Liianko suurin odotuksin loppukuun puoluekokoukseen?

Kuluvan kuukauden viimeisenä viikonloppuna Perussuomalaisten puoluekokous Joensuussa lienee puolueen historiikissa monella tapaa mielenkiintoisin. Tehtäviä jaetaan kasvaneen – ja yhä kasvavan – puolueen kärkipaikoilla. Moni jäsen onkin osoittanut kiitettävää kiinnostusta ottaa jättimäisiä haasteita vastaan. Sen sijaan henkilökohtaisella tasolla minua kiinnostaa enemmän se, miten puolue aikoo suhtautua yhä syvemmissä vaikeuksissa horjuvan valuuttaliiton kanssa.

Saatan kuullostaa hyvin suurpiirteiseltä mainitessani, ettei nämä nykyiset tukipaketit ole suoranainen ongelma. Koko valuuttaliiton pelastustalkoissa nämä meidän miljardit ovat pyöristysvirheen kokoluokkaa, vaikka tietysti meille suomalaisille kyse on todella suurista rahoista. Kun Kreikan ottamia luottoja Ranskasta, Saksasta ja Isosta-Britanniasta oli kymmenestä viiteenkymmeneen miljardiin kolme vuotta sitten Suomen muutamaa miljoonaa vasten, lähdimme täräyttämään heti miljardin tiskiin suojataksemme parinkymmenen miljoonan saatavat. Iso-Britannia osallistui IMF:n kautta suojaamaan likimain kymmenen miljardin saataviaan. Siinä missä suomalaiset turvasivat sadoilla ylimääräisillä miljoonilla euroilla saataviaan laittoi Iso-Britannia tuskin tikkua ristiin.

Periaatteellisella tasolla tämä on hyvin epäoikeudenmukaista. Mutta valuuttaliiton haittapuolet näkyvät vallan toisaalla. Niihin lukeutuu vaihtotaseen alijäämät, kohoava työttömyys, heikentyneet sisämarkkinat, vähäiset ulkomaiset investoinnit Suomeen ja vientiteollisuuden piiputtaminen.

Nämä ovat sellaisia asioita, joita ei heti suoraan ”hoksaa” valuuttaliiton aiheuttamiksi ongelmiksi, mutta ne ovat omalta osaltaan paljon viheliäsempiä ongelmia. Tästä syystä katson, että puolueemme ei ole strategisesti onnistunut pitämään esillä euron tuomia merkityksellisiä haittatekijöitä. Ja koska muut isot puolueet eivät asiasta ”pidä meteliä” niin suomalaiset ovat muunnellun totuuden varassa, sekä helposti johdatettavia ja siitä syystä astumassa pahaa aavistamatta suureen miinaan.

Perussuomalaisten on helppo muuttaa viestintäänsä, koska suuri linjaus ei muutu. Oikeassa oleminen on puolueelle hyväksi, eikä meidän tarvitse tehdä tikusta asiaa esimerkiksi kinastelemalla siitä, onko tuotonvaihtosopimuksissa puhe vakuuksista vai ei. Päästämme valtioneuvoston liian helpolla, kun rupeamme nahistelemaan pikkuseikoista.

Suomalaiset ovat kyllä tarpeeksi fiksua kansaa ja ymmärtävät aivan varmasti, mistä nämä aiemmin luettelemani todelliset kipukohdat johtuvat, jos se heille vaan selvitetään.

Katsotaan vaikka aiemman pääministeri Matti Vanhasen sanomaa: Koska euromaa ei voi heikentää valuuttansa ulkoista arvoa kilpailukyvyn
parantamiseksi, asia pitää hoitaa sisäisellä devalvaatiolla.

Tämä on kuin lukisi toisin näin: koska olemme kiinni eurossa, emme voi antaa valuuttamme kellua sille oikeaan arvoonsa, vaan joudumme valitsemaan Kreikan tien.

Tällaista viestiä puolueemme tulisi tarjota. Tosiasiat kun eivät kuitenkaan muutu, vaikka unelmahöttöisellä eurolla luodaankin mielikuvaa menestystarinasta.

Tavataan Joensuussa! Toivottavasti minulla ei ole liian suuria odotuksia puoluekokouksen antiin.

0
susijumala
Perussuomalaiset Turku

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja.
Sähköpostiosoitteeni nykyisin: henri.myllyniemi@pp.inet.fi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu