolleille, ja bonuksia niille virkamiehille, jotka olivat sen verran elossa, että pääsivät työpaikoilleen ajoissa.
– ”Jos kaikki maailman valtiot toteuttaisivat ylijäämää niin miten tämä loppujen lopuksi onnistuu?”
Ihan helposti. Kuvitellaan vaikka, että Saksassa eivät tahdo oliivipuut kasvaa, mutta siellä osataan tehdä hiton hyviä radioita. Italiassa taas oliivilehdot kukoistavat, mutta radioiden tekijöitä ei tahdo löytyä. Tämän havaittuaan saksalaiset ja italialaiset voivat tehdä diilin. Saksalaiset toimittavat Italiaan radioita, ja Italia Saksaan oliiviöljyä. Italialle jää silloin ylijäämää toimivien radioiden verran, ja saksalaisille oliiviöljypullojen verran.
– ”Tämä luonnottoman alhainen korkotaso on houkuttanut muitakin maita velkaantumaan.”
Tuo ei yksinään riitä vastaukseksi kysymykseen, miten maat pakotettiin velkaantumaan. Houkuttaminen on aivan eri asia kuin pakottaminen.
Ilmoita asiaton viesti
Vilkaise vaikka tätä. Jo vuonna 2004 Saksan velka-aste on yli sallitun 60 prosentin, eikä tuo ole sen koommin takaisin sopimuksen rajoihin.
Esimerkiksi Espanja rikkoi tässä mielessä tuon rajan vasta vuonna 2011.
Esitätte esimerkissänne vaihdantataloutta. Tarkoitin kuitenkin sitä, että tuo vienti muutetaan rahalliseksi arvoksi (minkä verran kilosta oliiveja saa vs. toimivasta radiosta). Miten onnistuu, että tämä kauppa olisi jokaisella maalla ylijäämäinen? Vastaukseksi ei kelpaa se, että joku vinkuintialainen maa ottaa alijäämällään näitä vastaan. Tästähän seuraa vain se, että jossain vaiheessa vinkuintialainen maa ei enää saa velaksi otettua, se ajautuu maksukyvyttömäksi ja tällöin olemme vain vääristelleet kirjanpitoa (olemme merkinneet saataviksi velaksimyynnit, jotka eivät sitten toteudukaan).
Houkuttelevuuden ja pakottamisen erolla on turha saivarrella. Ihminen tuppaa maasta ja kansallisuudesta ostamaan mielummin halvalla kuin kalliilla. Jos siis rahan hinta (korko) on alhainen niin sitä ostetaan mieluusti silloin.
Ja edelleen, tämän toimen vuoksi Saksa on sen ylijäämänsä kasannut. Saksa vetääkin nyt sitten vesiperän, ja on ”väärentänyt kirjanpitonsa” (aiemman vinkuintia-esimerkin mukaisesti), ellemme me suomalaiset sitten suostu maksamaan tätä kuprua. Toistaiseksi olemme siihen suostuneet mukisematta.
Ilmoita asiaton viesti
Henri Myllyniemi: – ”Vilkaise vaikka tätä.”
Vilkaisen mieluummin tätä elikkäs Kreikan velkatilastoja, joista huomaamme, että vuosina 2004-2013 Kreikan velkaosuus on koko ajan ollut noin kaksinkertainen Saksaan verrattuna. Ja nuo velat Kreikka sai väärentämällä taloutensa tunnuslukuja. Minun on edelleen hyvin vaikea olla pitämättä Kreikkaa pääsyyllisenä ongelmiinsa.
– ”Tarkoitin kuitenkin sitä, että tuo vienti muutetaan rahalliseksi arvoksi (minkä verran kilosta oliiveja saa vs. toimivasta radiosta). Miten onnistuu, että tämä kauppa olisi jokaisella maalla ylijäämäinen?”
No juu, fiat-rahalla se ei onnistukaan. Siksipä minusta pitäisikin siirtyä hyödykerahaan, jotta ylijäämät voisivat tosiaan olla mahdollisia kaikille. Sehän on kuitenkin kaupankäynnin idea. Siis, se, että molemmat hyötyvät, eli saavat sitä ylijäämää. Muutenhan kauppaa ei edes synny.
– ”Houkuttelevuuden ja pakottamisen erolla on turha saivarrella.”
Huh! En tiedä mitä sanoa… Jos noin on, niin keskustelua lienee turha jatkaa, koska ajatusmaailmamme ovat niin täysin erilaiset, että meillä ei varmaankaan ole mahdollisuuksia ymmärtää toisiamme. Minulle nimittäin houkuttelemisen ja pakottamisen ero on valtava ja useimmiten maailman oleellisin asia. Minusta kuka tahansa saa houkutella kenet tahansa mihin tahansa, mutta kukaan ei saa koskaan pakottaa ketään mihinkään. Koko oikeuskäsitykseni perustuu tuolle, joten tuskin tulen ikinä ymmärtämään, vaikka perustelisitte Saksan tai Suomen syyllisyyttä miten hyvin.
En kiistä perusteluitanne. Ne ovat hyvät, mutta en kykene ymmärtämään niitä. Enkä oikeastaan edes halua kyetä, jos se vaatisi maailmankuvani muuttamista niin, että houkuttelemisen ja pakottamisen ero olisikin saivartelua.
Kiitän kuitenkin lämpimästi vastauksistanne, ja seuraan blogianne jatkossakin aktiivisesti ja varmasti myös kommentteja kirjoittelen. Olette Puheenvuoron parhaita kirjoittajia.
Ilmoita asiaton viesti
Ai niin, mikäli keskustelu tästä jatkuu edelleen niin joudutte jonkun tunnin odottamaan. Menen auttamaan isoäitiäni ja palaan iltasella.
Ilmoita asiaton viesti
Aina vaan syyttömiä potkitaan ikeniin. Ärsyttävää olla orja.
Ilmoita asiaton viesti
”Ei ole syyttömiä, on vain väärin kuulusteltuja.” (stalin)
Ilmoita asiaton viesti
Syyttömiä voi rankaista monin eri tavoin. Tässä yksi.
MTV3 uutiset klo 1900: Suomen hallitus on ottanut ”maltillisen ja integraatiomyönteisen” kannan.
Veikkaan, että ”integraatiomyönteinen” tarkoittaa arkikielellä ”liittovaltiomyönteisyyttä” tai ”Euroopan federaatioon” pyrkivää linjaa. ”Hinnasta” hän ei puhunut mitään.
Tässä Olli Pusan näkemys hinnasta viime syksyltä:
http://ollipusa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/114803-eu…
Tämän Katainen olisi voinut sanoa ennen vuoden 2011 eduskuntavaalejakin – ihan rehellisesti. Nyt neljä vuotta jatkuneen kestokriisin keskellä Suomi on ottanut viiteryhmäkseen Välimeren ongelmamaat [= yhteisvastuu veloista on tavoite], mikä kertoo siitä, että ero hallituksen ja kansalaisten tavoitteiden kesken on lievästi sanoen kohtalainen.
Katainen väitti myös joidenkin suomalaisten halveksivan muita maita. Tämä on uskomatonta ja hämmästyttävää populismia: ei rakentavaa, eikä maltillista, vaan omia kansalaisia halventavaa ja jakavaa.
Syyttömiä, vaikka koko kansaa, voi rankaista monin eri tavoin…
Ilmoita asiaton viesti
”Veikkaan, että ”integraatiomyönteinen” tarkoittaa arkikielellä ”liittovaltiomyönteisyyttä” tai ”Euroopan federaatioon” pyrkivää linjaa. ”
Onhan se nyt syvältä, että pääministerin sanomisien merkityksiä tätyy ruveta arvailemaan, kuten Mauno Koivistonkin aforismeja muinoin.
Ilmoita asiaton viesti
Muakin ärsytti Kataisen elvistely. Ei tuo liittovaltiomalli tule toimimaan täällä euroopassa. Monet sen kannattajatkin ovat tajunneet sen nykytilanteessa. Pitemmän ajanhan he ovat halveksineet kansalaisiaan valehtemalla ja vit..mella. Ironista että ”nykypahikset” joita he haukkuvat nyt ovat joskus heitä äänestäneet ja olleet mallikansalaisia.
Ilmoita asiaton viesti