Vaikuttamisen metodit

Erään Suomen eduskuntaan asti yltäneen puolueen pj. on on osallistunut – arvioiden mukaan n. 150 tuhannen muun ihmisen kanssa – mielenosoitukseen Ranskassa. Arviolta 500 ihmistä on kuitenkin käyttäytynyt lakien vastaisesti rähinöiden. Ranskan poliisi on ottanut kiinni näistä häiriköistä noin 100 henkilöä. Hyvä niin, mellakointi ei ole hyväksyttävä tapa osoittaa mielipidettään. Se on väärä vaikuttamisen metodi.

Vielä ei ole tiedossa mitä asiaa nämä rähinöitsijät ovat yrittäneet ajaa. Se on kuitenkin sivuseikka.

Toinen väärä tapa on ladella uhkauksia. Mikä kaikkein hulluinta niin tällaisen uutisen kommentointi on lähtenyt lapasesta. Jos yli 100 vuotta sitten lehdissä on ollutkin nykymittapuun mukaan ”vihakirjoittelua” niin ei se silti tarkoita, että tappouhkausten lähettäminen on ok tänä päivänä. Pöyristyttävää on myös havaita, että asiaan suhtaudutaan melko välinpitämättömästi arvellen uhkauksia saaneita ”herkkähipiäisiksi”.

Kielten pakko-opiskelua tai vaikkapa työpaikan kriteerinä olevan kielen osaaminen ovat asioita, joita voi vastustaa hyväksyttäviäkin vaikutuskanavia pitkin. Jos on niin kerta kaikkiaan vastaan ruotsin kielen opetusta niin ei äänestä sellaista puoluetta, jonka ohjelmaan se sisältyy. Äänestää sitten sellaista puoluetta, jonka ohjelmassa on sen pakollisuuden lakkauttaminen. Jos ne parlamentaarikot, jotka hyväksyvät ruotsin kielen aseman ovat enemmistössä Suomen eduskunnassa niin se kertoo siitä, että enemmistö meistä suomalaisista katsoo ruotsin kielen aseman näin. Se on demokratiaa.

Siltikin asiaan voi vaikuttaa. Asiasta voi nostaa keskustelua kielen tarpeellisuudesta ja mielekkyydestä. Voi tuoda esille sen kustannuksia, punnita hyötyjä ja haittoja. Jos ne ovat hyvin argumentoitu niin joku saattaa muuttaa äänestyskäyttäytymistään.

Keskusteleminen ei sekään suju ihan ongelmitta, jos se sisältää suoranaista panettelua tai herjaamista, tarkoituksellisen väärän tiedon antamista (otin tuosta kuvankaappauksen, koska oletan, että tuo viesti tuolta lähtee ylläpidon toimesta.)

Alan ymmärtää enenevissä määrin niitä, jotka haluavat Puheenvuoroonkin nuo nettihenkkarit pakolliseksi. Uuden Suomen toimitus varmasti haluaisi, että kirjoittajia ja lukijoita olisi paljon, ja että kynnys osallistua olisi mahdollisimman matalalla. Toisaalta uskon, ettei toimituskaan haluaisi toimia lastentarhan ohjaajina, vaan voisivat keskittyä toimitukselliseen työhönsä.

Vielä tähän lopuksi aamusta asti mieltäni askarruttanut uusi näkökulma Tukholman mellakoiden syihin. New York Times kirjoittaa asiasta hyvin, ja minun järkeen mallaavalla tavalla. Sitäkin asiaa voidaan puida vielä tässä, vaikka aiheesta rustasinkin jo pari kirjoitusta. Tehdään se silti asianmukaisella tavalla, kiitos.