Liittovaltiosta olisi suoritettava kansanäänestys

Näissä olosuhteissa on oikeastaan vain kaksi erilaista kehityslinjaa Euroopan rahaliitolle. Yksi on tehdä tulonsiirroilla liittovaltiomallinen rakenne, jossa on yhteinen verotus (ts. rahoitus) ja budjetti. Euroopan parlamentista tulee se tärkein päätäntävaltaa käyttävä elin ja komissio voisi osallistua esitysten valmisteluun. Tarvitsemme myös sen pankkiunionin, jonka tärkein ominaisuus on yhteinen talletussuojarahasto. Kokonaan toinen vaihtoehto on palata aiemmin käytettyihin kansallisiin valuuttoihin, omine budjetteineen ja velanottoineen. Ero on niin merkittävä, että siitä tulisi tehdä kansanäänestys joka euromaassa.

Sanotaan aivan suoraan: jos suomalaisten enemmistö kannattaa tulonsiirtomallia niin pulinat pois. Koska näin ei kansalta kysytä, joudun itsekin arvelemaan, ettei riittävää kannatusta asialle ole. Minä en oikein näe mahdollisuuksia meidän ministeritason argumenteille, kuten ”säännöistä on pidettävä kiinni.” Niin ei olla tehty ja niistä kiinnipitäminen tarkoittaa niin rajua elintason romahdusta useammassa euromaassa, että on väärin pistää toisen maan kansalaiset tikun nokkaan näiden vuoksi. Toiseksi epäilen tätä liittovaltioideaa sen vuoksi, että se hyväksytty näkemys tulisi saada jokaiselta jäsenmaalta.

Vaikka tätä tulonsiirtoihin perustuvaa liittovaltioasiaa olen käsitellyt juurta jaksain niin todetaan lyhyesti sen välttämättömyys: eri euromailla on käsitys euron kurssista. Sen vuoksi se on kuin kiinteä valuuttakurssi. Saksalaisille euron käypä arvo olisi n. 1,5 Yhdysvaltain dollaria. Kreikalla pariteetti euron ja dollarin välillä olisi passeli. Mutkat suoristamalla totean, että tätä eroa joudutaan niillä tulonsiirroilla tasaamaan.

Nyt näyttää siltä, että kansoilta ei sovi kysyä. Nyt pyritään pitämään entisajan status quo yllä, mikä ei nyt ole osoittanut minkäänlaisia elinmahdollisuuksia muutaman viime vuoden aikana. Kansanäänestyksiä on pikemminkin tahdottu tukahduttaa ja ehdottelijat on kätelty ulos. Toinen vaihtoehto on, että niin monta kertaa äänestetään, että ”haluttu lopputulos” saavutetaan.

Ikävämpi tilanne on, jos nyt vaivihkaa hivuttaudutaan tulonsiirtoliittovaltioon kansan katsoessa toisaalle. Tälläkin on omat tunnusmerkkinsä. Puhutaan yhtä ja tarkoitetaan toista. Puhutaan yhteisvastuuta vastaan, vaikka samaan aikaan niitä koko ajan kasvatetaan. Niitä kasvatetaan siksi, että se on välttämätöntä yhteiselle valuutta-alueelle. Kuitenkin, kun kansalle valkenee, että heitä on petkutettu tulee se todellinen uhka esille. Tällaiset ”hoksaamiset” ovat yleensä merkinneet sotia ja vallankaappauksia tai -kumouksia. Euromaihin haettaessa toivottavasti osuvampaa referenssiä kuin sodat niin se olisi jonkun maan lähtö rahaliitosta.

Euroopalla on toki melko synkkä historia suurempien kahakoiden syntysijana. Eikä sitä Yhdysvaltojakaan aivan rauhanomaisesti liittovaltioksi tehty. Yhdysvaltain sisällissota on edelleen suurin verenvuodatusjakso heidän maaperällään. Kansanäänestyksillä eri euromaissa ja sen tuloksia noudattamalla vältytään reippaasti konfliktien kylvämisessä. Sadonkorjuuaika kun tulee vääjäämättä vielä eteen.

susijumala
Perussuomalaiset Turku

Olen toiminut vuosia freelance-toimittajana Suomessa ja Kreikassa. Olen makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän talouspoliittinen asiantuntija 2/2022 -.

Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja.

Sähköpostiosoitteeni nykyisin: kts. eduskunnan verkkosivuilta sähköpostiohjeet.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu