Euroalueen pankkijyvät ja -akanat

Vapailla markkinoilla
euroalueen pankkien välinen arvostustaso heittelehtii rajusti. Tämä
selviää katsottaessa pankkien P/B-lukuja. Lyhenne tulee termistä
Price per Book, ja se kertoo osakkeiden hintasuhteen yrityksen
kirja-arvoon. Suhdeluku käy hyvin pankkeihin. Toinen hyvin keskeinen
suhdeluku on P/E eli Price per Earnings. Tällä luvulla
katsotaan enemmän esimerkiksi teollisuusosakkeita. P/E kertoo
ennemminkin yrityksen valmiuksia tehdä tulosta. Pankkien kohdalla
P/E ei sovellu hyväksi mittariksi. Siksi tutkimusmatka euroalueen
pankkien P/B-pohjaiseen arvostukseen on paikallaan.

Mitä P/B kertoo?

Yrityksen hakeutuessa
konkurssiin sillä on silti jonkinlaista omaisuutta, jonka
konkurssipesän velkojat saavat oikeuden päätöksellä.
Teollisuusyrityksessä tällainen omaisuus voisi olla tuotantoon
käytetyt koneet tai yrityksen omistamat patentit. Kaikki omaisuus ei
ole helposti rahaksi muutettavaa. Lisäksi esimerkiksi
epärealistisilla poistolaskelmilla laitteiden, kaluston ja muun
irtaimen omaisuuden arvo voi olla kirjanpidossa ”väärällä
arvolla”.

Kun P/B on tasan yksi
niin osakkeenomistajille jäävä omaisuus on arvotettu tismalleen
samalle tasolle osakekannan arvostuksen kanssa. Konkurssitilanteessa
osakkeenomistajat, siis yrityksen omistajat, ovat saataviensa kanssa
alimmassa kastissa. Omistaja, joka on ostanut osakkeensa P/B ollessa
yksi on laskennallisesti turvannut saatavansa.

Tilanne, jossa P/B on
paljon alle yhden on jotain omituista. Tämä voisi viitata siihen,
ettei kirjanpidollinen arvo ole markkinoiden mielestä käypä arvo.
Esimerkiksi isoa teollisuuskonetta voi olla mahdotonta saada
kaupaksi. Alhainen P/B voi myös johtua huonosta taloudellisesta
näkymästä, kelvottomaksi arvellusta yrityksen johdosta ja muista
vastaavanlaisista tekijöistä.

Rahoitusalalla tällaista
kirjanpidollista omaisuutta on esimerkiksi velkakirja. Kun
asuntolainan velkakirja on pankilla niin sille lasketaan käypä
arvo. Samalla tavalla pankilla voi olla ostettuna valtioiden ja
yritysten velkakirjoja. Arvostustaso voi teollisuusyritysten tapaan
olla pielessä. Tämä on mahdollista, sillä EKP on määritellyt
euromaiden velkakirjat riskittömiksi. Tällöin niitä on lupa pitää
täydellä nimellisarvollaan kirjanpidossa. Osittain
näitä velkakirjoja ei ole koskaan annettu markkinoiden
noteerattavaksi.
Mikäli markkinat
arvottaisivat tällaisen omaisuuden pienemmäksi, se näkyisi pankin
osakkeiden hinnoittelussa laskevasti.

Mykistäviä lukuja

Mikäli europäättäjiä
on uskominen, tämä eurokriisi
on ollut ohitse jo useammankin kerran.
Näistä
rohkaisevista lausunnoista huolimatta markkinat ovat mitä
ilmeisimmin toista mieltä. Tästä esimerkkinä edellisen linkin
takaa löytyvä Sarkozyn kriisin päätösjulistuksen jälkeen ei
mennyt kolmeakaan kuukautta markkinoiden oltua täydessä paniikissa
kesällä 2012. Entä nyt, kun Sarkozyn seuraaja Hollande
on hänkin todennut kriisin olevan jo ohitse
?

Euroalueen pankkien
P/B-luvut kertovat jotain aivan muuta. Artikkelin ohesta löytyvän
pienen taulukon avulla selviää, että jo noin parinkymmenen
euroalueen pankin omistushinnoittelussa on satojen miljardien euron
heittoa. Yksistään espanjalaisen Bankian kohdalla markkinat
arvottavat yrityksen yli 300 miljardia euroa liian pieneksi. Näin
rajua heittoa ei voida enää selittää pienillä tekijöillä. Jos
yrityksen omaisuusarvoihin luotettaisiin, niin vuorenvarmasti edes
joku sijoittaja ostaisi vaikka koko yrityksen itselleen.

Taulukkoon on otettu
vertailun vuoksi Suomessakin toimiva ruotsalainen Nordea. Suomesta
mukana on OP-Pohjola. Nordean mukanaolo helpottaa vertailua
tilanteeseen euroalueen ulkopuolella. Sekä Nordealla, että
OP-Pohjolalla P/B on yli yhden, mikä kertoisi markkinoiden luottavan
näihin yrityksiin. Sen sijaan monin paikoin muissa euromaissa
P/B-lukemat ovat jopa alle 0,5.

Taulukon markkinahinnat
ovat maanantain 17.6.2013 päätöskurssihintoja. P/B-laskelmiin
käytetty kirjanpitoarvo on peräisin Financial
Timesin tietokannasta
. Markkina-arvo määräytyy
kertomalla osakkeiden lukumäärä niiden kappalehinnalla. Erillinen
”erotusvaje” kertoo euromääräisesti, kuinka paljon pankkeja
aliarvotetaan. Erotusvajeessa markkina-arvo jaetaan P/B-luvulla ja
tästä vähennetään markkina-arvo.

Miten palauttaa markkinoiden luottamus?

Markkinoiden pahin
vihollinen lienee epätietoisuus. Sitä voisi poistaa parhaiten
selvittämällä pankkien pääomitustarpeet. Tähän puolestaan ei
ole montaa keinoa. Pankkien kirjanpidosta pitäisi selvittää
tuottamattomat luotot. Tällaista operaatiota euroalueella on
kaavailtu toki tehtäväksikin. Euroalueella on myös toteutettu jo
kaksi stressitestiä, mutta testien oletusarvot eivät olleet
kohdallaan.

Herää ilkeä epäily
siitä, ettei testejä haluttukaan suorittaa siten, että ne
antaisivat mahdollisimman todenmukaisen kuvan. Päättäjien tulisi
ymmärtää, ettei markkinoilta ole löydettävissä sellaisia
höynäytettäviä, jotka uskoisivat liian kaunistellut lukemat.
Pahempi tilanne on se, että epävarmuuden vuoksi eurooppalaisisten
pankkien keskuudessa vallitsee syvä luottolama. Tämä on omalta
osaltaan aiheuttamassa sen, ettei talouskasvu voi päästä käyntiin,
koska halukkuutta investointien rahoittamiseen ei yksinkertaisesti
ole.

Jos pankkien
kirjanpidossa on epäkuranttia tavaraa niin se ei sieltä häviä
piiloittelemalla itse ongelmaa. Jo pelkästään noin parinkymmenen
pankin otos kertoo, että jos pääomavajeita on satoja miljardeja
euroja niin jotain on asialle tehtävä.

Pääomitus vai konkurssi?

Pankkien kirjanpidon
avaamisen jälkeen tulee ensisijaisesti pohtia sitä, miten ongelmat
ratkotaan. Yhdysvalloissa pankit suurimmalta osin pääomitettiin.
Euroopassa voi tilanne olla se, ettei se ole mahdollista. Ongelma voi
olla liian suuri ja siten liian kallis. Poliittisesti voi olla
hyvinkin arveluttavaa jatkaa yhteisvastuullisella linjalla.

Päättäjien toive on
se, että markkinatunnelman piristyessä yltiöpositiivisten
lausuntojen saattelemana osakekurssit virkoaisivat paremmalle
tolalle. Toisin sanoen pääomitus tulisi sijoittajilta. Tätä ei
kuitenkaan ole nähtävissä. Koko järjestelmälle tärkeiksi
luokitettujen pankkien kohdalla pääomitus tulisi sen jälkeen tehdä
kansallisesti. Toisinaan tähänkään ei ole mahdollisuuksia, koska
pahasti velkaantuneen maan velkataso ei pysyisi enää järjellisissä
rajoissa. Espanja ja Irlanti tulivat kriisiin verraten vähäisellä
julkisella velkamäärällä, mutta pankkien pystyssä pitäminen on
maksanut näille maille paljon.

Kyproksen mallin mukaan
voisi omistajat ja velkojat pakottaa täysiin tappioihin. Tappioiden
maksajiksi joutuisivat myös yli talletussuojan ylittävät
tallettajat. Tämä vähentäisi oleellisesti yhteisvastuun määrää.
Roskapankkien käyttöä voisi harkita pienempien, ja siten vähemmän
merkityksellisten pankkien alasajon yhteydessä.

Täysimittaiseen
pankkien alasajoon tuskin kannattaa lähteä, joten erilaisia
vaihtoehtoja tulisi kartoittaa tapauskohtaisesti. Ilmapiiri tarvitsee
kuitenkin jonkinlaisen puhdistuksen. Vasta sitten, kun luurangot on
siivottu kaapeista pois uskaltautuvat sijoittajat investoimaan
euroalueelle, mikä lienee eräs perusedellytys talouskasvun
saamiseksi.

Euroryhmä
saikin pohdittavakseen pankkien pääomitusmahdollisuudet EVM:stä.

On kuitenkin jo tässä vaiheessa selvää, että mikäli alhaiset
P/B-lukemat johtuvat enimmäkseen pääomitustarpeista niin
vakausrahasto käy armotta liian pieneksi. Kaiken lisäksi rahasto
tulisi sitä ennen pääomittaa täyteen voimaansa. Tämäkin voi
olla poliittisesti liian kitkerä pala.

Jos ongelmalle vain
suljetaan silmät niin tämä kriisi ei kyllä ole päättymässä
vielä tulevaisuudessakaan.

susijumala

Olen niukasti alta viisikymppinen toimittaja, Kreikan mantereella elellyt paluumuuttaja, makrotalouden ja frappen suurkuluttaja. Turun PS:n sihteeri (5/2013-12/2013), Turun PS:n edustaja 2014. Keskuspankkiaktivisti. Piensijoittaja. Sähköpostiosoitteeni nykyisin: <a href="mailto:henri.myllyniemi@pp.inet.fi">henri.myllyniemi@pp.inet.fi</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu