Pelastaako talouskasvukaan enää meitä?

Pidemmän aikaa on saanut Euroopan komission talouskatsauksista lukea,
miten talouskasvu alkaa taas puolen vuoden päästä. Sen lähemmäksi se ei
ole tuntunut pääsevän. Talouskasvun ja samalla myös elvytyksen
pysähtyminen aiheutti euroalueella aneemisia lukuja loppuvuodesta 2011,
ja varsinaiseen paniikkiin päästiin kesällä 2012. Talouskasvua tunnutaan
hakemalla hakevan orastavien merkkien seasta. Merkit ovat minusta
selkeät ja kiistattomat. Sen sijaan hyvin kyseenalaisena pidän näiden
merkkien tulkintaa. Ja edelleen, vaikka tuo talouskasvu sitten
alkaisikin niin se voikin tietää nipun uusia ongelmia.

Oikeat luvut – eri tulkinta

Luvuthan eivät valehtele, ellei niitä sitten tarkoituksellisesti
vääristellä. Pieleen menneet ennusteet ovat oma lukunsa. Sen sijaan
pieniä korjauksia tarkistusvaiheen jälkeen on tullut suuntaan ja
toiseen, tässä ei ole mitään uutta. Esimerkiksi uusi Euroopan komission
ennuste tämän vuoden talouskasvulle koko EU:ssa  on -0,3%, kun puoli
vuotta sitten etumerkki oli toinen.

Espanjan kauppatase raportoitiin maaliskuulle 2013 ensi kertaa
positiiviseksi yli 40 vuoteen. Espanjan talousministeri kiirehti
kiittelemään viennin kasvua varsin vuolaasti ja piti tätä selkeänä
tervehtymisen merkkiä. Kuuluisa valo näkyy tunnelin päässä.

Oikeassahan talousministeri on. Vienti on kasvanut. Vuoden 2012
maaliskuussa maan viennin arvo oli inauksen alle 2 miljardia euroa ja
nyt vuonna 2013 maaliskuussa karvan yli 2 miljardia. Kasvua oli tullut
joitakin kymmeniä miljoonia. Sen sijaan tuonnin lukuja ei katsottu
sisältävän merkittäviä eroja. Minäkään en havainnut muuta, kuin että
tuonnin arvo näiden kahden kuukauden välillä oli pudonnut n. 200
miljoonan euron edestä. Dramaattinen pudotus näkyi kuukausitasolla ja
siitä syystä näkisin kauppataseen punnertaneen plussalle. Halutessaan
Espanjan tuonnin arvon kehitystä voi katsoa täältä, ja viennin arvon kehitystä täällä.
Minun silmissäni viennin arvolle ei oikein löydy selkeää suuntaa, mutta
tuonnin puolella hiipuminen on ollut maltillista ennen tilastoidun
maaliskuun 2013 lukemia. Tulkitsen lukuja eri tavalla kuin esimerkiksi
Espanjan talousministeri.

Koska em. tase vaikuttaa omalta osaltaan myös bruttokansantuotteen
lukemiin, voin hyvinkin nähdä sieluni silmin otsikoissa kriisin taas
päättyneen – jälleen kerran. Siis kun nuo lukemat ehättävät vain
vaikuttamaan bkt-lukuihin.

Vastaavanlaisesti yksikkötyökustannusten lukemia pidetään kääntäen
kilpailukyvyn mittarina. Silloinkaan ei tosin oteta huomioon
työttömyysasteen kehitystä. Jos se siihen sisällytettäisiin eivät luvut
näyttäisi enää yhtä kauniilta, ja tulkinnan puolellakin voi tulla
eriäviä näkökantoja.

Talouskasvua tunnutaankin haettavan kissojen ja koirien kera. Siitä
syystä on parempi tarkastella, onko talouskasvu riskitön ja takuuvarma
lääke Euroopan ongelmien selättämiselle.

Talouskasvun ominaispiirteet

Ensimmäisenä lähden liikkeelle aika ylimalkaisella tasolla vertaamaan
eri taloustilanteiden tavanomaisia tunnusmerkkejä. Nousukausina tuntuu
pörssikurssit voivan hyvin ja korkotaso kipuaa hillitsemään
ylikuumenemisia. Taantumassa taas tuppaa käymään päinvastoin.
Eräänlaisena selkeänä erona tuntuukin olevan riskinottohalukkuus.
Nousukautena riskipitoiset instrumentit kuten osakkeet menestyvät
pääsäänöisesti hyvin. Vallitseva tuotonhakuisuus heijastuu siten myös
korkotasoihin, joissa kilpaillaan rahoittajien huomiosta. Sellaista
tilannetta ei oikein pääse syntymään, jossa korkomarkkinat
pysähtyisivät. Esimerkiksi valtioiden on kyettävä rullaamaan eli
uudelleenrahoittamaan erääntyvät velkaerät.

Suomikaan ei liene immuuni. En usko, että valtiomme pitkäaikaistakaan
velkaa rullataan alle kahden prosentin tasolla, jos osakemarkkinoilla
haetaan reippaampaa 8-10% tuottoja. Eräät instituutiot ovat toki
määritelty hyvin konservatiivisiksi sijoittajiksi, joten lainakorkomme
tuskin tuonne mainittuun osakemarkkinoiden tuottohakuihin yltää.
Pikemminkin jonnekin sille välille. 4% tuntumaan asettuva lainakorkotaso
on siinä mielessä paljon realistisempi.

Euroalueen velkakekkerit ovat nyt saavuttaneet yli 90% keskimääräisen
tason bkt:sta. Ja vaikka Suomella tilanne ei ole yhtä paha niin olemme
siinä samassa surullisenkuuluisassa veneessä. Tämän lisäksi tulee
huomioida, että kriisin aikana madaltunut korkotaso ei ole oikeastaan
vaikuttanut Suomen rahoituskuluihin, koskapa velkapääomaa on otettu
ruiskin ottein, niin omiin tarpeisiimme kuin muidenkin (EVM:n pääomitus
ja Kreikan 1. tukipaketti). Suomeksi sanottuna enemmän velkaa
pienemmällä korolla. Talouskasvun myötä velkatilanne ei ainakaan heti
helpota taianomaisesti, joten tilalle tulee – ainakin hetkellisesti –
tilanne, jossa meillä on enemmän velkaa korkeammin rahoituskustannuksin,
eli koroin.

Rogoffin ja Reinhartin viestin tulkinta

En suorilta suostu allekirjoittamaan, että 90% velkataso suhteessa
bkt:hen tekisi mitään musertavaa tuskaa hoitaa velka verrattuna 89%
tasoon. Mikä heidän ”Excel-tutkimuksessaan” on kuitenkin huomioitavaa on
se, että jossain kohtaa on se raja, jolloin talouskasvun hyödyt eivät
riitä kumoamaan velkaantumisen haittapuolia. Tätä hahmottaakseen on toki
luotu erilaisia mittareita, joista yksi on primääritase. Se kertoo
(tässä tapauksessa valtion) kyvystä mitoittaa budjettinsa sellaisessa
tilanteessa, ettei sillä olisi korkomenoja. Ylijäämäinen primääritase
kertoo, että jos valtiolla ei olisi senttiäkään velkaa niin sillä olisi
yhtä ylijäämäinen budjetti. Tilanne, jota yritän hahmottaa on se, että
primääritase on ylijäämäinen, kiitos talouskasvun, mutta budjetti ei. Ja
tämä kaikki siis kroonisesti.

Yhtenä esimerkkinä voin kertoa, että kriisivuosiemme alkutaipaleella
alkukeväästä 2010 laskettiin Kreikan tarvitsevan yhtäjaksoista 5%
talouskasvua vuositasolla 25 vuoden ajan päästäkseen Maastrichtin
sopimuksen rajoihin (60%/bkt). Oletan Suomen silloisen valtioneuvoston
olleen hyvin valppaana ja miettineen tarkoin, oliko tuo visio kuinka
realistinen.

Muistakaamme sekin, että kelluvalla markalla toivuimme jopa 100%
velkatasosta (suhteessa bkt:hen). Halventunut valuutta lisäsi
investointien kiinnostavuutta maahamme. Mutta tällaista lääkettä ei ole
nyt tarjolla euroamaille, eikä Suomellekaan. Valtiomme likimain 88
miljardin euron velka talouskasvun puolella lähentyessä 4% tasoa
tietäisi lopulta n. 3,5 miljardin euron korkomenoja. Suomen valtion
velasta neljä euroa viidestä karhutaan ulkomailta. Tässä mielessä
tilanteemme on murheellisempi kuin vaikkapa Italialla tai Japanilla.

Toisekseen velkaisuustasomme todennäköisesti jatkaa nousuaan, ja
jos/kun tähän päälle aloitetaan toden teolla eurooppalaiset
velkajärjestelykestit (jotka siis mielestäni ovat väistämättömät) ja
rupeamme alaskirjaamaan toistaiseksi saatavina olevat Kreikka-lainat,
ERVV takaukset ja EVM:n pääoma niin lunta olisi tulossa tupaan
enemmänkin.

Ja jotta saan kruunattua tämän keväisen optimismini täyteen
kukoistukseen pohdin vielä hetken tilannetta, jossa talouskasvu alkaa
muualla, esimerkiksi Yhdysvalloissa, mutta ei Euroopassa. Siinä
tilanteessa pääomat hakeutuisivat sinne tuottojen perään ja täällä
pitäisi taistella rahoittajien huomiosta keskellä deflatorista lamaa.
Mikäs se rusahdus oli? Etten olisi vain kuullut euron kolikon
selkärangan katkenneen?

susijumala

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja. Sähköpostiosoitteeni nykyisin: <a href="mailto:henri.myllyniemi@pp.inet.fi">henri.myllyniemi@pp.inet.fi</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu