Keisarilla ei ollut vaatteita

Katsottuani osapuilleen ISDA:n peruspohjien lävitse Suomen Tasavallan ja Reutersin tietojen mukaan tiettyjen neljän kreikkalaispankin välillä tehty tuotonvaihtosopimus ovat nämä meidän valtioneuvoston paljon hehkuttamat ”vakuudet”, aivan tasan niin kuin on aiemminkin uumoiltu. ”Vakuuksien” oltua edelleen salaisia niin sopimuksen kritisoijat pakotettiin kuin sotilaat aseettomana taisteluun. Sotilaskin tietää, mistä sotimisesta on kyse, mutta ei voi asialle mitään. ”Vakuuksien” puolestapuhujat eivät niinkään ymmärtäneet, millaisesta sopimuksesta on oikein kyse. Kävi aivan kuten arvelinkin: keisarilla ei ollutkaan vaatteita.

Osa 1: miksi emme saaneet vakuuksia, vaan ”vakuudet”?

Raflaavasti kirjoitin ”vakuuksista” jo 25.8.2011 otsikolla: Istuva hallitus ei tule osallistumaan yhteenkään tukipakettiin. Tämä perustelu johtui siitä, että valtioneuvosto on itse omaan hallitusohjelmaansa kirjannut jo kesällä 2011, että jatkossa aina kun väliaikaisesta kriisirahastosta (ERVV) lähdetään tukitoimeen, tulee Suomi vaatimaan vakuudet.

Jos sanan kontekstia pidetään yllä, niin vakuuksissa oli nimenomaisesti ongelmana se, että se heikentää jo aiempia Kreikan velkojien asemaa. Noihin velkakirjoihin tehty panttaamattomuuslauseke olisi tarkoittanut sitä, että Kreikka ajautuu hallitsemattomasti konkurssiin. Se oltaisiin lakien mukaan tulkittu aivan kuten Kreikka olisi jättänyt yksipuolisesti vastuunsa hoitamatta.

Sitähän ei tietenkään haluttu, vaan tehdä velkasaneeraus vapaaehtoisesti. Ja nimenomaan niin, että velkojat painavat villaisella suuren osan Kreikan veloista.

Tämän sinällään monimutkaisen kehityssuunnan valitsemisen vuoksi Suomi ei yksinkertaisesti voinut saada vakuuksia ilman, että koko Kreikka olisi joutunut velkasaneeraukseen ja luottoriskijohdannaiset olisivat lauenneet täysillä. Siihen maailman aikaan näitä luottoriskijohdannaisia ”oli liikkeellä” vielä huomattavasti. Potentia kovempaan rytinään oli selviö. Oli odotettava, että nämä sopimukset raukeaisivat, ja uudet hinnoiteltaisiin aivan eri tasolla – suomeksi sanottuna kalliisti. Tämä oli se maali ja tähän päädyttiin.

Se ei poista sitä tosiseikkaa, että taitamaton Suomen tasavallan hallitus on mennyt kirjaamaan täysin päättömiä iskulauseita populistiseen tapaan hallitusohjelmaansa. Tämä on ollut niin ikään kritiikkini kohde. Asioista ymmärtämättömät (varmastikin valtiovarainministeri Urpilainen on nyt tänään paljon perehtyneempi näihin asioihin) tahot puhuvat toisille ymmärtämättömille (epäilen harvan Suomen kansalaisen olevan perillä esim. tuosta panttaamattomuuslausekkeesta) ja tällä täydellisellä illuusiolla sitten ratsastetaan nauttien eduskunnan luottamusta.

Minä en luota enää eduskuntaamme, enkä etenkään valtioneuvostoomme. Mitä pitäisi tehdä?

Osa 2: Miksi ”vakuuksien” tuotto ei täyty edes 30 vuodessa?

Toiseksi olen kritisoinut tapaa, jolla pienen lipsahduksen myötä valtiovarainministerimme kertoi, miten tuotonvaihtosopimuksen mukaan roskalainaluokkaisen Kreikan valtion takaamat roskalainaluokkaisten kreikkalaispankkien varat sijoitetaan ”hyvin tuottavasti parhaan luottoluokituksen maihin.” Ymmärrän tämän olleen aivan tahaton lipsahdus, näitä sattuu.

Sen sijaan velkadeflaation kynsissä riepoteltava euroalue ilman alueellisesti täsmäohjaillun rahapolitiikkaa on tietysti hyvin huonosti tuottavaa. Turvasatamia haetaan ja pidempiaikainen tuotto jää aneemiselle tasolle.

Matematiikan tunneilla hereillä olleet osaavat laskea kauanko 925 miljoonan karttuminen pyöreästi pariin miljardiin kestää näillä Suomenkin 2-vuotisten lainapaperien korkotasoilla: 0,084% (keskiviikon päätöskurssi jälkimarkkinoilla.) Vinkiksi voin kertoa, että siihen menee kyllä melko tavalla enemmän kuin valtioneuvoston lupaamat 30 vuotta. En siis oikein luota valtioneuvoston arviointikykyyn, mikä lisättäköön edellisen osion lisäksi epäluottamuksen osoittamiseksi.

Tämän lisäksi tuotonvaihtosopimuksessa lukee, että Suomi maksaa nimettömälle asianhoitajataholle toimeksiantomaksut ja näiden ”tuottojen” ylläpitämiseen vaadittavat hoitomaksut; eräänlaiset pankkitilien kuukausimaksut. On aivan mahdollista, että Suomen ”vakuudet” tuottavat itse asiassa negatiivisesti, siis alkuperäinen 925 miljoonaa kyllä kasvaa, mutta Suomen tasavalta valtioneuvostomme neronleimauksen mukaan maksaa sitten tälle välikädelle runsaammin.

Suomen ”vakuudet” ovat mitä ilmeisimmin haitalliset. Miksi ihmeessä kukaan muu ei halunnut ”vakuuksia”, olisivat päässeet pääomittamaan EVM:nkin kerralla etunojassa. Tällaista Suomen tasavallan taloudellisen tilanteen tarkoituksenmukaista alasajoa en halua.

Hyvä on, valtiovarainministeriön Hetemäki tulee kertomaan, ettei nämä nyt ihan tuota sitä mitä piti. Ei Hetemäki ole vasta tänään herännyt, mutta ei ole voinut salaiseksi julistetun asian todellista tilaa kertoa. Salaiseksi luokiteltu asia on vain pitkittänyt ja mahdollisesti siis jopa pahentanut Suomen asemaa. Erityisesti, kun maksamamme EVM:n pääoman olemme joutuneet rahoittamaan velaksi. Me maksamme myös näistä veloista korkoa, onneksi sitä em. hyvin pientä korkoa. Perussuomalaiset ovat vaatineet ”vakuuksien” salaamisen kumoamista.

Oli hyvä, että se saatiin. Nyt on sitten meidän vuoro valita: levittelemmekö käsiämme, että kävipä heikko onni, että saatiin kasaan näin taitamaton hallitus?

Tuolla on savustettu johtopaikoilta miehiä ja naisia milloin mistäkin. Blogikirjoittelusta, ovirempoista, varuskuntajutuista ja ties mistä. Haluan toki, että asiat hoidetaan hyvin niin pienissä kuin suurissa asioissa, mutta tämä eurosotku on, uskokaa tai älkää, mittaluokaltaan paljon suurempi murheenkryyni.