Wolfgang Schäuble – mystinen hahmo

Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble on kertonut maansa parlamentille puheessaan, että euroalueen villitys, nuorisotyöttömyys, olisi jollain lailla pahasta tai huonoa. Ja kun rivien välistä lukee mitä pääministeri Jyrki Katainen (kok.) kertoi Euroopan parlamentille aiemmin tällä viikolla niin viesteissä alkaa olla yhtenäinen sointu. Schäuble haluaa toimia kriisimaiden hyväksi, Katainen lisää integraatiota. Tästä yhteenlaskuna saa massiiviset yhteisvastuutalkoot. Onko meillä siihen varaa?

Toisaalta Schäuble on varsin mystinen hahmo eurokriisin historiassa. Aiemmin tänä vuonna hän kertoi Kreikalle, ettei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa itsensä tukahduttamisen hengiltä. Tämä on ilmiselvästi ristiriidassa hänen pitämänsä Bundestagin puheen kanssa.

Siksi näitä poliittisen teatterin puheita pitää pystyä tulkitsemaan oikein. Aivan oikein, pääministeri Katainen on ollut tiukasti puheissaan yhteisvastuuta vastaan, mutta niin on mennyt läpi EVM, tukirahastojen koon kasvattaminen, Suomen veto-oikeudesta luopuminen ja yksinkertaisesti joka ainoa tukipaketti. Erityisesti viimeinen on omiaan kertomaan, että vaikka puhutaan kielteisesti yhteisvastuusta niin sitä mielihyvin kuitenkin toteutetaan.

Jos siis ajateltaisiin, että Schäublekin olisi ennemmin sen tiukan itsetuhoisen vyönkiristelypolitiikan kannalla tosissaan niin mitkä silloin olisivat kriisimaiden keinot torjua tätä nuorisotyöttömyyttä? Pitäisikö näiden maiden tappaa työttömät nuoret?

0
susijumala
Perussuomalaiset Turku

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja.
Sähköpostiosoitteeni nykyisin: henri.myllyniemi@pp.inet.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu