Voisiko Perussuomalaiset "kaataa euron"?

Suomen kiinnostavin puolue, Perussuomalaiset, nähdään toisinaan mitättömänä oppositiopuolueena ilman vaikutusmahdollisuuksia. Toisinaan taas tuntuu, että vaikutusvaltaa olisikin kaikesta huolimatta entistä enemmän. Toiveeni mukaan puolueen olisi hyvä saada tarkennettua kantaa ns. eurokysymykseen. Sen sijaan lienee turhan pateettista arvella, että puolueen linjaus – oli se sitten mikä hyvänsä – kaataisi tai pitäisi pystyssä yhteisvaluuttaa.

Puolueiden tulee heijastaa ja ajaa kansalaisten näkemyksiä. Jos puolueet viis veisaavat kansalaisten näkemyksistä niin niistä tulee entisiä puolueita. Yhteisvaluutta euron kannalta näkemykset ovat kuitenkin ristiriitaisia. Toisaalta kansan enemmistö haluaisi säilyttää euron, mutta juuri kukaan ei haluaisi maksaa sitä hintaa, mitä sen ylläpitäminen vaatii.

Tämä ristiriita on Perussuomalaisille kieltämättä ongelmallinen. Puolueen tulisi siksi pyrkiä kertomaan, mistä kaikesta tässä on kysymys. Aiemmin kerroin, että kyse on rajusti pudonneesta vaihtotaseesta, sisämarkkinoiden hiipumisesta sisäisen devalvaation edessä, Suomeen kohdistuvien investointien vähyydestä ja vientiteollisuuden piiputtamisesta. Nämä kaikki yhteisvaikutuksena aiheuttavat negatiivista tai heikkoa talouskasvua, lisääntyvää työttömyyttä, alempaa ostovoimaa ja velanoton kasvavaa tarvetta. Se ei ole maallemme eduksi, liputti sitten minkä tahansa puolueen puolesta.

Olen edelleen sitä mieltä, että suomalaiset ovat tarpeeksi fiksuja ymmärtämään nämä syyt ja seuraukset, jos ne vain heille selvitetään. Hallituspuolueiden taholta ei näytä löytyvän riittävää halukkuutta tähän, ja tästä syystä meitä ajetaan johonkin sellaiseen, mitä me emme halua. Tehtävä jäänee siis meille. Ja me kyllä pystymme tämän(kin) tehtävän tekemään. Pitää vain tomia ripeästi, tai muutoin euro ehtii hajota hallitsemattomasti, ja se on meille vieläkin epäedullisempaa.

Totta kai se on makuasia, pitääkö Perussuomalaisia Suomen kiinnostavimpana puolueena. Tein päätelmäni vain lukuisten PS-aiheisten kirjoitusten pohjalta. Toisinaan muut puolueet nappaavat ajankohtaisilla toimillaan huomiota; kuten demarit vakuusselvitystensä kanssa, Vasemmistoliitto potkutehtailijana, vihreät oviremppojen tekijänä tai Kokoomus melko hintavien tulevaisuusilluusioiden tilaajana.

susijumala

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja. Sähköpostiosoitteeni nykyisin: <a href="mailto:henri.myllyniemi@pp.inet.fi">henri.myllyniemi@pp.inet.fi</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu