Yhteenveto Ruotsin ongelmista

En ole oikeastaan liiemmin ehtinyt perehtyä ns. maahanmuutto-ongelmiin, joten länsinaapurimme Ruotsin ikävät tapahtumat tarjosivat – ikävyydestä huolimatta – mahdollisuuden oppia. Moni asia on tarkentunut, ja pystyn luomaan mielipiteeni perustellusti. Suurena apuna on toiminut myös tämä palvelu, jossa on voinut käydä keskustelua niin erilaisten näkemysten kanssa kuin mahdollista. Mikä kuitenkin eniten häiritsi oli se, että kysyessäni mitä voimme tehdä niin puhetulva katkesi kuin seinään.

Tarkennuksia on tapahtunut suuntaan ja toiseen. Toisaalla askeleet ovat vieneet näin perussuomalaisena ”vastapuolen” leiriin, ja toisaalla sitten kohti Perussuomalaisten ohjelmaa. Kuten eriävien näkemysten ja mielipiteiden maailmassa on tapana: ketään ei voida miellyttää yksioikoisesti.

Taustojen tarkennuksesta ja toivoni mukaan kokonaisuuden hahmottamisessa kyse ei ole niinkään pelkästään maahanmuuttajien riehumisesta. Se on vain ilmentymä. Kyse on kuitenkin nuorista, jota en aivan alussa osannut nähdä. En siitä syystä, että ilmentymä – autojen, koulujen ja poliisiasemien polttaminen – oli niin vieras ja kaukainen muoto tuoda esille pahaa oloa. Eihän ruotsalainen nuori siellä ole polttamassa omia nurkkiaan.

Kun puhun ilmentymästä niin toisin korostetusti esille, ettei ”suomalainen tapa” lähteä kouluihin ammuskelemaan oppilastovereita ja omia opettajia ole yhtään sen hyväksyttävämpää. Eikä liioin ”suomalainen tapa” pitää luokkahuoneita terrorin vallassa ylettömällä häiriökäyttäytymisellä. Yhteistä näille kaikille ikäville asioille; kuten polttaminen, ammuskelu ja häiriköinti on se, että kyseessä on nimenomaan nuorten metodit.

Sen sijaan segregoituminen tarkentui siihen, että se ei ole yksistään julkisen instituutin sanelemaa pakkopullaa, koska muuhun ei varat riitä – ja tähänkin surkeasti. Aivan kuten 56-vuotias husbyläinen Abdulrakhim toteaa:

En näe segregaatiota; näen vain ihmisiä, jotka haluavat segregoitua. Ruotsin rikas ja mustien köyhien yhteisöt vihaavat toisiaan.

Abdulrakhim on muuttanut Ruotsiin jo vuonna 1976, joten katson hänellä olevan riittävästi näkökulmaa asian havaitsemiseen. Aivan kuten nyt riehuvat nuoret, myös hän on nähnyt nuoruutta myös Ruotsissa. Hänen mukaansa nämä eri kulttuuritaustaiset ihmiset myös omasta halusta haluavat olla omiensa parissa. Tämä ei ollut sentään minullekaan aivan uutta.

Abdulrakhim näkee myös sen, ettei kyse ole yksipuolisesta vihasta, arvattavasti rasismista kantaruotsalaisten suunnalta, vaan että antipatia on molemminpuoleista.

Tässä on Suomessakin huomattava epäkohta. Asemat ovat kuin poteroissa. Mitään ei voida ratkaista yksipuolisella muutoksella. Siinä, missä ”piilorasistista” kantaväestöä kehotetaan vain hyväksymään tilanne ilman, että toiselta osapuolelta ei vaadita mitään ei tunnu, eikä se myöskään ole, oikeudenmukaista. Se lisää katkeruutta ja ruokkii entistä enemmän yhteentörmäykseen ladattua tilannenopeutta. Sama tietysti toisin päin. Jos vaaditaan kielen hallinta ennen kuin saa juuri mitään oikeuksia niin tilanne kärjistyy toiselta puolen peittoa.

Ongelmana on myös se, että neuvotteluteknisesti ei ole tarkkaa käsitystä siitä, voidaanko koko kansan nimissä laatia sopimus, että esimerkiksi kahden ensimmäisen vuoden sisällä muuttajan tulee oppia kohtuullinen suomen kielen taso, jonka jälkeen saisi sosiaaliturvan perusoikeudet. Ja mitä nopeammin kielen oppii – kenties jo lähtömaassa – sen nopeammin tällaisia oikeuksia voitaisiin jakaa. Esimerkiksi Australiassa oleskeluun tarvittavan viisumin yhtenä elementtinä on englannin kielen hallinta, joten mistään huutavasta poikkeuskäytännöstä ei olisi kyse. Toisaalta, jos australialainen yritys leimaa paperin, että tämä kaveri on tulossa meille töihin niin kieliosa katsotaan tarpeettomaksi.

Suomen kielen hallinta osoittaisi mielestäni sen, että maahanmuuttajalla on halu osallistua ja olla yhteisömme jäsen. Vastavuoroisesti maahanmuuttoon kielteisimmin suhtautuva kantaväestön osa voisi rauhoittaa mielensä sillä, että joukossa ei ole siipeilijäksi aikovia.

Voidaanko siis näkemyksissä lähentyä legitiimisti?

Haluaisin myös tietää, miksei näiden mellakoivien nuorten vanhemmat ole onnistunut kertoa, että toimintatapanne on väärä? Tosin viime yönä Husbyssä järjestettiin grillijuhlat ja yö oli rauhallisempi. Tähän omalta osaltaan vaikutti myös poliisien lisävoimien saapuminen mellakoiden lähtöpisteeseen. Sen sijaan myöhäinen reagointi on jo saanut mellakoinnin leviämään muualle.

Tässä koko maahanmuuttoasiassa ei olla päästy mihinkään ratkaisuun, vaan me ilmeisesti vain odotamme sitä, että kumi alkaa kärytä kaupunkiemme lähiöissä. Kun sekä Somaliliiton pj., että poliisiylijohtaja ovat sitä mieltä, että tällainen mellakointi on aivan hyvin mahdollista myös Suomessa niin ehkä me vain odotamme vahinkoa tapahtuvaksi.

susijumala

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja. Sähköpostiosoitteeni nykyisin: <a href="mailto:henri.myllyniemi@pp.inet.fi">henri.myllyniemi@pp.inet.fi</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu